Kesäjatkis: Prinsessa Merja Arkimaailman vankina (osa 8/13)

Kun kello aamuvarhain pirisi prinsessan makuuhuoneessa, olisi tehnyt mieli vain kääntää kylkeä. Mutta jälleen uusi harmaa päivä Arkimaailmassa odotti suoriutumista. Hän joi laihat aamukahvit ja hyppäsi harmaan Nissaninsa ratin taakse. Toinen toistaan tylsemmät työtehtävät odottivat häntä konttorilla.

Kun Merja käänsi avainta auton virtalukossa, ei tapahtunut mitään. Kuului vain omituinen junnaava ääni – moottori ei käynnistynyt. Muutaman kerran kokeiltuaan prinsessa joutui luovuttamaan. Auto ei suostunut lähtemään käyntiin.

Merja muisti nähneensä varastokopissa polkupyörän, joten hän lähti etsimään siihen sopivaa avainta, joka löytyikin eteisen avainkaapista. Vaatekomerossa henkarilla roikkui harmaa tuulipuku ja hyllyllä oli pyöräilykypärä. Matka töihin taittui kolmivaihteisella helkamalla yllättävän sukkelasti. Ajomatkasta virkistyneenä Merja nousi toimistorakennuksen portaat ylös kolmanteen kerrokseen, asettui työpöytänsä taa ja ryhtyi naputtelemaan.

Harmaat päivät seurasivat toisiaan. Prinsessa Merja vei auton korjaamolle mutta tottui sillä välin pyöräilemään työmatkansa, joten siitä eteenpäin auto sai jäädä pihaan niinä aamuina, kun ei satanut vettä. Polkeminen tuntui molempiin suuntiin virkistävältä.

Jukka pommitti viesteillä lähes päivittäin. He tapasivat vielä kahdesti, mutta Merja ei nauttinut tapaamisista, sillä Jukka puhui taukoamatta täysin yhdentekevistä ja epäkiinnostavista asioista. Prinsessan kuulumiset tai persoona eivät näyttäneet kiinnostavan miestä laisinkaan. Niinpä Merja rohkaistui sanomaan, että ei tahdo enää tavata. Elmerin kanssa Merja olisi halunnut nähdä uudestaan mutta tämä ei ottanut yhteyttä, vaikka mukavasta sunnuntaibrunssista oli kulunut jo kaksi viikkoa.

Enemmän kuin deittailu Merjaa oli alkanut kiinnostaa kirjastosta lainattu luovan kirjoittamisen opas. Hän yritti joka päivä tehdä vähintään yhden kirjoitusharjoituksen. Luettuaan kirjan kannesta kanteen ja tehtyään kaikki harjoitukset Merja lähti kirjastoon palauttamaan opusta.

Kirjaston ilmoitustaululla oli tiedote kirjoituskilpailusta, johon haettiin ennen julkaisemattomia novelleja aiheesta ”maailmanympärimatka” ja jonka pääpalkintona oli matkalahjakortti. Prinsessa Merja päätti osallistua kilpailuun. Hän tunsi adrenaliinin kohisevan kehossaan välittömästi, kun hahmotelma novellin juonesta ja rakenteesta alkoi syntyä mielessä.

(jatkuu)

jatkis osa 8.png

Kuva: Pixabay

Tämä päivä ja lähitulevaisuus lukuina

Tänään ajoin töihin 52 kilometriä. Työpäiväni koostui kahdesta 90-minuuttisesta koevalvonnasta ja kahdesta 45-minuuttisesta luovan kirjoittamisen oppitunnista sekä välituntivalvonnasta, joka kesti 15 minuuttia. Vastaanotin yhdeksän Wilma-viestiä ja lähetin kuusi. Päivän aikana oppilaat tuottivat yhteensä  51 koepaperia ja 37 luovan kirjoittamisen tehtävää, jotka nyt odottavat arvioimista. Ajoin töistä kotiin 52 kilometriä.

Huomenna menen koulutukseen. Matkustan sinne 178 kilometriä. Koulutus kestää neljä tuntia. Sitten matkustan 178 kilometriä takaisin. Sunnuntaina en aio tehdä töitä.

huhtikuu.jpgEnää 28 koulupäivää, yksi suunnittelupäivä ja kaksi opekokousta ennen kesälomaa. Minulla on jäljellä vielä kaksi psykologikäyntiä työnantajan piikkiin.

Äänestä mua!

Osallistun Karibian kouluvierailusta kertovalla kirjoituksellani Momondon Bloggers Open World -kilpailuun. Tehtävänä oli julkaista blogiteksti, jossa kerrotaan, miten matkustaminen on avartanut omaa maailmankuvaa tai minkälainen kohtaaminen maailmalla on jäänyt mieleen.

Palkintona on matkarahaa sekä mahdollisuus osallistua digitaalisen markkinoinnin työpajaan Kööpenhaminassa. Haluan todellakin voittaa. Jos säkin haluat, että mä voitan, äänestä täällä: https://www.momondo.fi/content/bloggers-open-world-award?blog_id=1613#!/blog/1613

bowa-nominated-badge__fiFI.png

Kiitos!

