Kuka oikeasti olet?

Reetta Räty kysyy kolumnissaan kiinnostavan kysymyksen: ”Miten esittelet itsesi, jos sääntö kuuluu näin: älä mainitse ammattia tai työtehtävää, vaan kerro, kuka olet?” Määrittelemme ihmisiä usein heidän koulutustaustansa ja ammattinsa kautta. Toisaalta se on ihan normaalia, sillä kuten Rätykin toteaa, työ on osa identiteettiä. Onhan siihen syy, miksi olen opiskellut johonkin tiettyyn ammattiin: Olen kiinnostunut siihen liittyvistä asioista. Työni kertoo jotain myös omasta arvomaailmastani.

Mutta ammatteihin liittyy monenlaisia stereotypioita. Opettajaa pidetään yleensä kaikkitietävänä sadistina, joka ei osaa kuunnella muita. Siksi en mielelläni esittele itseäni opettajaksi. Toinen syy jättää ammatti mainitsematta on se, että kaikilla on kokemusta koulusta, ja ihmiset haluavat keskustella opettajan kanssa siitä. Se on joskus rasittavaa; aina ei jaksaisi puhua töistä.

Stereotyyppinen opettaja on tylsimys, joka rakastaa kurinpitoa, vuosilukujen ulkoa opettelua ja viime vuosituhannelta peräisin olevia piirtoheitinkalvojaan. Opettajalle tärkeintä ovat rutiinit. Minusta tuntuu epäreilulta ja ikävältä leimautua sellaiseksi. Oikeastihan opettajat ovat luovia, uuden oppimista rakastavia tyyppejä, joiden tunneäly ja vuorovaikutustaidot ovat huippuluokkaa. Tai sellaisena opettajana minä ainakin itseni näen.

Jos esittelisin itseni ammattia tai työtä mainitsematta, voisin kertoa olevani tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia kannattava ihminen. Oikeudenmukaisuus ja sovussa eläminen ovat minulle tärkeitä asioita, ja eriarvoisuus ja sodat sekä kaikki niiden lieveilmiöt ahdistavat. Olen rakastava täti ja puoliso, lähiössä asuva vapaaehtoisesti lapseton koiranomistaja, punavihreässä kuplassa elävä intohimoinen reissaaja, kriittinen teatterinkatsoja ja kirjallisuuden suurkuluttaja sekä bloggari, joka haaveilee kirjoittavansa romaanin ennen kuin täyttää neljäkymmentä.

jäätelö.jpg

Törmäsin oivaltavaan blogikirjoitukseen, jossa myös sivutaan mainitsemaani Reetta Rädyn kolumnia. Kirjoittaja nostaa esiin havaintonsa siitä, että lasten kanssa kohdatessa harvoin tulee kertoneeksi omaa ammattiaan tai asemaansa. Lapsia kiinnostaa yleensä aivan muut seikat – ne oikeasti merkitykselliset asiat, kuten että rakastan aurinkoa, uimista ja suklaajäätelöä. Kuka sinä oikeasti olet?

Kuva: Pixabay

Kesäjatkis: Prinsessa Merja Arkimaailman vankina (osa 12/13)

Prinsessa Merja oli Lauran kanssa pyöräretkellä, kun hänen puhelimensa soi. Ystävykset olivat juuri lukitsemassa polkupyöriään uimarannan parkkipaikalla. He olivat aikeissa pulahtaa järveen, koska olivat pyöräilleet monta kilometriä. Puhelu kesti noin minuutin, ja sinä aikana Laura näki Merjan kasvojen ilmeen kääntyvän ärtyneestä yllättyneen kautta onnelliseksi. Hänen novellinsa oli voittanut kirjoituskilpailun! Laura iloitsi aidosti Merjan puolesta, sillä hän tiesi, miten paljon prinsessa oli uhrannut aikaa kirjoittamiselle.

