Kymmenen syytä vapaaehtoiseen lapsettomuuteen

Olen onnekas, sillä olen saanut tehdä oman valinnan sen asian suhteen, haluanko lapsia vai en. Maailmassa on ihmisiä, jotka saavat lapsia vasten tahtoaan, ja paljon myös heitä, jotka eivät saa vaikka haluaisivat. Normi kuitenkin on sekä haluta että saada lapsia. Jos normista poikkeaa, joutuu sitä usein selittämään jopa tuntemattomille ihmisille, vaikka mielestäni asian pitäisi olla pikemminkin toisin päin.

Kaikkia ihmettelijöitä varten listasin kymmenen syytä olla lisääntymättä. Yhtäkään hyvää syytä haluta lapsia en ole vielä keksinyt.

Kymmenen syytä olla hankkimatta lapsia

  1. Nukun hyvin. Yöuneni ovat katkeamattomat, eikä aamulla tarvitse herätä yhtään aikaisemmin keittämään puuroa tai kuskaamaan lasta hoitoon. Voin nukkua päiväunetkin rauhassa, jos siltä tuntuu.
  2. Syön ruokani lämpimänä. Saan nauttia ateriani viinilasillisen kera ihan rauhassa.
  3. Katson tv:stä, mitä haluan.
  4. Sisustan kotini juuri niin kuin haluan. Meille ei tarvitse asentaa turvaportteja tai lapsilukkoja, teräviä kulmia ei tarvitse pyöristää ja koriste-esineitä ja sähkölaitteita voi olla esillä mielin määrin.
  5. Suunnittelen omat menoni ja aikatauluni, miten parhaaksi näen. Minun ei tarvitse ajatella, milloin lapsi täytyy hakea tarhasta tai viedä treeneihin. Voin tehdä mitä haluan ilman, että joudun miettimään lastenhoitojärjestelyitä.
  6. Valitsen seurani itse. Kukaan ei vaadi minulta ympärivuorokautista huomiota ja hoivaa. En joudu pitämään yhteyttä ex-poikaystäviin, koska meillä ei ole yhteisiä lapsia, enkä ärsyttäviin naapureihin vain siksi, että lapsemme ovat kavereita keskenään.
  7. Lomailen omilla ehdoillani. Kohteen ei tarvitse olla lapsiystävällinen, vaan saan lomallakin tehdä asioita, joista itse nautin. Voin maata koko päivän rannalla kirjaa lukien, vetää päiväkännit tai lähteä viidakkoon miettimättä, viihtyykö lapsi tai pääseekö polulla etenemään rattaiden kanssa.
  8. Tulen toimeen vähällä. Opettajana tienaan noin kolme tonnia kuukaudessa, ja se riittää suhteellisen korkean elintason ylläpitämiseen. Asumiskustannukset ovat kohtuulliset, sillä emme tarvitse lastenhuoneita. Rahaa ei kulu lasten ruokiin, vaatteisiin tai harrastuksiin. Vaikka jäisin opintovapaalle, tiedän pärjääväni taloudellisesti.
  9. Sairastuessani joudun huolehtimaan vain itsestäni. Saan keskittyä toipumiseen ihan rauhassa. Myös kenenkään toisen sairastuminen ei estä minua menemästä töihin tai lähtemästä juhliin.
  10. Huolehdin vain omasta hyvinvoinnistani ja elämästäni. Minun ei tarvitse murehtia kenenkään muun tulevaisuudesta kuin omastani. Jos kuolisin, kukaan ei joutuisi pulaan.

kymmenen syytä.jpgListani saattaa kuulostaa itsekkäältä, mutta itsekästä on myös lasten hankkiminen. Jokainen meistä tekee omat elämänvalintansa toivottavasti juuri sitä ajatellen, mitä itse haluaa.

Kuva: Pixabay

Mikä kana ei muni?

Kun yhdeksän tytön kaveriporukka aikuistuu, mökkiviikonloppua ei mahdu viettämään enää kenenkään mökille. Nykyään melkein kaikilla on puoliso, mikä tuplaa heti henkilömäärän – ja sitten on vielä lapset. Tämän kokoiselle jengille on vuokrattava leirikeskus tai kokonainen mökkikylä.

Ensimmäiset vauvauutiset kuultiin juhannuksena kuusi vuotta sitten, ja siitä lähtien koko ajan joku meistä on ollut raskaana. Lapsia on syntynyt tähän mennessä yhteensä kahdeksan – ja yksi on tulossa. Meistä yhdeksästä on äitejä viisi, eli niukka enemmistö.

