Mikä kana ei muni?

Kun yhdeksän tytön kaveriporukka aikuistuu, mökkiviikonloppua ei mahdu viettämään enää kenenkään mökille. Nykyään melkein kaikilla on puoliso, mikä tuplaa heti henkilömäärän – ja sitten on vielä lapset. Tämän kokoiselle jengille on vuokrattava leirikeskus tai kokonainen mökkikylä.

Ensimmäiset vauvauutiset kuultiin juhannuksena kuusi vuotta sitten, ja siitä lähtien koko ajan joku meistä on ollut raskaana. Lapsia on syntynyt tähän mennessä yhteensä kahdeksan – ja yksi on tulossa. Meistä yhdeksästä on äitejä viisi, eli niukka enemmistö.

Ennen mökkibileisiin pääsi perille yhteensä kahdella autolla. Suunnittelussa tärkeintä oli se, montako viinitonkkaa ja olutlaatikkoa tarvitaan. Nykyään perheet tulevat paikalle kukin omilla tila-autoillaan, ja kaljanmäärää tärkeämpää on, että kohteessa on juokseva vesi, jotta vaipanvaihto onnistuu helposti.

Myös ruokahuolto vaatii entistä enemmän huomiota. Ison porukan ruokkiminen monta kertaa päivässä tarkoittaa sitä, että jonkun on oltava käytännössä koko ajan keittiössä laittamassa ruokaa tai tiskaamassa. Erikoisruokavalioita ja allergioita on monenlaisia, mikä aiheuttaa päänvaivaa ruokalistan suunnittelussa.

Tänä vuonna kokeilimme ensimmäistä kertaa uutta ratkaisua: Majoituimme maatilalla, jossa saimme kävellä valmiiseen pöytään aamiaiselle, lounaalle ja päivälliselle. Kannatti! Aikaa jäi enemmän mukavaan yhdessä oloon. Myös ruokakaupassa käynti oli paljon helpompaa, kun jokainen huolehti vain omista väli- ja iltapaloistaan.

Lasten viihdyttäminen ja vahtiminen helpottuu vuosi vuodelta, kun he kasvavat. Mitä vähemmän on sylivauvoja, sitä enemmän vanhemmillakin on aikaa nauttia mökkeilystä. Taaperot pystyvät jo leikkimään keskenään, puhumattakaan viisivuotiaista, jotka osaavat jo pukea, syödä ja käydä vessassa itse. Sen ikäiset ovat hauskaa seuraa myös meille lapsettomille tädeille, koska heidän kanssaan voi jo käydä ihan oikeita keskusteluja ilman vanhempien jatkuvaa tulkkaamista.

Ja sitä juttua muuten riittää. Tällä kertaa leirin hitti oli vanhat koululaisvitsit ja arvoitukset. Homman juju oli keksiä niihin toinen toistaan päättömämpiä vastauksia. Esimerkiksi: ”Mikä kana ei muni? – Tuoli.” Tai ”Mikä on vihreä ja roikkuu puussa? – Äiti.”

Siihen on syy, miksi olen ystävystynyt ja pitänyt yhteyttä juuri näiden ihmisten kanssa. He ovat minun mielestäni hyviä tyyppejä, joiden kanssa on mukava viettää aikaa. Samoin tunnen heidän lapsiaan kohtaan. Fiksut ystäväni osaavat näköjään kasvattaa lapsistaan myös fiksuja.

Aikamoista hulinaa se leirielämä kuitenkin on. Kun sunnuntaina hyppäsin omaan autooni ja lähdin kotimatkalle, oli olo väsynyt mutta onnellinen. Onnellinen kahdesta syystä: maailman parhaista ystävistä ja siitä, että minun takapenkilläni ei istu ketään turvaistuimessa.

porkkana.jpgViime viikonloppuna vietimme jo perinteeksi muodostunutta ”tyttöjen kesäleiriä”, joka on nimestään huolimatta koko perheen tapahtuma. Oikea vastaus otsikossa esitettyyn arvoitukseen löytyy kuvasta.