Virkistäydyttyään vedessä he jäivät kuivattelemaan rantahiekalle ilta-aurinkoon. Merja kaivoi vesipullon repustaan ja avasi sen. Pullonsuusta pääsi sihahdus. Mitä ihmettä? Merja nosti juomapullon huulilleen ja joi. Se oli kuohuviiniä! Miten tämä oli mahdollista? Prinsessa Merja nauroi ja antoi Laurankin maistaa. Kuohuviiniä se oli, ja vieläpä ihanan kylmää ja kuivaa.

Merja kysyi Lauralta, haluaisiko tämä lähteä hänen kanssaan palkintomatkalle. Kirjoituskilpailun voitosta ansaittu matkalahjakortti oli arvoltaan niin suuri, että sillä saisi kahden hengen matkan etelään. Laura oli kuitenkin sitä mieltä, että Merjan olisi lähdettävä yksin jonnekin kauemmas, vaikka maailman ympäri. Mietittyään asiaa hetken prinsessa tuli siihen tulokseen, että mieluummin kuin yksin maailmanympärimatkalle hän lähtisi Lauran kanssa pariksi viikoksi rantalomalle. Sitä paitsi ei hän malttaisi olla kahta viikkoa pitempään pois töistä.

Merja ja Laura järjestivät töistä yhtä aikaa vapaata ja varasivat matkan Kreetalle. He pakkasivat mukaan matkalaukullisen värikkäitä kesämekkoja, bikinit sekä aurinkolasit ja -rasvan. Prinsessa Merja otti muistilehtiön ja kynän käsilaukkuunsa, sillä hän oli saanut loistavan idean uutta novellia varten, jota hän aikoi työstää loman aikana.

(jatkuu)

jatkis osa 12.jpg

Kuva: Pixabay

Kesäjatkis: Prinsessa Merja Arkimaailman vankina (osa 10/13)

Kehityskeskustelun jälkeen prinsessa Merjasta tuntui, kuin hän leijailisi ulos esimiehensä toimistosta. Näin kevyeltä hänestä oli tuntunut viimeksi joskus silloin, kun hän vielä asui oikeassa kodissaan Pilvilinnassa. Merja oli kertonut rehellisesti, kuinka tylsänä hän työtehtäviään piti. Hän oli avoimesti puhunut harmaudesta, joka häntä ympäröi, ja tunnustanut harkinneensa työpaikan vaihdosta. Pomo oli kysynyt Merjalta, mikä häntä yleensä innosti ja inspiroi, ja hän oli kertonut kirjoittamisharrastuksestaan. Sitten oli tapahtunut jotain uskomatonta: esimies oli ehdottanut muutoksia Merjan työnkuvaan.

Johtoryhmässä oli kuulemma juuri pohdittu tapoja uudistaa yrityksen viestintästrategiaa. Kuultuaan nyt Merjan intohimosta kirjoittamiseen ja tyytymättömyydestä nykyistä työtä kohtaan pomo ehdotti, että hän alkaisi päivittää firman blogia. Hän saisi osallistua työajalla digitaalisen markkinoinnin, sisällöntuotannon ja verkkoviestinnän koulutuksiin, joissa oppisi tarvittavia uusia taitoja. Taakseen hän saisi tietysti esimiehen ja koko markkinointiosaston tuen. Kiinnostaisiko tällainen omien taitojen ja firman kehittäminen Merjaa? Hetken prinsessa kuvitteli nähneensä pomon paikalla kultasiipisen hyvän haltijan, niin ihanilta ajatukset kuulostivat.

Kotiin päin pyöräillessään Merja tunsi auringon lämmittävän selkää. Polkiessa tuli ihan hiki. Hän lampsi suoraan keittiöön, laski hanasta lasillisen kylmää vettä ja sammutti janonsa. Jostain kuului outoa pulputusta. Olikohan putkissa jotakin vikaa? Pitäisi muistaa tarkkailla tilannetta ja soittaa kiinteistöhuoltoon, jos omituinen ääni jatkuisi.