Ennen mökkibileisiin pääsi perille yhteensä kahdella autolla. Suunnittelussa tärkeintä oli se, montako viinitonkkaa ja olutlaatikkoa tarvitaan. Nykyään perheet tulevat paikalle kukin omilla tila-autoillaan, ja kaljanmäärää tärkeämpää on, että kohteessa on juokseva vesi, jotta vaipanvaihto onnistuu helposti.

Myös ruokahuolto vaatii entistä enemmän huomiota. Ison porukan ruokkiminen monta kertaa päivässä tarkoittaa sitä, että jonkun on oltava käytännössä koko ajan keittiössä laittamassa ruokaa tai tiskaamassa. Erikoisruokavalioita ja allergioita on monenlaisia, mikä aiheuttaa päänvaivaa ruokalistan suunnittelussa.

Tänä vuonna kokeilimme ensimmäistä kertaa uutta ratkaisua: Majoituimme maatilalla, jossa saimme kävellä valmiiseen pöytään aamiaiselle, lounaalle ja päivälliselle. Kannatti! Aikaa jäi enemmän mukavaan yhdessä oloon. Myös ruokakaupassa käynti oli paljon helpompaa, kun jokainen huolehti vain omista väli- ja iltapaloistaan.

Lasten viihdyttäminen ja vahtiminen helpottuu vuosi vuodelta, kun he kasvavat. Mitä vähemmän on sylivauvoja, sitä enemmän vanhemmillakin on aikaa nauttia mökkeilystä. Taaperot pystyvät jo leikkimään keskenään, puhumattakaan viisivuotiaista, jotka osaavat jo pukea, syödä ja käydä vessassa itse. Sen ikäiset ovat hauskaa seuraa myös meille lapsettomille tädeille, koska heidän kanssaan voi jo käydä ihan oikeita keskusteluja ilman vanhempien jatkuvaa tulkkaamista.

Ja sitä juttua muuten riittää. Tällä kertaa leirin hitti oli vanhat koululaisvitsit ja arvoitukset. Homman juju oli keksiä niihin toinen toistaan päättömämpiä vastauksia. Esimerkiksi: ”Mikä kana ei muni? – Tuoli.” Tai ”Mikä on vihreä ja roikkuu puussa? – Äiti.”

Siihen on syy, miksi olen ystävystynyt ja pitänyt yhteyttä juuri näiden ihmisten kanssa. He ovat minun mielestäni hyviä tyyppejä, joiden kanssa on mukava viettää aikaa. Samoin tunnen heidän lapsiaan kohtaan. Fiksut ystäväni osaavat näköjään kasvattaa lapsistaan myös fiksuja.

Aikamoista hulinaa se leirielämä kuitenkin on. Kun sunnuntaina hyppäsin omaan autooni ja lähdin kotimatkalle, oli olo väsynyt mutta onnellinen. Onnellinen kahdesta syystä: maailman parhaista ystävistä ja siitä, että minun takapenkilläni ei istu ketään turvaistuimessa.

porkkana.jpgViime viikonloppuna vietimme jo perinteeksi muodostunutta ”tyttöjen kesäleiriä”, joka on nimestään huolimatta koko perheen tapahtuma. Oikea vastaus otsikossa esitettyyn arvoitukseen löytyy kuvasta.

 

Elän, siis olen rohkea

En saanut työpaikkaa, jota hain. Olin ennalta henkisesti varautunut sekä valituksi tulemiseen että kielteiseen päätökseen, eikä isku itse asiassa tuntunut kauhean kovalta. Uusi työ olisi vaatinut muuttoa muualle, joten lohduttaudun sillä, että selviämme nyt helpommalla. Ei tarvitse miettiä, laitetaanko oma asunto myyntiin vai vuokralle, eikä tarvitse etsiä uutta asuntoa toisaalta.

Minulla oli myös valmiiksi mietittynä varasuunnitelma, jota olen nyt lähtenyt toteuttamaan: Olen anonut töistä vuoden virkavapaata. Vuoden aikana aion opiskella kirjoittamista ja kirjoittaa. Lisäksi pyrin kehittämään muita sivubisneksiäni siten, että ne alkaisivat tuottaa tarpeeksi rahaa, jotta uskaltaisin irtisanoutua. Tavoite siis on, että vuoden päästä toimeentuloni olisi turvattu muilla kuin opettajan töillä.

Kun kerroin työkavereilleni aikeistani jäädä opintovapaalle, he suhtautuivat kannustavasti. Minua kehuttiin rohkeaksi, koska uskallan tehdä, mitä haluan. Eräs työkaverini huokaisi ripaus kateutta äänessään: ”Sä niinku oikeasti elät sun elämääs!” Jäin miettimään, mitä kaikki muut sitten tekevät.

