Tämä päivä ja lähitulevaisuus lukuina

Tänään ajoin töihin 52 kilometriä. Työpäiväni koostui kahdesta 90-minuuttisesta koevalvonnasta ja kahdesta 45-minuuttisesta luovan kirjoittamisen oppitunnista sekä välituntivalvonnasta, joka kesti 15 minuuttia. Vastaanotin yhdeksän Wilma-viestiä ja lähetin kuusi. Päivän aikana oppilaat tuottivat yhteensä  51 koepaperia ja 37 luovan kirjoittamisen tehtävää, jotka nyt odottavat arvioimista. Ajoin töistä kotiin 52 kilometriä.

Huomenna menen koulutukseen. Matkustan sinne 178 kilometriä. Koulutus kestää neljä tuntia. Sitten matkustan 178 kilometriä takaisin. Sunnuntaina en aio tehdä töitä.

huhtikuu.jpgEnää 28 koulupäivää, yksi suunnittelupäivä ja kaksi opekokousta ennen kesälomaa. Minulla on jäljellä vielä kaksi psykologikäyntiä työnantajan piikkiin.

Mitä työhaastattelussa kysytään?

Vaikka aineenopettajien työtilanne on surkea, joskus voi käydä niin onnekkaasti, että saa kutsun työhaastatteluun. Minulle tapahtui näin. Aluksi tuntui vaikealta koota itsensä haastattelutilannetta varten. Juuri todettu työuupumus veti epävarmaksi. Kuinka voisin mennä pokkana selittämään, miten hyvä ja innokas opettaja olen?

Työpsykologi kannusti minua muistuttaen, että työpaikan vaihdos saattaisi hyvinkin olla ratkaiseva tekijä oloni parantumiseen. Niinpä yritin valmistautua haastatteluun hyvin ja lopulta menin sinne oikeasti intoa puhkuen. Kokosin tähän muutamia yleisiä työhaastattelussa vastaan tulevia kysymyksiä, joihin mietin etukäteen myös napakat vastaukset.

 

Kysymys: Kerro jotain itsestäsi.

Vastaus: Olen työstäni innostunut opettaja. Rakastan uuden oppimista itsekin, ja olen jatkuvasti kehittänyt itseäni ja työtäni yliopistosta valmistumisen jälkeenkin. Minulla on kokemusta lukiosta, yläkoulusta, moniammatillisesta yhteistyöstä, luokanvalvojan tehtävistä, oppilaskunnan ohjaamisesta, yhteistyöstä koulun ulkopuolisten tahojen kanssa jne.

Kysymys: Minkälainen olet opettajana?

Vastaus: Luova, innostava ja kannustava. Käytän oppilaslähtöisiä menetelmiä ja olen helposti lähestyttävä. Oppitunneillani on hyvä työrauha.

Kysymys: Mikä ohjaa opetustasi?

Vastaus: Valtakunnallinen opetussuunnitelma.

Kysymys: Mikä on tärkeintä omassa oppiaineessasi?

Vastaus: (Jokin uudessa opsissa mainittu asia, esim. monilukutaito.)

Kysymys: Mitä pidät tärkeimpänä opettajan työssä?

Vastaus: Kasvattajan roolia. Nuorten kohtaaminen ja kuunteleminen sekä kasvun tukeminen on minulle tärkeintä.

Kysymys: Miten innostat murrosikäisiä poikia lukemaan?

Vastaus: Kannustaen, ei pakottaen. Etsimällä aiheiltaan sopivia kirjoja, opastamalla äänikirjojen ja sähköisten kirjojen pariin, antamalla luettavaksi selkokielistettyä kirjallisuutta.

Kysymys: Oletko ottanut digiloikan?

Vastaus: Käytän sujuvasti digilaitteita ja sähköisiä ympäristöjä. Pidän niitä hyvinä oppimisen apuvälineinä. Tieto- ja viestintäteknologian käytön on aina oltava pedagogisesti perusteltua. Pidän edelleen tärkeänä, että kaikki oppivat myös kirjoittamaan käsin, että koulussa luetaan muitakin kuin sähköisiä tekstejä ja että vuorovaikutusta harjoitellaan myös kasvokkain.

Kysymys: Onko sinulla kokemusta oppiainerajat ylittävästä yhteistyöstä?

Vastaus: Kyllä. Eri aineiden opettajien välinen yhteistyö ja ilmiöpohjainen opetus ovat rikkaus. (Kerro 1-2 esimerkkiä.)

Kysymys: Onko sinulla jotain kysyttävää?

