Töihin paluun hyvät ja huonot uutiset

Palasin eilen töihin kahden kuukauden virkavapaalta, jota edelsi joululoma. Ai että miten meni? No, kerron ensin vaikka hyvät uutiset:

  • Oppilaat olivat aidon iloisia siitä, että tulin takaisin.
  • Sijainen oli tehnyt moitteetonta työtä poissa ollessani. Tästä on helppo jatkaa.
  • Ainakin ne kollegat, joita ehdin nähdä työpäivän tohinassa, toivottivat minut tervetulleeksi takaisin.

Sitten huonot:

  • Työmatkani ei ole tällä välin lyhentynyt ollenkaan, vaan se on edelleen yli 50 kilometriä yhteen suuntaan. Vihaan ajamista ja kaikkea, mikä liittyy autoiluun ja auton omistamiseen. (Tätä vähän, mutta vain vähän, lieventää sentään se, että tie on kuiva ja molempiin suuntiin mennessä on valoisaa.)
  • Työilmapiiri ei ole parantunut poissa ollessani vaan ehkä jopa tulehtunut entisestään, mikäli ymmärsin oikein.
  • Jakso vaihtuu parin viikon päästä eikä seuraavan jakson lukujärjestyksiä vielä ole tehty. En pysty tekemään suunnitelmia, mikä ärsyttää.
  • Tälle päivälle jo tammikuussa varaamani työterveyspsykologiaika peruuntui, enkä ole saanut vielä uutta aikaa. Ahdistaa.

soutuvene.jpg

Loppuun vielä yksi hyvä uutinen: Kesäloman alkuun on enää alle kolme kuukautta.

Kesälomaa odotellessa

Vietettyäni kaksi ja puoli kuukautta Espanjassa virkavapaalla on tullut aika reflektoida: Mitä jäi käteen? Nopeasti listattuna kolmisenkymmentä blogipostausta, kahden romaanin alut, espanjan alkeet ja aurinkoenergialla ladatut henkiset akut.

Moni on kysellyt raha-asioista, joten mainittakoon niistä jotain heti tähän alkuun. Minun ja koiran edestakaiset lennot Helsingistä Malagaan maksoivat yhteensä noin 500 euroa, koska halusin lentää keskellä päivää ja suoraan. Asunnon vuokraan 2,5 kuukaudelta upposi noin 1100 euroa. (Vuokra oli sikahalpa, mutta kämpän taso sen mukainen: parinkymmenen neliön luukku.) Päivittäisiin menoihin hupeni varmaan suunnilleen yhtä paljon kuin kotonakin, ja asuntolainan lyhennykset ja vastikkeet olen joutunut tietysti maksamaan Suomen kodista tällä välinkin. Ansionmenetys kahdelta kuukaudelta on opettajan tuloilla vajaat viisi tonnia nettona. Olen elänyt säästeliäästi ja lisäksi olen tehnyt jatkuvasti ylimääräisiä töitä päivätyöni ohella, mikä mahdollisti tämän irtioton. Toki sekin vaikuttaa, ettei minulla ole lapsia – isomman perheen Espanjaan muutto olisi vaatinut varmaan aika paljon isomman budjetin.

Rahaa on siis mennyt tuhansia euroja, mutta mitä sain vastineeksi? Espanjassa viettämistäni 11 viikosta olin yhteensä vain reilut kolme viikkoa yksin. Aikaa kirjoittamiselle siis oli melko vähän. En pystynyt keskittymään täyspäiväiseen kirjoittamiseen, kun minulla oli seuraa. Ne päivät, jotka olin itsekseni, hyödynsin aamusta iltaan kirjoittaen. Vierailijoiden ei pidä tuntea syyllisyyttä, sillä tuskin olisin kuitenkaan pystynyt 11 viikon ajan joka päivä kirjoittamaan 10 tuntia putkeen. Tauoilla on myös merkitystä. Mieheni, perheen ja ystävien lomaillessa luonani muun muassa tutustuimme ympäristöön laajemmin ja söimme paremmin kuin mitä tein yksin jäätyäni.

