Mitä yhteistä on työuupumuksella ja saunaremontilla?

Muistatteko kuvan lumikinoksen alle hautautuneesta saunasta, jonka postasin viime pääsiäisen jälkeen? Kuvaan liittyvässä kirjoituksessa kerroin työuupumuksestani. Kevättalvella koin tilanteeni todella ahdistavana ja olin epäileväinen sen suhteen, mahtaako ratkaisua löytyä kovin helposti. Olin vaihtamassa ainakin työpaikkaa ja jopa kokonaan alaa. Mutta jo ensimmäisen psykologikäynnin jälkeen aloin uskoa siihen, että toivoa vielä on.

Tapasin työpsykologin lopulta vain kahdesti, ja oikeastaan toisella kerralla menin vastaanotolle vain saadakseni ulkopuolisen mielipiteen itse keksimääni ratkaisumalliin. Toukokuussa anoin ja sain ensi lukuvuodeksi opintovapaata; ostin itselleni aikaa rauhoittua ja miettiä.

Aurinko sulatti lumet saunan katolta. Meneekö symboliikka jo överiksi, jos kerron, että tällä viikolla olen ollut perheeni kanssa mökillä tekemässä saunaremonttia? Ensin purimme kaiken – vain ulkokuori jätettiin pystyyn. Sen jälkeen vanha ulko-ovi tukittiin ja pukuhuoneen ikkunasta rakennuksen toiselta puolelta tehtiin uusi sisäänkäynti. Pari lahonnutta seinähirttä piti vaihtaa. Löylyhuoneeseen rakennettiin uudet lauteet vastakkaiselle seinälle kuin missä ne ennen olivat. Myös kaikki pinnat uusittiin.

Kesän aikana olen pistänyt myös omaa elämääni jossain määrin uusiksi, vanhat raamit kuitenkin säilyttäen. Loman alussa minulle tarjottiin ensi lukuvuodeksi osa-aikaista sijaisuutta lukion puolella entuudestaan tutusta koulusta. Lupasin mennä. Aion siis sekä opiskella että tehdä puolipäiväisesti töitä. Ehkä ensi vuoden aikana saan selville, mikä tökkii: yläkoulun opettajan työ, opettajan työ yleensä vai työ nykyisessä koulussani.

Kirjoitin opintovapaa-aikeita käsittelevässä blogipostauksessani, että tavoitteeni on ensi vuoden aikana saada muut työt tuottamaan sen verran, että voisin irtisanoutua opettajan virasta. Se on edelleen aikomukseni – mutta vain siinä tapauksessa, että tajuan, etten enää halua opettaa. Onhan ihan mahdollista, että vuoden tauon ja muutaman lukiokurssin jälkeen vanha duuni alkaa taas maistua!

sauna.jpgEi kaikkea vanhaa viety saunalta kaatopaikalle. Säästimme esimerkiksi tämän mummoni kirjoman taulun.

 

Kesäjatkis: Prinsessa Merja Arkimaailman vankina (osa 11/13)

Sinä aamuna, kun prinsessa Merja lähti ensimmäistä kertaa koulutukseen, hän käytti erityisen paljon aikaa vaatteiden valitsemiseen. Hänestä tuntui jotenkin aivan erilaiselta kuin tavallisena työaamuna. Napittaessaan sinisiä pillifarkkujaan hän huomasi yllätyksekseen tarvitsevansa niihin vyön. Eivätkö nämä olleet ne housut, jotka hän oli haudannut vaatekaapin perukoille, koska ne kiristivät vyötäröltä?

Kurssipäivät olivat todella intensiivisiä ja tehtävät haastavia, mutta silti opiskelu ei tuntunut lainkaan rasittavalta. Päinvastoin, Merja koki saavansa koulutuspäivistä energiaa. Hän tapasi kurssilla uusia, samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa vietetyt lounastauot voittivat eväiden syömisen toimiston kalseassa taukotilassa mennen tullen. Prinsessa ei ollut osannut edes kuvitella, että työstä puhuminen saati työn tekeminen voisi olla niin mielenkiintoista, kuin miltä se nyt tuntui.

Koulutuspäivät osuivat usein perjantaille, ja silloin porukka saattoi jatkaa juttua jossakin keskustan baarissa kuohuviinin äärellä. Eräänä perjantaina kotiin tullessaan aurinko paistoi vielä niin lämpimästi, että Merja päätti mennä takapihalle viimeistelemään novellinsa. Kirjoituskilpailun deadline lähestyi. Oli enää tämä viikonloppu aikaa saada teksti valmiiksi. Prinsessa kurkkasi toiveikkaana jääkaappiin. Mikä ihana näky: hyllyllä oli kulhollinen tuoreita mansikoita. Merja kirjoitti niiden voimalla yöhön asti, kunnes novelli oli viimeistelyä vaille valmis.