Vastaus: On. (Mieti 1-2 kysymystä, jotka osoittavat pedagogisen pätevyytesi ja innostuneisuutesi työtä kohtaan. Esimerkiksi: Minkälainen työyhteisönne on? Onko opettajalla halutessaan mahdollisuus antaa tukiopetusta tai perustaa kerhoja? Minkälaiset erityisopetuksen resurssit teillä on?)

thought-2123970_1920.jpg

Mitä yleisiä haastattelukysymyksiä ei ole tähän postaukseen listattu? Kommentoi!

Kuva: Pixabay

 

 

 

Minulla on vakava työuupumus

Kävin työterveyspsykologin juttusilla. Varasin ajan, koska virkavapaalla ollessani tajusin, että töihin paluu tuntui todella ahdistavalta. Tammikuussa maaliskuulle varaamani aika jostain syystä peruuntui ja pääsin käymään vastaanotolla vasta tällä viikolla. Kahden Espanjassa virkavapaalla vietetyn kuukauden jälkeen olen ehtinyt nyt olla reilun kuukauden kotona ja töissä.  Olen alkanut epäillä, olenko sittenkään uupunut töihin vai olenko sairastunut masennukseen. Välillä nimittäin tuntuu, ettei oikein mikään enää kiinnosta.

Menin psykologille esittämään kysymyksiä: Olenko masentunut vai töissä loppuun palanut? Auttaisiko työpaikan vaihtaminen vai pitääkö vaihtaa kokonaan alaa? Psykologi kuunteli, kysyi kysymyksiä ja neuvoikin: Ainakaan keskellä kriisiä ei kannata tehdä lopullisia päätöksiä. Hän teetti minulla kolme kirjallista testiä: ahdistuneisuustestin, masennustestin ja työuupumustestin. Tulokset olivat hyvin selvät. En ole ahdistunut tai masentunut mutta minua vaivaa vakava työuupumus.

Vaikka olin etukäteen jo aika varma ”diagnoosistani”, sen kuuleminen ammattilaisen ja ulkopuolisen suusta vaati vähän sulattelua. Silti käynti tuntui heti myös auttavan. Tuntui vapauttavalta kuulla, että en välttämättä ole oikeasti huono ope. Kahden viikon kuluttua menen uudestaan psykologia tapaamaan. Silloin kuulemma voimme miettiä, mitä työuupumukselle voidaan tehdä, eli miten siitä selvitään.

sauna.jpg

Työuupumus ei ole pysyvä persoonallisuuden piirre vaan liiasta työn kuormituksesta johtuva krooninen stressitila, josta voi parantua. Lumikuorman alla notkuvan saunankaton voi ehkä vielä pelastaa.

 

Vastaus ”tähän kysymykseen” sai minut tajuamaan jotain merkittävää

Aamulehdessäkin on menty klikkiotsikointiin.  ”Nämä kaksi kysymystä saavat sinut ymmärtämään, miksi teet työtäsi – Edes toimitusjohtaja ei yleensä osaa vastata” herättää huomion. Minun on saatava tietää, mitkä kaksi kysymystä ovat niin vaikeita, ettei edes toimitusjohtaja osaa vastata.

”Mikä on se ongelma, jota sinun työsi ratkaisee? Kenen ongelma se on?” No, eivät ne nyt niin vaikeita kysymyksiä olleetkaan. Vai oliko opettajan vain erityisen helppo vastata? Kukaanhan ei opiskele opettajaksi rahan tai vaikutusvallan takia vaan nimenomaan auttaakseen muita.

Uutisessa siteeratun aivotutkija Katri Saarikiven mukaan vain sellainen työ on merkityksellistä, jossa keskitytään ratkomaan jonkun toisen ihmisen ongelmia. Jos tekee työtään jostakin toisesta motiivista, ei ole tajunnut oman työntekonsa juurisyytä – tai työ ei ehkä ole arvokasta. Tunteakseen itsensä hyväksi ja tarpeelliseksi on ymmärrettävä, miksi tekee työtään. Jos tehtaan johtaja istuu pöytänsä takana vain rahan takia, hänen työnsä ei tuota arvoa kenellekään. Jos hän ymmärtäisi johtavansa tehdasta siksi, että tuotantolinjalla valmistuvat tuotteet ovat tarpeellisia muille ihmisille, hänen työllään olisi tarkoitus.

Minä teen työtäni, koska haluan opettaa nuorille elämän kannalta tärkeitä taitoja: luku- ja kirjoitustaitoa, viestintä- ja ilmaisutaitoja, vuorovaikutus- ja ryhmätyötaitoja sekä taiteen kokemisen ja tuottamisen taitoja. Kun esitin itselleni uutisen otsikossa mainitut ”kaksi kysymystä”, tajusin ajautuneeni sivuraiteille työssäni ja tuntevani varmaan siksi niin suurta ahdistusta.