Elän.jpg

Lapsettoman on ehkä helpompi tehdä ”rohkeita” elämänvalintoja kuin sellaisen ihmisen, jolla on lapsia elätettävänään. Toivoisin silti, että kaikki me voisimme kokea omat valintamme mielekkäinä.

 

 

Sinun lapsesi eivät ole sinun

Vappuna tekee mieli kuunnella taistolaislauluja. Yksi minua koskettavimmista biiseistä on Kristiina Halkolan tulkinta Kahlil Gibranin suomennetusta runosta Sinun lapsesi eivät ole sinun. Runon sanoma on, että vanhemmat eivät voi määrätä lapsiaan kasvamaan tietynlaisiksi. Ihmisellä ei ole velvollisuutta toteuttaa kenenkään muun näkemystä elämästä kuin omaansa.

Lapsia hankitaan itsekkäistä syistä: halutaan jatkaa omia geenejä ja toteuttaa sisäistä paloa olla äiti tai isä. Moni ajattelee saavansa omilta lapsilta pyyteetöntä rakkautta – mutta eihän toista voi pakottaa rakastamaan. Jos haluaa turvata vanhuudenpäivänsä, kannattaa ehkä mieluummin kerätä omaisuutta kuin tehdä lapsia.

Vaikka lähestymistapani voi kuulostaa kyyniseltä, tulkitsen Gibranin runon puhujan olevan enemmän lempeä kuin syyttävä. Runossa katsotaan tulevaisuuteen ja muistutetaan vanhempia kauniiden metaforien avulla siitä, että elämä menee eteenpäin. Ei kukaan omista toista ihmistä, vaikka kyseessä olisi oma jälkeläinen.

 

Sinun lapsesi eivät ole

sinun lapsiasi,

he ovat itsensä

kaipaavan elämän

tyttäriä ja poikia.

He tulevat sinun kauttasi

ja vaikka he ovat

sinun luonasi,

he eivät kuulu sinulle.

Voit antaa heille rakkautesi,

mutta et ajatuksiasi,

sillä heillä on heidän

omat ajatuksensa.

Voit pitää luonasi heidän

ruumiinsa, mutta et

heidän sielujaan, sillä

heidän sielunsa

asuvat huomisessa,

jonne sinulla ei ole pääsyä,

ei edes uniesi kautta.

Voit pyrkiä olemaan

heidän kaltaisensa,

mutta älä yritä heistä tehdä

itsesi kaltaista,

sillä elämä ei kulje

taaksepäin eikä

takerru eiliseen.

Sinä olet jousi,

josta sinun lapsesi

lähtevät kuin elävät nuolet.

Kun taivut jousimiehen

käden voimasta,

taivu riemulla.

(Kahlil Gibran)

jousimies.jpg

Toki jonkun lastenhankintamotiivina voi olla ulkoinen pakote. Suosittelen Sinun lapsesi eivät ole sinun -runoa myös kaikille muiden painostuksesta lapsia hankkiville.

Kuva: Pixabay

Koirat haukkuu, karavaani kulkee

Ylen juttusarja vapaaehtoisesta lapsettomuudesta on herättänyt kiivastakin keskustelua. Ensin ilmestyi juttu naisista, jotka perustelevat lapsettomuuttaan ympäristösyillä. (Sivusin artikkelia tässä postauksessani.) Sitten toimittaja haastatteli miehiä, jotka eivät syystä tai toisesta halua lapsia. Viime tiistaina aihe oli esillä A-studiossa. Samana iltana Ylen nettisivuilla julkaistiin toimittajan kommentti, jossa kerrotaan juttusarjan saamasta palautteesta. Se oli toimittajan mukaan jopa ”todella raivoavaa”.

Miksi se aiheuttaa niin vahvoja tunteita, että joku toinen haluaa tehdä eri tavalla kuin minä? Kommentit A-studion Facebook-sivuilla edustavat ilmeisesti vielä maltillista linjaa, mutta nekin ovat todiste absurdiuden tasosta, jolla tässä keskustelussa liikutaan. Toisilleen tuntemattomat ihmiset vänkäävät somessa keskenään siitä, onko kaikkien pakko tehdä lapsia, jos ei tahdo. Mikä ihmisiä vaivaa?

Hesarin sivuilta luin kiinnostavan artikkelin, joka käsittelee X-sukupolven hyppyä analogisesta maailmasta digitaaliseen. Jutussa haastateltu tutkija Mikko Salasuo toteaa sukupolvemme joutuneen keskelle radikaalia ja nopeaa yhteiskunnan murrosta. Teknologian kehittyessä ihmisten arvomaailma on muuttunut perinteisestä modernimpaan suuntaan, myös perhearvot. A-studiossa haastateltu Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch toteaa vapaaehtoisen lapsettomuuden olevan nouseva trendi. Uskallamme siis toteuttaa omia näkemyksiämme hyvästä elämästä entistä rohkeammin. Eikös se ole positiivista?