Blogin pitäminen on ollut antoisampaa kuin aluksi luulinkaan. Aiheiden miettiminen ja postausten laatiminen ovat vahvistaneet omaa kirjoitusprosessiani. Sen lisäksi, että olen blogatessa oppinut asioita itsestäni, olen oppinut paljon uutta myös ympäröivästä maailmasta ja muista ihmisistä. Kaikkein upeinta on ollut dialogipostausten tekeminen. (Niitä on muuten luvassa lisää!)

Lähdin Aurinkorannikolle kirjoittamaan näytelmäkäsikirjoitusta mutta keksin yhtäkkiä niin hyvän idean romaaniin, että se kiilasi etusijalle. Ja sitten yksi ystäväni ehdotti toisen romaanin kirjoittamista yhdessä, eikä tuollaiseen kutsuun vain voi sanoa ”ei”.

Muutamana päivänä jouduin tekemään myös niitä töitä, joista olin palkattomalla virkavapaalla. Pari päivää meni oppilastöiden arvioimiseen. Sen homman olisin voinut tehdä vasta vapaan päätyttyä, mutta en halunnut turhaan kerätä rästitöitä itselleni, joten olin jo etukäteen tiedottanut oppilaille, että arvioin heidän sähköisesti palauttamansa tehtävät Espanjasta käsin. Lisäksi kollega tarvitsi apuani eräässä poikkeuksellisen vaikeassa oppilasasiassa, ja siihen kulutin muutamia tunteja parina päivänä. Mieluummin niin, kuin että töissä oltaisi oltu pulassa ja kaikki kaatuisi ryminällä niskaani heti loman jälkeen.

Espanjaa puhuin päivittäin mutta aika suppealla skaalalla. En oppinut juuri muuta kuin tilaamaan ravintolassa ja asioimaan kaupassa, ja välillä jouduin silti turvautumaan englantiin. Naapureiden kanssa ei tullut vaihdettua muuta kuin tervehdykset, ja koska vietin aikaa vain omien ystävieni kanssa tai yksin kotona kirjoittaen, en kehittänyt minkäänlaista sosiaalista verkostoa.

Verkostoituminen ei ollut tavoitteeni tällä reissulla. Lähdin lepäämään ja kirjoittamaan. Ne tavoitteet saavutin täydellisesti. Heräsin joka aamu ilman herätyskelloa, lenkkeilin koiran kanssa ja nautin auringosta. Pilvisinä päivinä iloitsin siitä, ettei tarvitse kärvistellä sentään pakkasessa. Tunsin oloni ihanan kiireettömäksi; otin päivän kerrallaan ja elin ilman aikatauluja.

En ole moneen viikkoon nähnyt työpainajaisia. Kun ajattelen töihin paluuta (huomenna), en ahdistu niin voimakkaasti kuin vielä pari kuukautta sitten. Minulla on tunne, että selviän kesäloman alkuun asti. Kolme kuukautta enää.

virkavapaa.jpg

Herääminen ilman kelloa, aamulenkki auringonpaisteessa rannalla, kiireetön päivärytmi ja hetkessä eläminen ovat asioita, joita ei voi mitata rahassa.

 

 

Nimimerkki Lapseton Kasvattaja

Vaikka en halua omia lapsia, siedän melko hyvin muiden ihmisten jälkikasvua. Ystävieni ja sukulaisteni lapset ovat mukavia, ja tulen heidän kanssaan yleensä hyvin toimeen. Lisäksi olen ammatiltani opettaja, eli kasvatan muiden mukuloita työkseni.

Siskollani on kolme lasta, joiden kanssa vietän paljon aikaa. Rakastan siskoni lapsia yli kaiken, ja olen mielestäni hyvä täti. Koen usein onnistumisen tunteita myös töissä; olen mielestäni hyvä siinä, mitä teen. Olen tehnyt opettajan hommia kymmenisen vuotta, toki koko ajan itseäni kehittäen ja kouluttaen.

