Elän, siis olen rohkea

En saanut työpaikkaa, jota hain. Olin ennalta henkisesti varautunut sekä valituksi tulemiseen että kielteiseen päätökseen, eikä isku itse asiassa tuntunut kauhean kovalta. Uusi työ olisi vaatinut muuttoa muualle, joten lohduttaudun sillä, että selviämme nyt helpommalla. Ei tarvitse miettiä, laitetaanko oma asunto myyntiin vai vuokralle, eikä tarvitse etsiä uutta asuntoa toisaalta.

Minulla oli myös valmiiksi mietittynä varasuunnitelma, jota olen nyt lähtenyt toteuttamaan: Olen anonut töistä vuoden virkavapaata. Vuoden aikana aion opiskella kirjoittamista ja kirjoittaa. Lisäksi pyrin kehittämään muita sivubisneksiäni siten, että ne alkaisivat tuottaa tarpeeksi rahaa, jotta uskaltaisin irtisanoutua. Tavoite siis on, että vuoden päästä toimeentuloni olisi turvattu muilla kuin opettajan töillä.

Kun kerroin työkavereilleni aikeistani jäädä opintovapaalle, he suhtautuivat kannustavasti. Minua kehuttiin rohkeaksi, koska uskallan tehdä, mitä haluan. Eräs työkaverini huokaisi ripaus kateutta äänessään: ”Sä niinku oikeasti elät sun elämääs!” Jäin miettimään, mitä kaikki muut sitten tekevät.

Elän.jpg

Lapsettoman on ehkä helpompi tehdä ”rohkeita” elämänvalintoja kuin sellaisen ihmisen, jolla on lapsia elätettävänään. Toivoisin silti, että kaikki me voisimme kokea omat valintamme mielekkäinä.

 

 

Älä anna minkään pysäyttää sinua!

Tällä viikolla Elämyskerhossa jokainen sai keskittyä tunnin ajan itseensä. Pysähdyimme hetkeksi miettimään omia voimavarojamme. Rentouduimme, muistelimme onnistumisen kokemuksia ja askartelimme omat voimavarakortit.

Olen ainakin omasta mielestäni aina ollut hyvä tunnistamaan vahvuuksiani ja voimavarojani. Teen arkenakin asioita, jotka auttavat jaksamaan paremmin. Voimavarakortin askartelu oli silti hauskaa ja hyödyllistä. Tuntui hyvältä loihtia näkyväksi kaikki se, mikä minulle antaa voimaa.

voimavarat.jpg

Omien voimavarojeni top viitonen:

  • koti ja parisuhde, se että kotona minua rakastetaan sellaisena kuin olen
  • kirjoittaminen
  • vapaus
  • luonto, tarkemmin sanottuna aurinko, metsä ja järvi tai meri
  • liikunta, erityisesti uiminen, lenkkeily ja jooga

Vapaus tarkoittaa minulle itsemääräämisoikeutta, omaan tahtiin ja omaan suuntaan kulkemista. Työelämää ja omia uravaihtoehtoja pohtiessani vapaus nousee aina keskeiseksi kysymykseksi. Opettajan työ on hyvin vapaata moneen muuhun työhön verrattuna. Oppitunteja on parikymmentä viikossa, ja muun ajan saan aika vapaasti itse valita, missä ja milloin työtä teen. Opetuspäiviä on vuodessa vain 190 (normityössä 220) plus virkaehtosopimuksen mukaiset kolme koulutuspäivää ja kikyaika. Saan opetussuunnitelman raameissa tehdä oikeastaan mitä haluan omassa luokassani. Mutta silti minusta tuntuu usein siltä, että käteni ovat sidotut ja vielä enemmän siltä, että en pääse toteuttamaan itseäni tarpeeksi koulumaailmassa. Työ vie minulta voimavaroja tällä hetkellä huomattavasti paljon enemmän kuin mitä siitä saan.

Tulimme viettämään pääsiäistä mökille isäni, mieheni ja koiran kanssa. Pääsiäinen on luonnon uudelleen syntymisen juhla, vaikka tänä pääsiäisenä ei siltä näytä. Hanget kimaltavat korkeina ja luonto vielä nukkuu. Joka tapauksessa neljän päivän vapaa, kevätaurinko ja hiljainen metsämökki luovat täydelliset puitteet mietiskelyyn. Miten minä voisin uudistua?

järvi talvella.jpg

”Joskus mökillä, kun katselee järvelle ja sielussa on rauha, se on äärettömän hyvä hetki.”