Sunnuntaina Merja sai työn päätökseen ja lähetti novellinsa kilpailuun. Hän tunsi olonsa niin juhlalliseksi, että pyysi opiskelukaveriaan Lauraa luokseen kylään. Lauralla ei ollut mitään erityistä tekemistä sinä päivänä, joten hän tuli mielellään. Prinsessa Merja keitti kahvit ja tarjosi Lauralle itse leipomaansa suklaakakkua. Naiset puhuivat töistä, kirjoittamisesta ja kaikesta muustakin samalla kun nautiskelivat täyteläisestä kahvista ja mehevästä kakusta.

(jatkuu)jatkis osa 11.jpg

Kuva: Pixabay

Kesäjatkis: Prinsessa Merja Arkimaailman vankina (osa 10/13)

Kehityskeskustelun jälkeen prinsessa Merjasta tuntui, kuin hän leijailisi ulos esimiehensä toimistosta. Näin kevyeltä hänestä oli tuntunut viimeksi joskus silloin, kun hän vielä asui oikeassa kodissaan Pilvilinnassa. Merja oli kertonut rehellisesti, kuinka tylsänä hän työtehtäviään piti. Hän oli avoimesti puhunut harmaudesta, joka häntä ympäröi, ja tunnustanut harkinneensa työpaikan vaihdosta. Pomo oli kysynyt Merjalta, mikä häntä yleensä innosti ja inspiroi, ja hän oli kertonut kirjoittamisharrastuksestaan. Sitten oli tapahtunut jotain uskomatonta: esimies oli ehdottanut muutoksia Merjan työnkuvaan.

Johtoryhmässä oli kuulemma juuri pohdittu tapoja uudistaa yrityksen viestintästrategiaa. Kuultuaan nyt Merjan intohimosta kirjoittamiseen ja tyytymättömyydestä nykyistä työtä kohtaan pomo ehdotti, että hän alkaisi päivittää firman blogia. Hän saisi osallistua työajalla digitaalisen markkinoinnin, sisällöntuotannon ja verkkoviestinnän koulutuksiin, joissa oppisi tarvittavia uusia taitoja. Taakseen hän saisi tietysti esimiehen ja koko markkinointiosaston tuen. Kiinnostaisiko tällainen omien taitojen ja firman kehittäminen Merjaa? Hetken prinsessa kuvitteli nähneensä pomon paikalla kultasiipisen hyvän haltijan, niin ihanilta ajatukset kuulostivat.

Kotiin päin pyöräillessään Merja tunsi auringon lämmittävän selkää. Polkiessa tuli ihan hiki. Hän lampsi suoraan keittiöön, laski hanasta lasillisen kylmää vettä ja sammutti janonsa. Jostain kuului outoa pulputusta. Olikohan putkissa jotakin vikaa? Pitäisi muistaa tarkkailla tilannetta ja soittaa kiinteistöhuoltoon, jos omituinen ääni jatkuisi.

(jatkuu)

jatkis osa 10.jpg

Kuva: Pixabay

Kesäjatkis: Prinsessa Merja Arkimaailman vankina (osa 9/13)

Kotiin päästyään Merja luonnosteli novellinsa juonen lehtiöön ja aloitti kirjoittamisen tietokoneella. Ensimmäinen sivu tekstiä syntyi helposti, sitten tahti alkoi hidastua. Kello oli jo niin paljon, että oli mentävä nukkumaan.

Aamulla prinsessa kuitenkin heräsi virkeänä jo ennen kellon soittoa. Hän avasi läppärin, luki illalla tuottamansa tekstin läpi ja teki pieniä korjauksia. Hän kirjoitti kappaleen lisää mutta havahtui sitten herätyskellon ääneen. Onneksi hän ei ollut pistänyt herätystä pois sängystä noustuaan, muuten hän olisi varmasti uppoutunut novellin maailmaan ja unohtanut lähteä ajoissa töihin.

Töiden jälkeen Merja pyöräili ripeästi kotiin. Novellin juoni eteni odotettua jouhevammin, ja prinsessa nautti kirjoittamisesta. Tuntien kuluttua hän havahtui kurnivaan nälkään. Keittiön kaapista löytyi vain näkkileipää ja lasipurkin pohjalle kuivahtaneen pähkinäsuklaavoin jämät. Ei sitä oikein illalliseksi voinut kutsua, mutta Merja tyytyi siihen, mitä oli, ja jatkoi taas tekstin kimpussa.