(jatkuu)

jatkis osa 10.jpg

Kuva: Pixabay

Kesäjatkis: Prinsessa Merja Arkimaailman vankina (osa 6/13)

Prinsessa Merja avasi tietokoneen ja meni TE-toimiston sivuille. Tampereella avoimia työpaikkoja oli yhteensä 1613 kappaletta. Hän selaili nimikkeitä: Robotic Process Automation Specialist, tigrinjan kielen tulkki, ripsiteknikko, Embedded Systems Engineer… Miten paljon olikaan olemassa jännittäviä työmahdollisuuksia.

Merja päätti jättää alanvaihtosuunnitelmat toistaiseksi hautumaan ja luki listan seuraavat kohdat: maailmanympärimatka ja Finlandia-palkinto. Hänhän voisi kirjoittaa esikoisteoksensa reissun päällä!

Muutamaa tuntia myöhemmin Merja luovutti ja painoi läppärin kannen kiinni. Matkaa maailman ympäri ei ollutkaan niin helppo järjestää, kuin hän oli kuvitellut. Matkatoimiston sivuilla myytiin lentolippupaketteja parilla tuhannella eurolla, mikä kuulosti vielä ihan kohtuulliselta. Mutta lueskeltuaan lukuisia matkablogeja Merja tajusi, että lentoliput olivat yksi matkan pienimmistä kuluista. Useampi bloggari oli saanut matkaan kulumaan yli neljäkymmentätuhatta euroa, eli koko vuoden tienestit. Ei hänellä ollut sellaisia rahoja.

Merja kävi keittiössä juomassa lasillisen haaleaa hanavettä. Sammutettuaan janonsa hän huokaisi syvään. Hän oli jo niin väsynyt ruudun tuijottamiseen, että päätti jättää matkasuunnitelmat vielä auki, ainakin yön yli.

Maanantaiaamu näyttäytyi ankeaa ankeampana. Tummanharmaat pilvet notkuivat matalalla kerrostalojen kattojen yllä ja näytti siltä kuin keittiön ikkunassa olisi ollut savulasi. Kaurapuuroa suuhun lusikoidessaan ja synkkää maisemaa tuijottaessaan Merjasta alkoi tuntua ylivoimaisen alakuloiselta. Sitten kännykästä kuului kilahdus.

(jatkuu)

jatkis osa 6.jpg

Kuva: Pixabay

Kesäjatkis: PRINSESSA MERJA ARKIMAAILMAN VANKINA (osa 3/13)

Aamulla prinsessa nousi sängystä ja ryntäsi suoraa päätä kirjoituspöytänsä laatikolle, josta kaivoi esiin muistilehtiön. Hän alkoi listata asioita, joista unelmoi: tasapainoinen parisuhde, mielenkiintoisempi työ, maailmanympärimatka, Finlandia-palkinto, hyvä kroppa. Se sujui ripeästi. Prinsessa kuvitteli itsensä Pilvilinnan puutarhaan; hän melkein pystyi tuntemaan auringon lämmön kasvoillaan ja kuuli inspiraatiosuihkulähteen pulputuksen.

Sitten Merja katsahti kelloa ja huomasi myöhästyvänsä kohta töistä, jos ei pistäisi töpinäksi. Hän kiirehti aamutoimensa ja hyppäsi autoon, jolla ajoi toimistolle, jossa vietti tietokoneen ääressä koko päivän. Iltapäivällä Merja ajoi kotiin, söi kurkkuvoileivän ja meni nukkumaan. Seuraavana aamuna hän lähti toimistoon, teki päivän työtä ja ajoi sitten kotiin. Kolmannen päivän iltana hän muisti unessa näkemänsä hyvän haltijan ja avasi jälleen muistilehtiönsä.