Oppilailla on niin paljon ongelmia perustaitojen hallinnassa, että en pysty kunnolla tekemään työtäni, johon minut on koulutettu. Jos oppilas ei osaa seiskalle tullessaan lukea ja kirjoittaa, olen aika voimaton. Oikeastaan – jos lapsi ei ole alakoulun aikana oppinut lukemaan ja kirjoittamaan, siihen on syynä jokin muu kuin huono luokanopettaja.

Aineenopettajan koulutus ei riitä vaikeimpien sosiaalipuolen ongelmien ratkaisemiseen. Jotta pystyisin opettamaan yläkoululaisille oppiaineeni opetussuunnitelman mukaisia asioita, pitäisi ensin ratkoa isommat ongelmat: tunne-elämän kehityksen häiriöt, mielenterveysongelmat ja käytöshäiriöt, jotka estävät uusien asioiden oppimisen. Totta kai osaan ja haluan auttaa nuoria muissakin kuin omaan oppiaineeseeni liittyvissä asioissa; minulla on aineenhallinnan lisäksi pedagoginen pätevyys. Kuunteleminen ja kasvattaminen ovatkin tietysti ensisijaisia tehtäviäni opettajana. Minusta vain tuntuu, että työnkuvaani ei enää muuta kuulukaan kuin alkeellisten käyttäytymis- ja vuorovaikutustaitojen jankkaaminen.

meerkats-2169908_1280.jpg

Katri Saarikivi nostaa vuorovaikutus- ja empatiataidot työntekijän tärkeimmiksi ominaisuuksiksi. Työpaikassa, jossa ihmisten välinen vuorovaikutus toimii, pystytään ratkomaan ongelmia tehokkaasti. Kun ongelmia ratkotaan tehokkaasti, syntyy myös tulosta. Hyvä työilmapiiri voidaan siis laskea rahassa. Lasten kasvatukseen kannattaisikin panostaa jo ennen kouluikää, sillä vuorovaikutuksen ja empatian perustaidot opitaan jo varhaislapsuudessa.

Kuva: Pixabay

 

Menisit ope töihin!

Minua usein neuvotaan hakemaan töitä jostain vähän lähempää, kun valitan pitkää työmatkaani. Minulta on myös kysytty, miksi en mene oman asuinalueeni kouluun töihin. Tai miksen muuta vakituisesti Espanjaan ja mene siellä olevaan suomalaiseen kouluun opettamaan, jos kerran Suomen talvi ahdistaa.

Hei, kiitos vinkeistä! Kunpa se olisikin niin helppoa. Viitisen vuotta sitten vietin yhden lukuvuoden työttömänä. Miksi en voinut vain mennä lähimpään kouluun opettamaan? No, varmaan siksi, että jokaisen aineen opettajaa tarvitaan joka koulussa yksi tai kaksi, ja on aika harvinaista, että viran saanut siitä luopuu ennen eläkkeelle jäämistään. Avoimia työpaikkoja ei vain ole.

Koko lukuvuoden ajan hain monesta eri kaupungista lyhyitäkin sijaisuuksia, mutta saldo jäi laihaksi: Syksyllä minua heti onnisti ja sain kahden viikon pätkän. Tammikuussa tein viikon ja maaliskuussa toisen viikon. Siinä ne. Loput viikot kyttäsin Mollia, lähettelin hakemuksia ristiin rastiin ja vajosin aina yhä syvemmälle masennuksen suohon hylkäyskirjeitä lukiessani. Muistan esimerkiksi, kuinka maaseudulla, tunnin ajomatkan päässä kaupungista, oli kahden viikon sijaisuus auki keskellä kevättä. Laitoin välittömästi hakemuksen rehtorille ja soitin vielä perään. Täytin jokaisen työpaikkailmoituksessa mainitun vaatimuksen ja olin motivoituneempi kuin koskaan. Mutta silloin minulla ei ollut kuin vasta viisi vuotta työkokemusta, ja varmasti joku kokeneempi ajoi ohitseni, sillä minua ei valittu tehtävään.

Nyt olen kartuttanut jo melkein kymmenen vuoden kokemuksen eri kouluasteilta. Olen kouluttautunut työn ohessa jatkuvasti ja hankkinut lisäpätevyyksiä. Minulla on hyvät suositukset; olen aina tehnyt työni kiitettävästi. Pari viikkoa sitten hain taas yhtä paikkaa. Tänään oli viimeinen päivä, jolloin haastattelukutsu olisi voinut tulla. Näköjään jäin ilman. Vaikka tiedän, kuinka toivoton työtilanne on, se silti kirpaisee.