Eräänä päivänä konttorilla kesken työpäivän Merja sai esimieheltään sähköpostia. Se oli harvinaista. ”Mitä minä olen tehnyt väärin?” oli prinsessan ensimmäinen ajatus viestin ilmestyessä saapuneiden kansioon. Kyse oli onneksi vain kutsusta kehityskeskusteluun. Merja varasi ajan heti seuraavalle päivälle, sillä inhosi tämänkaltaisten ikävien asioiden turhaa pitkittämistä.

(jatkuu)

jatkis osa 9.jpg

Kuva: Pixabay

Kesäjatkis: Prinsessa Merja Arkimaailman vankina (osa 4/13)

Aamu alkoi raastavalla herätyskellon pirinällä. Merjasta tuntui kuin häntä kiskottaisiin paksun ja tahmean suon läpi valveelle. Silmät auki saatuaan prinsessa räpytteli pitkään ennen kuin tajusi, että pimeys johtui siitä, että ulkona oli vielä pimeää, vaikka oli aamu. Hänen olisi tehnyt mieli vetää peitto korviin ja jatkaa unia, mutta sisäinen pakko ajoi hänet ylös sängystä ja suihkuun.

Töihin ajaessaan Merja mietti eilen laatimaansa listaa. Mikä voisi olla nykyistä mielenkiintoisempi työ? Pitäisikö varata matka maailmanympäri heti nykyisestä työstä irtisanoutumisen jälkeen? Toimistorakennuksen portaita ylös kiivetessään Merja yritti pinnistää muistiaan: Miten hän oli edes päätynyt tänne töihin? Oliko hän koskaan nauttinut työstään?

Kahdeksan tuntia tietokoneella istuttuaan prinsessa Merja otti käsilaukkunsa ja nousi lähteäkseen kotiin. Hän katsoi ympärillään istuvia ihmisiä, jotka tuijottivat näyttöpäätteitä ja haukottelivat kuorossa. Yksi kollegoista ei katsonut tietokoneen ruutua vaan kädessään olevaa älypuhelinta. Hetken mielijohteesta Merja meni hänen luokseen ja kuiskasi: ”Oletko sä koskaan miettinyt, miksi me ollaan täällä töissä?”

Kännykkää selaava kollega nosti hölmistyneenä katseensa ja vastasi: ”Siks että saadaan lainat maksettua ja lapsille ruokaa pöytään.” Prinsessa tuijotti työkaveriaan epäuskoisena mutta sanoi sitten: ”Niin joo. Okei.” Sitten hän kiinnitti huomionsa kännykkään ja kysyi: ”Mitä sä teet?” Työkaverin kasvoille levisi huvittunut hymy. Hän vilkaisi puhelintaan ja kysyi naurahtaen: ”Eikö sulla oo Tinderiä?”

Kotiin päästyään Merja teki itselleen kurkkuvoileivän ja keitti kupillisen hopeateetä. Eväiden kera hän istahti olohuoneen sohvalle ja kaivoi esiin puhelimensa, johon oli ladattu sovellus, jonka avulla Merja aikoi toteuttaa ensimmäisen listallaan lukevan asian: etsiä tasapainoisen parisuhteen. Prinsessa tunsi olonsa kovin yksinäiseksi kaiken tämän harmauden keskellä.

Viikonlopuksi Prinsessa Merjalla oli kolmet treffit sovittuna: Peten kanssa pitsalle perjantai-iltana, Jukan kanssa lauantaina taidenäyttelyyn ja sunnuntaibrunssille Elmerin kanssa. Perjantaina työpäivän jälkeen Merja valitsi vaatekaapista ylleen tummanharmaan mekon, levitti mustien silmänalusten päälle kerroksen meikkivoidetta, pörrötti hiuksiaan ja suihkautti päälle vähän lakkaa. Sitten hän lähti kaupungille Peteä tapaamaan.

(jatkuu)

jatkis osa 4.jpg

Kuva: Pixabay

Kalenterin orja

Sunnuntaina herätessäni tajusin huikean jutun: Seuraavat neljätoista kuukautta ovat minun omaisuuttani. Saan tehdä ihan mitä huvittaa. Aioin kirjoittaa siitä heti blogiin ja fiilistellä. Sitten heräsi pelko: Osaisinko hyödyntää ajan oikein? Kirjoittamisesta ei tullut yhtäkkiä mitään.