 

Sivuhenkilökään ei halua lapsia

Saara Turusen Sivuhenkilössä (Tammi, 2018) päähenkilö on taiteilijaidentiteettiään etsiskelevä taiteen maisteri, esikoiskirjailija ja feministi. Hän inhoaa olla huomion keskipisteenä mutta on surullinen, kun häntä ei huomata. Hän viihtyy yksin mutta kärsii yksinäisyydestä. Hän viettää aika paljon aikaa siskojensa perheiden kanssa ja hoitaa näiden lapsia, vaikka ei omia lapsia välttämättä haluakaan.

Aloin kuunnella Sivuhenkilöä työmatkalla autossa, mutta kirja oli niin hyvä, että minun oli pakko jatkaa kuuntelemista kotonakin. Kävin ostamassa kirjakaupasta itselleni tuhannen palan palapelin, jotta voisin keskittyä kirjan kuuntelemiseen kunnolla, palapeliä kootessani.

Pääasia teoksessa ei ole se, haluaako päähenkilö lapsia vai ei, vaikka teema esillä onkin. Tärkeimmiksi teemoiksi nousevat oman paikan löytäminen ja feminismi. Vaikka en koe olevani kaikilla tavoilla samanlainen kuin Sivuhenkilön päähenkilö, hahmo on täydellisen samastuttava. Minäkertoja paljastaa lukijalle kaiken itsestään siitä lähtien, että nukkuu nuhjuisella vihreällä patjalla, jossa on kellertävä pissaläikkä. Siinä patjallaan hän sitten häiritsevän viiltävästi pohtii myös taiteen ja koko yhteiskunnan patriarkaalisuutta.

Turunen on onnistunut asettelemaan romaaninsa jokaisen sanan juuri oikein. Sen lisäksi, että pidin päähenkilöstä ja koin kirjassa käsitellyt teemat kiinnostavina ja tärkeinä, nautin Sivuhenkilön kerronnan ja dialogin aitoudesta, hienoista sananvalinnoista ja lauserakenteista sekä koko romaanin koherentista rakenteesta. En ole pitkään aikaan kokenut näin nautinnollista lukuelämystä.

sivuhenkilö.jpg

Päähenkilö katselee sivusta ystäviään, jotka hoitavat vauvojaan ja joiden elämät täyttyvät aivan erilaisista asioista kuin päähenkilöllä itsellään. Hän ihmettelee, miten kukaan jaksaa päivästä toiseen sitä souvia, jota lapsiperheissä eletään. Kun hän kysyy asiaa siskoltaan, tämä toteaa, että ei sitä kukaan oikeasti jaksakaan.

Kuva: Pixabay

 

Halusiko Anna Liisa lapsia?

Anna Liisa on 15-vuotias maalaistyttö, joka tykkää Mikosta. Mikkokin tykkää Anna Liisasta. Nuoret joutuvat tapailemaan toisiaan salaa, koska Anna Liisan perhe on rikas ja Mikko on heidän renkinsä. Anna Liisan vanhemmat eivät hyväksyisi seurustelua.

Sitten Anna Liisa tajuaa kauhukseen olevansa raskaana. Hän kertoo asiasta Mikolle, joka ottaa lopputilin ja muuttaa muualle. Anna Liisan onnistuu peitellä raskautensa, mutta lopulta tulee synnytyksen aika. Anna Liisa lähtee kauhuissaan juoksemaan metsäpolkua pitkin Mikon äidin luo apua saadakseen.

Vauva kuitenkin syntyy ennen kuin Anna Liisa ehtii perille. Vastasyntynyt sätkii maassa ja huutaa. Paniikissa Anna Liisa yrittää tukahduttaa sen huudon ja painaa käden suuta vasten. Kun vauvan huuto vaimenee ja pieni ruumis nytkähtää Anna Liisan käden alla, maailma mustenee.

”Yöt olivat vielä hirveämmät. Lapsi oli aina edessäni ja minä pidin kättäni hänen suullaan aivan niinkuin silloinkin. Jos unenhortoon menin, kaikui hänen huutonsa korviini ja minä vavahdin samaa päätä ylös. Välistä se huuto kuului niin selvään, että luulin hänen olevan vieressäni. Haroin kädelläni ympäri vuodetta, enkä uskonut että se oli tyhjä, ennenkuin sieppasin tulen ja katsoin. Voi, mitä olisinkaan antanut, jos olisin saanut hänet henkiin jälleen!” 