Tuunaa tylsistä töistä tyydyttäviä

Viime postauksessani valitin huonosta työilmapiiristä ja pitkästä työmatkastani, jotka tekevät töissä viihtymisestäni välillä vaikeaa. Tämä postaus liittyy #uraoivallus-kampanjaan. Valittamisen sijaan kerron nyt, miten pienillä asioilla työstä voi tuunata tyydyttävämpää.

Olen nykyisessä työpaikassani viidettä vuotta. Mainitut epäkohdat tulivat ilmi heti ensimmäisen syksyn aikana. Aluksi ne masensivat enemmän. Vähitellen olen onneksi oivaltanut, että on aika paljon itsestäni kiinni, miten suurina ongelmat koen, ja vuosien varrella olen yrittänyt tuunata työn tylsistä puolista edes vähän siedettävämpiä.

Työmatkani on reilut viisikymmentä kilometriä yhteen suuntaan, siis yli sata kilometriä päivässä. Ajokortti minulla oli jo, mutta en ollut autoa ajanut kuin ihan muutamia kertoja aiemmin enkä ikinä kokenut tarvetta omistaa autoa. Autoilun aloittaminen oli minulle siis todella iso askel. Olen joskus työskennellyt sijaisena koulussa, jonne matkaa kertyi vielä enemmän, mutta silloin kuljin matkat muiden kyydissä istuen, eli en joutunut itse ajamaan enkä huolehtimaan auton huollosta, veroista ja tankkaamisesta. Silloiset kimppakyytikaverini olivat hauskoja tyyppejä, joista tuli myös ystäviäni – olemme edelleen tekemisissä. Nykyisessä työpaikassani aloittaessani minua lohdutti ajatus siitä, että samalta suunnalta kulkee muitakin, koska kokemukseni kimppakyydeistä olivat niin hyviä.

Ajamisen tuskaa kimppakyydit tietysti helpottavat. Varsinkin pimeällä ja huonolla säällä, mitä suurin osa lukuvuodesta on, on ihanaa, että ei tarvitse joka päivä itse ajaa. Huono puoli kimppakyydeissä on ne tylsät työkaverit, jotka kulkevat samalta suunnalta ja joiden kanssa ei haluaisi viettää yhtään ylimääräistä aikaa. On aika hankalaa sanoa kollegalle päin naamaa, että ajan mieluummin yksin kuin jaan kyydin kanssasi. Lisäksi, jos en kulje kimppakyydillä, joudun tosiaan ajamaan aina yksin. Minulla on välillä onneksi ollut myös kivoja kimppakyytikavereita, joiden kanssa on löytynyt muutakin yhteistä kuin työ. Mutta he ovat olleet määräaikaisia sijaisia tai jääneet äitiyslomalle.

Viime keväänä ja syksynä jouduin aikataulusyistä ajelemaan paljon yksin ja huomasin, että on olemassa keinoja, joiden avulla ajomatkasta voi tehdä edes vähän siedettävämmän: löysin äänikirjat ja podcastit. En olisi ikinä uskonut, mutta nykyään ajan mieluummin joka päivä edestakaisin yksin äänikirjaa kuunnellen, jos vaihtoehtona on istua kollegan kyydissä ja kuunnella huonosta työilmapiiristä johtuvaa negatiivista vuodatusta tunti suuntaansa.

Aineenopettaja pystyy tekemään työtään melko itsenäisesti, ja työpaikan ilmapiirin myrkyttäjien vältteleminen käytävillä ja ruokalassa onnistuu kohtuullisen helposti. Yksi tilanne, jota karkuun ei pääse ja jossa usein kaikki patoutunut negatiivisuus purkaantuu, on opekokous. Asialistan sisältöön ja muiden osallistujien käytökseen en voi vaikuttaa, joten olen pyrkinyt tuunaamaan puitteet edes siedettäväksi. Niissä mättää se, että kokoukset järjestetään aina maanantaiaamuisin eikä niissä ole kahvitarjoilua.

Ennen kokoukseen oli raahauduttava maanantaiaamuna ennen koulupäivän alkua, vaikka omat tunnit alkaisivat vasta iltapäivällä. Pari vuotta sitten, kun kaikki koulumme opettajat saivat tabletit työkäyttöön, ehdotin, että kokoukseen voisi osallistua etänä siinä tapauksessa, että opetusta ei ole ennen lounastaukoa. Ehdotukseni hyväksyttiin, sillä  jokainen hyötyy siitä vuorollaan: lukujärjestykset vaihtuvat neljästi vuodessa.

Kahvitarjoilun puuttuminen johtuu vain työyhteisömme toimimattomuudesta. Siihen minulla ei ole lääkettä, joten olen ratkaissut ongelman ottamalla oman termosmukin mukaan. Aluksi minulle naurettiin, sittemmin olen huomannut parin kollegan seuranneen esimerkkiäni.

Ensi maanantaina on kokous ja minulla kokonaan opetukseton päivä. Oivallusteni ansiosta säästyn parin tunnin ajomatkalta ja voin osallistua keskusteluun mukavasti omalta kotisohvalta aamukahviani nauttien. Ahdistaa muuten huomattavasti vähemmän!

kahvi

Kuvan henkilö voisi osallistua takkatulen äärellä etänä opekokoukseen.