Viime aikoina kuitenkin on alkanut tuntua siltä, että en jaksaisi enää joka päivä huolehtia muiden pennuista. Kasvatustyö on alkanut tuntua kuormittavalta. Joka luokassa on useampi erityisoppilas: on oppimisvaikeuksia, käytöshäiriöitä ja monenlaisia muita henkisiä ja fyysisiä esteitä oppimiselle. Lisäksi joka luokalla on muutama “normaali” laiska ja motivoitunut oppilas. Kaikilla on murrosikä. Jokaiselle on löydettävä hänelle itselleen sopivin tapa oppia ja onnistuttava toteuttamaan nämä yksilölliset tarpeet opetustilassa, jossa on 25 yksilöä.

Yhteistyö huoltajien kanssa on useimmiten rakentavaa. Osa oppilaiden vanhemmista on kuitenkin täysin välinpitämättömiä. Sitten on myös huoltajia, joiden elämäntehtävänä tuntuu olevan koulun ja opettajien vastustaminen. He eivät näe yhteiskunnan tarjoaman ilmaisen ja laadukkaan koulutuksen arvoa vaan yrittävät kaikin tavoin saada opettajia kiinni virheistä.

Toki on myös huonoja opettajia, jotka tekevätkin virheitä. Ammattitaitoisten ja sydämellisten pedagogien lisäksi alalla on myös todella omituisia, äärikonservatiivisia, ymmärtämättömiä, epäreiluja ja omaa auktoriteettiasemaansa väärällä tavalla rakastavia kollegoja. Pakko myöntää: eivät kaikki opettajat ole täydellisiä.

Kaikki tämä – oppilaat, joiden ongelmia en pysty yksin ratkaisemaan, hankalat huoltajat, yhteistyökyvyttömät kollegat ja joskus ihan mahdoton byrokratia – ovat onnistuneet lannistamaan minut, ainakin toistaiseksi. Noin vuoden ajan olen tuntenut oloni riittämättömäksi työssäni. Onnistumisia ei tule tarpeeksi siihen verrattuna, miten paljon paskaa opettajana joudun ottamaan vastaan. Olen noin vuoden ajan aktiivisesti miettinyt, miten saisin edes pienen tauon työstä. Opinto- tai vuorotteluvapaa ei onnistu, sillä minulla ei ole vielä tarpeeksi työvuosia takana – ensimmäiset viisi vuotta valmistumisen jälkeen meni pätkätöissä ja välillä työttömänä.

Moni minun tilanteessani oleva tekee vauvan. Pakko myöntää: minäkin olen ihan tosissani miettinyt, pitäisikö sittenkin jättää ehkäisy pois, jotta ongelma ratkeaisi. Yleensä vanhempainvapaan jälkeen palataan töihin tosi motivoituneena, koska vauvan kanssa kotona oleminen on niin raskasta. Mutta siinä kai se vastaus jo tulikin: ei lapsen saaminen auttaisi mitään vaan vain pahentaisi asiaa; sen jälkeen olisi oltava koulun kanssa tekemisissä myös huoltajan roolissa.

Niinpä aloin säästää rahaa ja täytin virkavapaa-anomuksen. Luin Satu Rämön ja Hanne Valtarin kirjan Unelmahommissa ja kuuntelin Unelmaduunarit-podcastin jokaisen jakson. Kävin työväenopiston espanjan alkeet. Viime viikolla tein jouluarvioinnit, ohjeistin sijaisen ja hyvästelin oppilaat. Lensin miehen ja koiran kanssa Malagaan eilen. Tavoitteeni on seuraavien parin kuukauden aikana tehdä vain asioita, joista pidän. Esimerkiksi kirjoittaa.

IMG-20171218-WA0012

Olisi kiva kuulla, miten ja miksi olette päätyneet lukemaan tätä blogiani, joten kommentoikaa ihmeessä,

toivoo nimimerkki Lapseton Kasvattaja