Mikon äiti auttaa hautaamaan lapsen ruumiin, ja naiset vannovat, ettei tapahtuneesta hiiskuta kenellekään. Kuluu vuosia. Anna Liisa valmistelee täyttä päätä häitään Johannes-nimisen nuorenmiehen kanssa, kun Mikko tulee takaisin ja alkaa kiristää entistä tyttöystäväänsä. Hän uhkaa kertoa kaikille, mitä metsässä silloin tapahtui, jos ei Anna Liisa suostu purkamaan kihlaustaan Johanneksen kanssa ja naimaan Mikkoa.

Anna Liisa on mahdottoman valinnan edessä. Jos hän tottelee Mikkoa ja peruu häät Johanneksen kanssa, hän joutuu joka tapauksessa selittämään, miksi haluaakin yhtäkkiä mennä naimisiin entisen rengin kanssa. Mikon uhkausta ei toisaalta voi sivuuttaa, sillä jos aviottoman lapsen synnyttäminen ja surmaaminen tulisi julki, Anna Liisa saisi unohtaa liiton Johanneksen kanssa, koska joutuisi varmaan vankilaan.

Kun olen käsitellyt Anna Liisan tarinaa omien ysiluokkalaisteni kanssa, he ihmettelevät poikkeuksetta, miksi Anna Liisa joutui jäämään ei-toivotun raskautensa kanssa niin yksin. Miksei hän kertonut äidille? Miksei Mikko joutunut tilanteesta millään tavalla vastuuseen? Miksi Anna Liisaa syytetään yksin kaikesta?

1800-luvulta tähän päivään on kuljettu pitkä taival ja moni asia on nykyään paremmin kuin Anna Liisan aikaan. Yhteiskuntaluokkien ja sukupuolten väliset erot ovat kaventuneet. Sekä tytöt ja pojat saavat seksivalistusta peruskoulussa, ja joissain kunnissa nuorille on tarjolla jopa ehkäisyneuvontaa sekä maksutonta ehkäisyä. Tänään vietetään Minna Canthin ja tasa-arvon päivää. Se fakta, että Canth on toistaiseksi ainoana naisena saanut kalenteriimme oman liputuspäivän, asettaa suomalaisen tasa-arvon tietysti hieman kyseenalaiseksi.

Minna_Canth.jpg

Jos haluat tietää, miten Anna Liisan käy, voit lukea Minna Canthin näytelmän täältä.

Sitaatti Minna Canthin näytelmästä Anna Liisa (1895).

Kuva Minna Canthista: Wikimedia Commons

 

 

Karvainen lapsi

Kun nuoripari hankkii koiran, sitä pidetään harjoitusvauvana. Meillekin naureskeltiin, että kohta varmaan alkaa vatsa pyöristyä, kun parin vuoden seurustelun jälkeen haimme yhteiseen kotiimme koiranpennun. Kyllä varmaan joillain pariskunnalla käykin niin. Mutta ei kaikilla. Eivät kaikki halua lapsia.

Voiko ihmislasta ja koiraa verrata toisiinsa? Monen mielestä ei voi. Minusta ihmislasta voi verrata vaikka kultakalaan ja koiraa kastematoon, jos huvittaa. Moni ärsyyntyy ajatuksesta, että koiranomistajat pitävät eläintä samanarvoisena kuin ihmistä. Kyse ei kuitenkaan ole siitä.

Jos vertaan koiraa ihmislapseen, mietin asiaa lähinnä niiden hoitamisen näkökulmasta. En yritä inhimillistää koiraa. Eräs tuttu kerran sanoi, että elämä ihmislapsen kanssa on paljon helpompaa kuin koiran kanssa, vauvan kun voi ottaa mukaan vaikka ravintolaan. No, koiran voi toisaalta jättää yksin kotiin ja nauttia ravintolaillasta ihan rauhassa. (Täällä Espanjassa koiran voi halutessaan myös ottaa mukaan ravintolaan.)

9.kuva.jpg

Voiko koiranomistaja sanoa itseään lattemammaksi? Ja voiko olla lattemamma, jos juo kahvin sijaan olutta? 