Olen mestari täyttämään kalenterini. Teen merkintöjä lähes maanisesti ja alan suorittaa. Viimeiset pari vuotta olen tietoisesti pyrkinyt tästä tyylistä eroon ja opetellut sanomaan ”ei”. Olen päättänyt ryhtyä vain oikeasti kiinnostaviin projekteihin ja kieltäytynyt kaikista itselleni vähemmän tärkeistä menoista. Pyrin pitämään kiinni siitä, että vuodessa olisi edes muutama viikonloppu, jolloin ei kalenterissa lue mitään. Joskus on myös päästävä työpäivän jälkeen vain kotisohvalle makaamaan.

Vaikka kalenterissa olisi pelkkiä mukavia menoja, saan liioista merkinnöistä aikaiseksi kamalan stressin. Tähän mennessä tänä vuonna kalenteristani löytyy yhteensä kolme kokonaan tyhjää viikonloppua: alkuvuodesta, kun vietin virkavapaata yksin Espanjassa.

Fiilistelevää blogitekstiä ei syntynyt sunnuntaina eikä maanantainakaan. Ensimmäiset kesälomapäiväni olen keskittynyt töihin: Olen luvannut mennä parille kesäleirille pitämään työpajoja. Kun eilen sain niiden suunnittelun hyvälle mallille, päätin ilmoittautua vielä yksille festareille talkoolaiseksi. Opetteluni balanssin löytämiseksi taitaa vielä olla kesken.organizer-791939_1920.jpg

Jos kalenteri näyttää liian tyhjältä, ahdistun siitäkin. Olenko menetetty tapaus, vai löydänkö tasapainon vielä jonakin päivänä?

Kuva: Pixabay

Kymmenen vuotta sitten tänä päivänä

Viikonloppuna Facebook muistutti minua tekemästäni päivityksestä tasan kymmenen vuotta sitten: Olin juuri saanut gradulleni kansitusluvan. Sillä aikaa, kun gradu oli painossa, pakkailin tavaroita muuttolaatikoihin ja valmistauduin jättämään yhden elämänvaiheen taakseni.

Opiskeluvuodet olivat ihania ja ikimuistoisia. Jo ensimmäisen viikon aikana tutustuin pariin kivaan tyyppiin, joiden kanssa meillä synkkasi välittömästi. Meistä tuli pian tiivis kolmikko. Valitsimme samoja kursseja ja teimme ryhmätyöt yhdessä. Keväällä hankimme kimppakämpän, jossa asuimme seuraavat viisi vuotta kolmisin kertaakaan riitelemättä. Opiskelimme ja biletimme, jaoimme arjen iloineen ja suruineen. Kasvoimme yhdessä aikuisiksi.

Kun olimme kaikki valmistumisen kynnyksellä, tuli aika irtisanoa asunto ja lähteä eteenpäin. Yksi meistä pääsi heti töihin, toinen lähti suorittamaan toista tutkintoa, ja minä muutin ulkomaille työharjoitteluun.

Vietin viime viikonlopun sattumalta juuri näiden ystävieni, entisten kämppisteni, kanssa. Nykyään asumme kaikki kolme eri puolilla Suomea ja näemme toisiamme harvoin. Kun tapaamme, tuntuu siltä kuin tulisi kotiin. Kämppikset ymmärtävät minua vielä paremmin kuin kukaan muu ystävistäni, koska sen lisäksi että olemme asuneet ja kasvaneet yhdessä, työskentelemme samalla alalla. Kun kerron, minkälaisia haasteita työssäni kohtaan, kämppikset tietävät täsmälleen, mistä puhun.

Muistelimme toukokuuta kymmenen vuotta sitten, kun olimme lähdössä eri teille. ”Mitä kymmenen vuoden takainen sinä odotti elämältä?” kämppikseni kysyivät minulta. Yritin pinnistellä muistiani. Muistan kyllä hyvin ne viimeiset viikot ja päivät opiskelukaupungissa. Asioin yliopistopainossa ja tiedekunnan kansliassa, pakkasin muuttolaatikoita ja vein tavaroita säilöön siskoni luo ja äitini vintille. Hyvästelin ihmisiä ja tutuksi tulleita kotikulmia. Mutta en yhtään muista, minkälaisia tulevaisuuden haavekuvia mielessäni näkyi.

Ehkä ajattelin vain sitä tulevaa kesää ja kesätöitä sekä seuraavaa lukuvuotta työharjoittelussa ulkomailla. En kai osannut ajatella sen pitemmälle. Ainakaan en olisi uskonut, että kymmenen vuoden kuluttua olisin jäämässä opintovapaalle työuupumuksen takia.