Sananlasku sanoo: Koirat haukkuu, karavaani kulkee. Pitäisi siis olla välittämättä raivoajista. Haukkuminen on vain keino ilmaista omaa epävarmuutta ja pelkoa. Kokevatko ne raivokkaimmat haukkujat kenties eniten epävarmuutta omista elämänvalinnoistaan?

camel-train-163727_1280.jpg

Kuvan karavaanissa jokainen saa edetä omalla tavallaan. Kukaan ei hauku.

Kuva: Pixabay

 

”Eihän sinun pitänyt miestä ottaa.”

Mummoni kuoli pari vuotta sitten yli yhdeksänkymppisenä. Mummolla oli kuusi lasta, kymmenen lastenlasta ja kahdeksas lapsenlapsenlapsi tulossa. Hän oli selvinnyt sodasta ja joutunut hautaamaan aviomiehensä lisäksi yhden lapsistaan. Yhdessä vaarini kanssa hän rakensi sodan jälkeen rintamamiestalon keskelle korpea tiettömän taipaleen päähän niemenkärkeen ja perusti sinne maatilan, jota hoiti yksin – kodin ja lasten lisäksi. Vaari oli paljon poissa kotoa, metsätöissä. Lasten lähdettyä maailmalle ja miehen kuoltua saunassa sydänkohtaukseen mummo jäi eläkkeelle ja muutti kirkonkylälle. Vanhoilla päivillään hän matkusteli, hoiteli vuorotellen lastensa lapsia ja harrasti vaikka mitä.

Olimme mummon kanssa melko läheisiä. Kun olin lapsi, mummo oli yksi kirjekavereistani sen lisäksi, että näimme muutaman kerran vuodessa. (Mummo asui kaukana.) Aikuistuessani ajatusten vaihto jatkui, ja mummolta alkoi tulla elämänohjeita. Ensinnäkin hän kannusti minua aina etenemään opinnoissani. Hän kertoi itsekin nuorena halunneensa kouluttautua pitemmälle, mutta silloin se ei ollut mahdollista maaseudulla, josta hän oli kotoisin. Hän oli valinnut sitten toiseksi parhaan vaihtoehdon ja mennyt karjakkokouluun, koska rakasti eläimiä.

Joskus mummo uteli poikaystäväasioista. Minä vastasin aina, että en aio ikinä miestä ottaa riesakseni, ja mummo kannusti. Hän sanoi, että ei kannatakaan, eikä lapsia hommata. Kun kuutisen vuotta sitten vein nykyisen kumppanini mummon luo näytille, mummo keitti kahvit ja käyttäytyi ystävällisesti, mutta kahden kesken keittiössä ihmetteli: ”Eihän sinun pitänyt miestä ottaa.”

Kun yritin kysyä mummolta, miksei hänen mielestään kannattanut ryhtyä parisuhteeseen tai yrittää saada lapsia, en koskaan saanut selkeää vastausta. Luulen, että mummoa harmitti eniten se, ettei hän saanut käydä koulua, vaikka olisi halunnut. Toiseksi paras vaihtoehto oli hyvä mutta ei paras. Jospa hän leikitteli ajatuksella, miten eri tavalla elämä olisi voinut mennä, jos hän olisi saanut opiskella, ja koki jonkinlaista katkeruutta siitä, että jäi vaille mahdollisuutta valita itse. Mummo varmasti rakasti meitä jälkeläisiään, mutta jotain oli ehkä jäänyt elämästä myös hampaankoloon.

Onneksi mummo ehti tutustua puolisooni ja huomata vuosien varrella sen, että vaikka olin ryhtynyt parisuhteeseen vastoin mummon neuvoa, en menettänyt siinä itsenäisyyttäni ja vapauttani. Myös lapsettomuus on valinta, jonka olen voinut itse tehdä. Tunnen ihmisiä, joille lapsettomuus ei ole oma valinta, ja tiedän sen olevan todella kipeä asia.

one-way-street-1991865_1920.jpg

Ensi viikolla julkaisen dialogipostauksen, jossa keskustelen adoptiolasta odottavan ystäväni kanssa lapsettomuudesta. Ainakin minulle tuo dialogi on jälleen antanut paljon ajateltavaa. Toivottavasti sitä on myös antoisa lukea!

Kuva: Pixabay