Totta kai koirasta huolehtimiseen liittyy ongelmia ja vaivaakin, mutta uskoisin, että koiran hoito vaatii vähemmän kuin ihmislapsen: koira syö ja kävelee alusta asti itse, oppii sisäsiistiksi parissa kuukaudessa, menee nukkumaan silloin kun nukuttaa ja vaatii huomattavasti vähemmän tavaroita, tarvikkeita ja tilaa kuin ihmislapsi.

Minulle yksi tärkeä syy olla hankkimatta lapsia on se, että tarvitsen päivittäin yksinoloa ja hiljaisuutta voidakseni hyvin. Työpäivän jälkeen harvoin kaipaan ympärilleni lisää hälinää. Ympärivuorokautinen vuorovaikutus lasten kanssa tuntuu uuvuttavalta ajatukselta. Sen sijaan koira sopii perheeseeni paremmin. Se pakottaa minut säännöllisesti ulos kävelylle ja lenkkeilee kanssani turhia höpöttelemättä eikä koskaan kiukuttele vaan rakastaa minua aina ja ehdoitta. Koira antaa minulle hellyyttä ja läheisyyttä silloin, kun sitä kaipaan, mutta laillani viihtyy myös hiljaa omissa oloissaan.

Loppujen lopuksi taidankin verrata itseäni koiraan enkä koiraa lapseen. Olemme yllättävän samanlaisia; koira vain on aika paljon karvaisempi ja kävelee neljällä jalalla. Koirani on itse asiassa myös työparini koulussa.  Rosa Meriläinen kirjoitti tänään kolumnissaan koiran ja kaikenikäisten ihmisten vuorovaikutuksesta. Opettajana voin kyllä vahvistaa sen, että eläin pystyy usein äitiä tai opettajaa helpommin rikkomaan teinin kovan kuoren. Voisinkin seuraavassa postauksessani kertoa lisää koulukoiratoiminnasta!

 

Pitäisikö sittenkin?

Viime syksynä mieheni tuli järkyttyneenä kotiin saunaillasta, jossa paikalla oli ollut kymmenkunta entuudestaan tuttua ja tuntematonta miestä. Illan aikana oli saunottu, juotu kaljaa ja keskusteltu elämästä, myös perheasioista. Kaikilla muilla porukassa oli omia lapsia. Kun mieheni oli kertonut meidän olevan vapaaehtoisesti lapsettomia, olivat muut miehet alkaneet painostaa lapsentekoon. Kuulemma vasta isäksi tulo antaa elämälle tarkoituksen.

Jossain vaiheessa isien kuumotus oli käynyt jo ahdistavaksi. Mies oli yrittänyt vaihtaa puheenaihetta ja heittänyt viimeiseksi argumentikseen sen, että vaimokaan ei halua lapsia. Muiden mielestä se ei kuulemma ole mikään ongelma. “Jos ei oma muija suostu, käy pettämässä. Ei sillä ole niin väliä, kenen naisen kanssa lapsen tekee, kunhan tekee”, miehet yllyttivät.

Samoihin aikoihin minä kävin kahvilla erään ystäväni kanssa, joka sai lapsen vuosi sitten. Kyselin kuulumisia, ja ystäväni kertoili vauva-arjen hyvistä ja huonoista puolista. Sitten hän kysyi, olenko minä edelleen sitä mieltä, etten lapsia tahdo, johon vastasin tietysti myöntävästi. “No ei kyllä kannatakaan vauvaa hommata, jos ei sitä todella paljon halua”, kuului naispuolisen ystävän vinkki.

Olemme mieheni kanssa puhuneet paljon siitä, minkälaisen perheen haluamme. Olemme pohtineet asiaa monelta eri kantilta. Kuitenkin olemme hyvin yksimielisesti tehneet päätöksen olla lapseton pariskunta. Tiedostamme molemmat sen, kuinka tärkeää on olla asiasta samaa mieltä. Olemme kiitollisia siitä, että olemme löytäneet toisemme. Ei olisi kiva löytää itseään siitä tilanteesta, että miehen täytyy käydä saunaillan päätteeksi pettämässä saadakseen lapsen jonkun, kenen tahansa, kanssa.

girl-1458597_1280

Esimerkiksi hän voisi olla mieheni lapsen äiti.

Kuva: Pixabay