Arno Kotro julkaisi Uudessa Suomessa viime viikolla masentavan mutta tilannetta totuuden mukaisesti kuvaavan kolumnin. Meitä huijattiin opiskeluaikana, kuten Kotro kirjoittaa. 2000-luvun alussa meille vakuutettiin, että suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle saamme valita työpaikkamme. Totuus on toinen. Suuret ikäluokat ovat jo jääneet eläkkeelle, mutta samaa tahtia syntyvyys on laskenut ja kouluja ja virkoja lakkautettu.

20180327_224936-e1522238844905.jpg

Koulu on opettajan työpaikka, mutta kaikille niitä hommia ei riitä. Ihmiset, jotka eivät halua tehdä lapsia, ovat syyllisiä opettajien huonoon työtilanteeseen.

Pervo-Keke, keittokomeroahdistelija ja minä myös

Yläasteen fysiikan ja kemian opettajanamme oli viisikymppinen mies, jonka nimi oli Pervo-Keke. Hän tiiraili aina tilaisuuden tullen tyttöjen kaula-aukkoja ja farkkupeppuja. Kaikki tiesivät, että tissit ja perse olivat tärkeimmät arviointikriteerit, joten en ikinä edes yrittänyt opiskella fysiikkaa ja kemiaa.

Onneksi Pervo-Keke ei ikinä koskenut. En ole kuullut, että hän olisi koskaan yrittänyt lääppiä ketään. Inhottavaa ja arveluttavaa hänen toimintansa oli silti. Miksi en mennyt kertomaan rehtorille? Koska sain todistukseen hyvän numeron tekemättä mitään. Minulle jäi jopa epäselväksi, mitä eroa on fysiikalla ja kemialla, mutta todistuksessani oli molemmista kasi.

Ei rehtorille kertominen olisi sitä paitsi edes auttanut. Luin Helsingin Sanomissa ja sen Kuukausiliitteessä julkaistut puistattavat jutut turkulaisista musiikinopettajista (kyllä, monikossa, sillä heitä oli kaksi), jotka samoihin aikoihin systemaattisesti käyttivät oppilaita hyväkseen ja kohdistivat heihin seksuaalista väkivaltaa. Molemmista opettajista tehtiin kanteluita, mutta asiaa katsottiin johtoportaan tasolla pitkään läpi sormien. Juttu on niin kuvottava, että sitä on vaikea edes uskoa, mutta totta se on. Molemmat opettajat myöntävät tekonsa.

Ensimmäisessä oikeassa työpaikassani lääppijä oli eläkeikää lähestyvä psykologianlehtori. Hän saattoi seistä yhtäkkiä takanani ja alkaa hieroa hartioitani, kun olin ottamassa kopioita. Hänen bravuurinsa oli ilmestyä keittokomeron oviaukkoon, kun olin yksin ottamassa kahvia, seistä siinä niin ettei ohi päässyt ja tuijottaa rintojani. En ollut ainoa kohde, vaan meitä oli muitakin: kaikki alle nelikymppiset naisopettajat. Ongelma oli ollut yleisesti tiedossa jo pitkään. Siitä puhuttiin useaan otteeseen rehtorille, joka puhutteli kyseistä kollegaa ja kielsi häntä toimimasta sillä tavalla. Arvatkaa, auttoiko.

Ainoa, mikä auttoi, oli asian heittäminen leikiksi. Kun hartioitani alettiin hieroa yllättäen, saatoin sanoa reippaasti ”Kiitos, mutta minulla ei ole hartiat jumissa”, kiemurrella irti ja poistua paikalta. Kun jouduin keittokomeron nurkkaan ahdistetuksi, saatoin huutaa muille kollegoille opehuoneen puolelle jotain tyyliin: ”Apua, minua pidetään vankina täällä! Tulkaa pelastamaan!” Tilanteet laukesivat ja sain ainakin hetken taas jatkaa töitäni rauhassa.

Toisen ihmisen alistaminen ja epäasiallinen kohtelu liittyy aina vallan väärinkäyttöön. Vaikka asioista puhuminen on epämiellyttävää ja kiusallista kaikille osapuolille, kuten näyttelijä Matleena Kuusniemi totesi A-studion haastattelussa, se on ainoa keino puuttua. On hienoa, että Metoon ansiosta naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan lisäksi nyt puhutaan myös miesten välisestä vallankäytöstä. Jos naisten kokema seksuaalinen häirintä ja väkivalta on ollut tähän asti normi, miesten toisiin miehiin kohdistama alistava väkivalta on ollut täysi tabu.

Toivoisin kovasti, että seuraavaan OPSiin saataisiin draama omaksi oppiaineekseen. Empatian ja tunnetaitojen opettaminen kaikille olisi selvästi tarpeellista.male-213729_1280.jpg

Kun tunnilla tehtiin sähkötöitä, Pervo-Keke kehotti vihjailevalla äänellä tyttöjä laittamaan ”töpselin sinne omaan jakorasiaan”.

Kuva: Pixabay