Merja luki lehtiöön laatimansa listan ja hetken aikaa harkittuaan lisäsi sen loppuu vielä: ”Että saisi itse päättää omasta elämästään.” Viimeinen lisäys tuntui merkityksellisimmältä. Merja tuijotti kirjoittamiaan sanoja pitkään ja mietti, mitä ne oikeastaan tarkoittivat. Eikö se ollut itsestään selvää, että jokaisella oli oikeus päättää itse? Mutta jos hän saisi päättää kaikesta omaan elämäänsä liittyvästä, miksei hän sitten ollut vielä tähän päivään mennessä tehnyt maailmanympärimatkaa, kirjoittanut romaania ja treenannut itseään kuntoon? Mitä enemmän asiaa mietti, sitä enemmän alkoi ahdistaa. Hänen ajatuksensa kiersivät kehää ja aivot alkoivat ylikuumentua. Tuskastuneena Merja suttasi viimeisen lisäyksen listan lopusta ja sulki lehtiön.

Uni ei tahtonut millään tulla. Mieli kävi ylikierroksilla. Aikansa peiton alla pyörittyään prinsessa sytytti yöpöydän lamppuun valon, nousi sängystä ja kävi hakemassa muistilehtiön ja kynän olohuoneen pöydältä. Hän kömpi takaisin vuoteeseen, avasi lehtiön ja luki listan läpi vielä kerran. Päättäväisin elkein hän kirjoitti listan loppuun uudestaan: ”Että saisi itse päättää omasta elämästään.” Hän sulki lehtiön, laittoi sen yöpöydälle ja sammutti valot. Sitten hän sytytti valot, otti lehtiön yöpöydältä ja kirjoitti vielä: ”Onnellisuus.” Saatuaan listansa valmiiksi Merja nukahti ja nukkui koko yön sikeästi unia näkemättä.

(jatkuu)

jatkis osa 3.jpg

Kuva: Pixabay

Elän, siis olen rohkea

En saanut työpaikkaa, jota hain. Olin ennalta henkisesti varautunut sekä valituksi tulemiseen että kielteiseen päätökseen, eikä isku itse asiassa tuntunut kauhean kovalta. Uusi työ olisi vaatinut muuttoa muualle, joten lohduttaudun sillä, että selviämme nyt helpommalla. Ei tarvitse miettiä, laitetaanko oma asunto myyntiin vai vuokralle, eikä tarvitse etsiä uutta asuntoa toisaalta.

Minulla oli myös valmiiksi mietittynä varasuunnitelma, jota olen nyt lähtenyt toteuttamaan: Olen anonut töistä vuoden virkavapaata. Vuoden aikana aion opiskella kirjoittamista ja kirjoittaa. Lisäksi pyrin kehittämään muita sivubisneksiäni siten, että ne alkaisivat tuottaa tarpeeksi rahaa, jotta uskaltaisin irtisanoutua. Tavoite siis on, että vuoden päästä toimeentuloni olisi turvattu muilla kuin opettajan töillä.

Kun kerroin työkavereilleni aikeistani jäädä opintovapaalle, he suhtautuivat kannustavasti. Minua kehuttiin rohkeaksi, koska uskallan tehdä, mitä haluan. Eräs työkaverini huokaisi ripaus kateutta äänessään: ”Sä niinku oikeasti elät sun elämääs!” Jäin miettimään, mitä kaikki muut sitten tekevät.

Elän.jpg

Lapsettoman on ehkä helpompi tehdä ”rohkeita” elämänvalintoja kuin sellaisen ihmisen, jolla on lapsia elätettävänään. Toivoisin silti, että kaikki me voisimme kokea omat valintamme mielekkäinä.

 

 

Äänestä mua!

Osallistun Karibian kouluvierailusta kertovalla kirjoituksellani Momondon Bloggers Open World -kilpailuun. Tehtävänä oli julkaista blogiteksti, jossa kerrotaan, miten matkustaminen on avartanut omaa maailmankuvaa tai minkälainen kohtaaminen maailmalla on jäänyt mieleen.

Palkintona on matkarahaa sekä mahdollisuus osallistua digitaalisen markkinoinnin työpajaan Kööpenhaminassa. Haluan todellakin voittaa. Jos säkin haluat, että mä voitan, äänestä täällä: https://www.momondo.fi/content/bloggers-open-world-award?blog_id=1613#!/blog/1613

bowa-nominated-badge__fiFI.png

Kiitos!