Kesälomaa odotellessa

Vietettyäni kaksi ja puoli kuukautta Espanjassa virkavapaalla on tullut aika reflektoida: Mitä jäi käteen? Nopeasti listattuna kolmisenkymmentä blogipostausta, kahden romaanin alut, espanjan alkeet ja aurinkoenergialla ladatut henkiset akut.

Moni on kysellyt raha-asioista, joten mainittakoon niistä jotain heti tähän alkuun. Minun ja koiran edestakaiset lennot Helsingistä Malagaan maksoivat yhteensä noin 500 euroa, koska halusin lentää keskellä päivää ja suoraan. Asunnon vuokraan 2,5 kuukaudelta upposi noin 1100 euroa. (Vuokra oli sikahalpa, mutta kämpän taso sen mukainen: parinkymmenen neliön luukku.) Päivittäisiin menoihin hupeni varmaan suunnilleen yhtä paljon kuin kotonakin, ja asuntolainan lyhennykset ja vastikkeet olen joutunut tietysti maksamaan Suomen kodista tällä välinkin. Ansionmenetys kahdelta kuukaudelta on opettajan tuloilla vajaat viisi tonnia nettona. Olen elänyt säästeliäästi ja lisäksi olen tehnyt jatkuvasti ylimääräisiä töitä päivätyöni ohella, mikä mahdollisti tämän irtioton. Toki sekin vaikuttaa, ettei minulla ole lapsia – isomman perheen Espanjaan muutto olisi vaatinut varmaan aika paljon isomman budjetin.

Rahaa on siis mennyt tuhansia euroja, mutta mitä sain vastineeksi? Espanjassa viettämistäni 11 viikosta olin yhteensä vain reilut kolme viikkoa yksin. Aikaa kirjoittamiselle siis oli melko vähän. En pystynyt keskittymään täyspäiväiseen kirjoittamiseen, kun minulla oli seuraa. Ne päivät, jotka olin itsekseni, hyödynsin aamusta iltaan kirjoittaen. Vierailijoiden ei pidä tuntea syyllisyyttä, sillä tuskin olisin kuitenkaan pystynyt 11 viikon ajan joka päivä kirjoittamaan 10 tuntia putkeen. Tauoilla on myös merkitystä. Mieheni, perheen ja ystävien lomaillessa luonani muun muassa tutustuimme ympäristöön laajemmin ja söimme paremmin kuin mitä tein yksin jäätyäni.

Blogin pitäminen on ollut antoisampaa kuin aluksi luulinkaan. Aiheiden miettiminen ja postausten laatiminen ovat vahvistaneet omaa kirjoitusprosessiani. Sen lisäksi, että olen blogatessa oppinut asioita itsestäni, olen oppinut paljon uutta myös ympäröivästä maailmasta ja muista ihmisistä. Kaikkein upeinta on ollut dialogipostausten tekeminen. (Niitä on muuten luvassa lisää!)

Lähdin Aurinkorannikolle kirjoittamaan näytelmäkäsikirjoitusta mutta keksin yhtäkkiä niin hyvän idean romaaniin, että se kiilasi etusijalle. Ja sitten yksi ystäväni ehdotti toisen romaanin kirjoittamista yhdessä, eikä tuollaiseen kutsuun vain voi sanoa ”ei”.

Muutamana päivänä jouduin tekemään myös niitä töitä, joista olin palkattomalla virkavapaalla. Pari päivää meni oppilastöiden arvioimiseen. Sen homman olisin voinut tehdä vasta vapaan päätyttyä, mutta en halunnut turhaan kerätä rästitöitä itselleni, joten olin jo etukäteen tiedottanut oppilaille, että arvioin heidän sähköisesti palauttamansa tehtävät Espanjasta käsin. Lisäksi kollega tarvitsi apuani eräässä poikkeuksellisen vaikeassa oppilasasiassa, ja siihen kulutin muutamia tunteja parina päivänä. Mieluummin niin, kuin että töissä oltaisi oltu pulassa ja kaikki kaatuisi ryminällä niskaani heti loman jälkeen.

Espanjaa puhuin päivittäin mutta aika suppealla skaalalla. En oppinut juuri muuta kuin tilaamaan ravintolassa ja asioimaan kaupassa, ja välillä jouduin silti turvautumaan englantiin. Naapureiden kanssa ei tullut vaihdettua muuta kuin tervehdykset, ja koska vietin aikaa vain omien ystävieni kanssa tai yksin kotona kirjoittaen, en kehittänyt minkäänlaista sosiaalista verkostoa.