Kesälomaa odotellessa

Vietettyäni kaksi ja puoli kuukautta Espanjassa virkavapaalla on tullut aika reflektoida: Mitä jäi käteen? Nopeasti listattuna kolmisenkymmentä blogipostausta, kahden romaanin alut, espanjan alkeet ja aurinkoenergialla ladatut henkiset akut.

Moni on kysellyt raha-asioista, joten mainittakoon niistä jotain heti tähän alkuun. Minun ja koiran edestakaiset lennot Helsingistä Malagaan maksoivat yhteensä noin 500 euroa, koska halusin lentää keskellä päivää ja suoraan. Asunnon vuokraan 2,5 kuukaudelta upposi noin 1100 euroa. (Vuokra oli sikahalpa, mutta kämpän taso sen mukainen: parinkymmenen neliön luukku.) Päivittäisiin menoihin hupeni varmaan suunnilleen yhtä paljon kuin kotonakin, ja asuntolainan lyhennykset ja vastikkeet olen joutunut tietysti maksamaan Suomen kodista tällä välinkin. Ansionmenetys kahdelta kuukaudelta on opettajan tuloilla vajaat viisi tonnia nettona. Olen elänyt säästeliäästi ja lisäksi olen tehnyt jatkuvasti ylimääräisiä töitä päivätyöni ohella, mikä mahdollisti tämän irtioton. Toki sekin vaikuttaa, ettei minulla ole lapsia – isomman perheen Espanjaan muutto olisi vaatinut varmaan aika paljon isomman budjetin.

Rahaa on siis mennyt tuhansia euroja, mutta mitä sain vastineeksi? Espanjassa viettämistäni 11 viikosta olin yhteensä vain reilut kolme viikkoa yksin. Aikaa kirjoittamiselle siis oli melko vähän. En pystynyt keskittymään täyspäiväiseen kirjoittamiseen, kun minulla oli seuraa. Ne päivät, jotka olin itsekseni, hyödynsin aamusta iltaan kirjoittaen. Vierailijoiden ei pidä tuntea syyllisyyttä, sillä tuskin olisin kuitenkaan pystynyt 11 viikon ajan joka päivä kirjoittamaan 10 tuntia putkeen. Tauoilla on myös merkitystä. Mieheni, perheen ja ystävien lomaillessa luonani muun muassa tutustuimme ympäristöön laajemmin ja söimme paremmin kuin mitä tein yksin jäätyäni.

Blogin pitäminen on ollut antoisampaa kuin aluksi luulinkaan. Aiheiden miettiminen ja postausten laatiminen ovat vahvistaneet omaa kirjoitusprosessiani. Sen lisäksi, että olen blogatessa oppinut asioita itsestäni, olen oppinut paljon uutta myös ympäröivästä maailmasta ja muista ihmisistä. Kaikkein upeinta on ollut dialogipostausten tekeminen. (Niitä on muuten luvassa lisää!)

Lähdin Aurinkorannikolle kirjoittamaan näytelmäkäsikirjoitusta mutta keksin yhtäkkiä niin hyvän idean romaaniin, että se kiilasi etusijalle. Ja sitten yksi ystäväni ehdotti toisen romaanin kirjoittamista yhdessä, eikä tuollaiseen kutsuun vain voi sanoa ”ei”.

Muutamana päivänä jouduin tekemään myös niitä töitä, joista olin palkattomalla virkavapaalla. Pari päivää meni oppilastöiden arvioimiseen. Sen homman olisin voinut tehdä vasta vapaan päätyttyä, mutta en halunnut turhaan kerätä rästitöitä itselleni, joten olin jo etukäteen tiedottanut oppilaille, että arvioin heidän sähköisesti palauttamansa tehtävät Espanjasta käsin. Lisäksi kollega tarvitsi apuani eräässä poikkeuksellisen vaikeassa oppilasasiassa, ja siihen kulutin muutamia tunteja parina päivänä. Mieluummin niin, kuin että töissä oltaisi oltu pulassa ja kaikki kaatuisi ryminällä niskaani heti loman jälkeen.

Espanjaa puhuin päivittäin mutta aika suppealla skaalalla. En oppinut juuri muuta kuin tilaamaan ravintolassa ja asioimaan kaupassa, ja välillä jouduin silti turvautumaan englantiin. Naapureiden kanssa ei tullut vaihdettua muuta kuin tervehdykset, ja koska vietin aikaa vain omien ystävieni kanssa tai yksin kotona kirjoittaen, en kehittänyt minkäänlaista sosiaalista verkostoa.

Verkostoituminen ei ollut tavoitteeni tällä reissulla. Lähdin lepäämään ja kirjoittamaan. Ne tavoitteet saavutin täydellisesti. Heräsin joka aamu ilman herätyskelloa, lenkkeilin koiran kanssa ja nautin auringosta. Pilvisinä päivinä iloitsin siitä, ettei tarvitse kärvistellä sentään pakkasessa. Tunsin oloni ihanan kiireettömäksi; otin päivän kerrallaan ja elin ilman aikatauluja.

En ole moneen viikkoon nähnyt työpainajaisia. Kun ajattelen töihin paluuta (huomenna), en ahdistu niin voimakkaasti kuin vielä pari kuukautta sitten. Minulla on tunne, että selviän kesäloman alkuun asti. Kolme kuukautta enää.

virkavapaa.jpg

Herääminen ilman kelloa, aamulenkki auringonpaisteessa rannalla, kiireetön päivärytmi ja hetkessä eläminen ovat asioita, joita ei voi mitata rahassa.

 

 

Tiedätkö sinä, mitä elämältäsi haluat? Tietääkö presidenttikään?

Minä mietin lähes päivittäin, mitä elämältäni haluan ja mihin suuntaan seuraavaksi lähtisin kulkemaan. Luulin sen olevan ihan normaalia, mutta ilmeisesti unelmointi ja itsetutkiskelu eivät kuulukaan ihan kaikkien päivittäiseen rutiiniin. Havahduin tähän luettuani Hesarin kolumnin, jossa pohditaan, kuinka helposti ihminen vain ryhtyy tallaamaan sitä tavallisinta polkua sen sijaan, että pysähtyisi miettimään, mitä itse oikeasti elämältään haluaa. Monet vain etenevät urallaan miettimättä, haluavatko tehdä juuri sitä työtä, ja perustavat perheen, koska niin kuuluu tehdä.

Kolumnisti kertoo törmänneensä naisiin, jotka vasta perhevapaalla ymmärtävät esittää itselleen kysymyksen: Mitä minä haluan elämältäni? Moni kuulemma vaihtaa alaa tai tekee muita isoja suunnanmuutoksia siinä vaiheessa – hyvä niin. Jos ei ole tyytyväinen elämäänsä, asialle on tehtävä jotain.

Näin vaalipäivänä en voi olla lähtemättä ajatusleikkiin: Entä jos jostain 1970-luvulta saakka ruuhkavuosia elänyt Sauli Niinistö pitää vaikka tänä keväänä perhevapaata ja vihdoinkin, saadessaan mahdollisuuden pysähtyä miettimään elämäänsä, tajuaakin tehneensä kaiken vain niin kuin muut ovat odottaneet hänen tekevän? Näin tuskin käy – Niinistö tuskin pitää isyyslomaa ja uskoisin, että hän on pohdiskellut elämänvalintojaan jo tätä ennen.

Kolumnin lopussa kirjoittaja tulee asian ytimeen: Jos on itse valinnut uran, perheen ja harrastukset, onko varaa valittaa ruuhkavuosista? Työpaikkaa tai jopa alaa voi aina vaihtaa (ainakin teoriassa). Harrastuksista voi luopua, jos ne kuormittavat liikaa. Mutta entä jos perhevapaalla ollessaan tajuaa, ettei olisikaan halunnut lapsia?

har du visor min vän.jpgNämä ajatuksia herättävät säkeet ovat Bengt Ahlforsin laulusta Har du visor min vän.