Verkostoituminen ei ollut tavoitteeni tällä reissulla. Lähdin lepäämään ja kirjoittamaan. Ne tavoitteet saavutin täydellisesti. Heräsin joka aamu ilman herätyskelloa, lenkkeilin koiran kanssa ja nautin auringosta. Pilvisinä päivinä iloitsin siitä, ettei tarvitse kärvistellä sentään pakkasessa. Tunsin oloni ihanan kiireettömäksi; otin päivän kerrallaan ja elin ilman aikatauluja.

En ole moneen viikkoon nähnyt työpainajaisia. Kun ajattelen töihin paluuta (huomenna), en ahdistu niin voimakkaasti kuin vielä pari kuukautta sitten. Minulla on tunne, että selviän kesäloman alkuun asti. Kolme kuukautta enää.

virkavapaa.jpg

Herääminen ilman kelloa, aamulenkki auringonpaisteessa rannalla, kiireetön päivärytmi ja hetkessä eläminen ovat asioita, joita ei voi mitata rahassa.

 

 

”Eihän sinun pitänyt miestä ottaa.”

Mummoni kuoli pari vuotta sitten yli yhdeksänkymppisenä. Mummolla oli kuusi lasta, kymmenen lastenlasta ja kahdeksas lapsenlapsenlapsi tulossa. Hän oli selvinnyt sodasta ja joutunut hautaamaan aviomiehensä lisäksi yhden lapsistaan. Yhdessä vaarini kanssa hän rakensi sodan jälkeen rintamamiestalon keskelle korpea tiettömän taipaleen päähän niemenkärkeen ja perusti sinne maatilan, jota hoiti yksin – kodin ja lasten lisäksi. Vaari oli paljon poissa kotoa, metsätöissä. Lasten lähdettyä maailmalle ja miehen kuoltua saunassa sydänkohtaukseen mummo jäi eläkkeelle ja muutti kirkonkylälle. Vanhoilla päivillään hän matkusteli, hoiteli vuorotellen lastensa lapsia ja harrasti vaikka mitä.

Olimme mummon kanssa melko läheisiä. Kun olin lapsi, mummo oli yksi kirjekavereistani sen lisäksi, että näimme muutaman kerran vuodessa. (Mummo asui kaukana.) Aikuistuessani ajatusten vaihto jatkui, ja mummolta alkoi tulla elämänohjeita. Ensinnäkin hän kannusti minua aina etenemään opinnoissani. Hän kertoi itsekin nuorena halunneensa kouluttautua pitemmälle, mutta silloin se ei ollut mahdollista maaseudulla, josta hän oli kotoisin. Hän oli valinnut sitten toiseksi parhaan vaihtoehdon ja mennyt karjakkokouluun, koska rakasti eläimiä.

Joskus mummo uteli poikaystäväasioista. Minä vastasin aina, että en aio ikinä miestä ottaa riesakseni, ja mummo kannusti. Hän sanoi, että ei kannatakaan, eikä lapsia hommata. Kun kuutisen vuotta sitten vein nykyisen kumppanini mummon luo näytille, mummo keitti kahvit ja käyttäytyi ystävällisesti, mutta kahden kesken keittiössä ihmetteli: ”Eihän sinun pitänyt miestä ottaa.”

Kun yritin kysyä mummolta, miksei hänen mielestään kannattanut ryhtyä parisuhteeseen tai yrittää saada lapsia, en koskaan saanut selkeää vastausta. Luulen, että mummoa harmitti eniten se, ettei hän saanut käydä koulua, vaikka olisi halunnut. Toiseksi paras vaihtoehto oli hyvä mutta ei paras. Jospa hän leikitteli ajatuksella, miten eri tavalla elämä olisi voinut mennä, jos hän olisi saanut opiskella, ja koki jonkinlaista katkeruutta siitä, että jäi vaille mahdollisuutta valita itse. Mummo varmasti rakasti meitä jälkeläisiään, mutta jotain oli ehkä jäänyt elämästä myös hampaankoloon.

Onneksi mummo ehti tutustua puolisooni ja huomata vuosien varrella sen, että vaikka olin ryhtynyt parisuhteeseen vastoin mummon neuvoa, en menettänyt siinä itsenäisyyttäni ja vapauttani. Myös lapsettomuus on valinta, jonka olen voinut itse tehdä. Tunnen ihmisiä, joille lapsettomuus ei ole oma valinta, ja tiedän sen olevan todella kipeä asia.

one-way-street-1991865_1920.jpg

Ensi viikolla julkaisen dialogipostauksen, jossa keskustelen adoptiolasta odottavan ystäväni kanssa lapsettomuudesta. Ainakin minulle tuo dialogi on jälleen antanut paljon ajateltavaa. Toivottavasti sitä on myös antoisa lukea!

Kuva: Pixabay