 

Raskas työ vaatii työtaakan keventämistä

Viime aikoina olen miettinyt erityisen paljon sitä, mikä olisi unelmatyöni. Opettajan ammatti on ollut lapsuudesta asti unelmani, mutta nyt se on alkanut kyllästyttää. Olen viimeisen vuoden aikana lukenut arviolta miljoona artikkelia, joissa käsitellään onnellisuutta tai unelmien toteuttamista; niitä muuten julkaistaan nykyään todella paljon! Vai onko kyse samasta ilmiöstä kuin vauvakuumeessa, kun näkee ympärillään vain raskaana olevia naisia? (Siitä minä en tiedä mitään.)

Pari päivää sitten vastaan tuli kiinnostava Hesarin juttu, jossa puhutaan mm. siitä, kuinka oma unelmatyö voi osoittautua vääräksi.  Artikkelissa haastateltu motivaatiovalmentaja Leena Ståhlberg sanoo: ”Pysyminen väärältä tuntuvassa työssä voi johtaa kyynistymiseen.” Juuri sitä olen alkanut pelätä.

Työ on niin tärkeä osa elämää, että haluaisin nauttia siitä. Uskon oman motivaatiopulani säteilevän myös oppilaisiin. Se tuntuu erityisen kurjalta. Tiedän, että parhaimmillani saan sen tyhmimmän ja laiskimmankin oppilaan innostumaan – ainakin tunniksi – vaikka lauseenjäsennyksestä. Kun olen itse väsynyt, ei oppilaitakaan jaksa kiinnostaa. Opettajan työtä ei voi tehdä kunnolla leipiintyneenä.

Nyt, kun duunissa on tuntunut tökkivän jo pitemmän aikaa, olen harkinnut alan vaihtoa. Rakastan kuitenkin kaikkea, mikä liittyy ammattiini: opettamista, kirjallisuutta, kirjoittamista, teatteria ja draamakasvatusta, tarinoiden keksimistä ja kertomista. Vain yhtä intohimoistani – matkustamista – en pääse toteuttamaan työssäni, mutta pitkät opetuksettomat ajat kieltämättä kelpaavat. Mieluummin ansaitsen vähemmän ja pidän paljon vapaata kuin tienaan tuhansia enkä pääse ikinä reissuun. Kaikki, mikä töissä ei ole kivaa, liittyy kouluun instituutiona ja ympäristönä. Mutta mitä muita tapoja minulla voisi olla toteuttaa intohimojani kuin yläkoulun opettajana toimiminen?

Tässä lista minun unelmaduuneistani:

  • tietokirjailija
  • dekkarikirjailija
  • näytelmäkäsikirjoittaja
  • vakavasti otettava lifestylebloggari
  • kirjallisuus- ja teatterikriitikko
  • matkailutoimittaja
  • draamakouluttaja
  • matkailu- ja elämyspalveluiden tuottaja

Kaikissa onnellisuus- ja unelmaoppaissa käsketään menemään rohkeasti kohti sitä, mikä pelottaa, joten aion painaa julkaise-nappia, vaikka se hirvittääkin. Altistan itseni naurunalaiseksi: entä jos unelmani ovat muiden mielestä tyhmiä ja mahdottomia saavuttaa? Haluaisinkin kuulla: Minkälaisia unelmaduuneja itse keksitte? Kuulostaako minun listani mielestänne ihanalta tai typerältä? Vielä kaupan päälle kehotan teitä kaikkia jakamaan tätä blogia kaikille tutuillenne, joita aiheeni saattaisivat kiinnostaa! (Mitä useampi blogiani lukee, sitä lähempänä olen bloggarin uraa.)

raskas työ

Kuvassa uuden lempikahvilani (San Chocolato Fuengirolassa) pation seinä. ”Te quiero libre” on englanniksi ”I want you free”. Miten sinä kääntäisit sen suomeksi?