20180530_085911.jpg

Se meistä, joka lähti kymmenen vuotta sitten opiskelemaan lisää, on juuri saanut vakituisen työn. Toinen, joka pääsi silloin heti töihin, pelkää jäävänsä syksyllä ensimmäistä kertaa elämässään työttömäksi. Ystävyytemme on onneksi ennallaan; se on tärkeintä. Sommittelimme yhteisen dadarunon.

Kulunut viikko lukuina

Tällä viikolla olen viimeistellyt ja syöttänyt koneelle 122 oppilaan arvioinnit, joista 67 päättöarviointia. Wilma on kaatunut kaksi kertaa.

Olen käynyt kolme kertaa järvessä uimassa ja syönyt neljä jäätelöä.

Työpäiviä on jäljellä enää kuusi. Sen jälkeen minulla on kaksi kuukautta lomaa, ja sitten kaksitoista kuukautta opintovapaata.

touko25.jpg

 

Elän, siis olen rohkea

En saanut työpaikkaa, jota hain. Olin ennalta henkisesti varautunut sekä valituksi tulemiseen että kielteiseen päätökseen, eikä isku itse asiassa tuntunut kauhean kovalta. Uusi työ olisi vaatinut muuttoa muualle, joten lohduttaudun sillä, että selviämme nyt helpommalla. Ei tarvitse miettiä, laitetaanko oma asunto myyntiin vai vuokralle, eikä tarvitse etsiä uutta asuntoa toisaalta.

Minulla oli myös valmiiksi mietittynä varasuunnitelma, jota olen nyt lähtenyt toteuttamaan: Olen anonut töistä vuoden virkavapaata. Vuoden aikana aion opiskella kirjoittamista ja kirjoittaa. Lisäksi pyrin kehittämään muita sivubisneksiäni siten, että ne alkaisivat tuottaa tarpeeksi rahaa, jotta uskaltaisin irtisanoutua. Tavoite siis on, että vuoden päästä toimeentuloni olisi turvattu muilla kuin opettajan töillä.

Kun kerroin työkavereilleni aikeistani jäädä opintovapaalle, he suhtautuivat kannustavasti. Minua kehuttiin rohkeaksi, koska uskallan tehdä, mitä haluan. Eräs työkaverini huokaisi ripaus kateutta äänessään: ”Sä niinku oikeasti elät sun elämääs!” Jäin miettimään, mitä kaikki muut sitten tekevät.

Elän.jpg

Lapsettoman on ehkä helpompi tehdä ”rohkeita” elämänvalintoja kuin sellaisen ihmisen, jolla on lapsia elätettävänään. Toivoisin silti, että kaikki me voisimme kokea omat valintamme mielekkäinä.

 

 

Kolme syytä olla opettaja

Kun Elinkeinoministeriö esittää koulujen kesäloma-ajan siirtoa sillä perusteella, että muuten ”matkailuelinkeino menettää yli 200 miljoonaa euroa joka kesä”, on aika pysähtyä hetkeksi ja miettiä: Mitä täällä oikein tapahtuu? Uutisissa ei ole tarkemmin avattu, mihin laskelmat perustuvat. Mietin, miten se vaikuttaa työllisyyteen, lomailevatko lapset kesäkuun alussa vai elokuun lopussa. Työikäisten työttömien luulisi pääsevän yhtä hyvin sesonkitöihin kesä- tai elokuussa.

Aihe oli esillä jo alkuvuodesta, jolloin uutisoitiin ruotsinkielisten koulujen rehtoreiden vaativan kesäloman siirtoa. Silloin perusteena oli lähinnä sää. ”Suomen alkukesä on usein kylmä ja sateinen, kun taas loppukesän sää on usein lämmin ja aurinkoinen” rehtoreiden tekemässä kansalaisaloitteessa todetaan. Ilmatieteenlaitoksen mukaan kuitenkin kesäkuun alussa on keskimäärin parempi sää kuin elokuun lopussa. Olisiko kannattanut tarkistaa faktat ensin?

Koulun perimmäinen tarkoitus ei ole palvella matkailualan tarpeita eikä säilöä lapsia sateensuojaan siksi aikaa, kun vanhemmat ovat töissä. ”Jos jostain löytyy ongelma, ratkaisu tuntuu olevan se että koulussa pitäisi puuttua asiaan. Oikeasti koulussa pitäisi opettaa lapsille kouluaineita”, kirjoittaa Tommi Kinnunen Ylen kolumnissa. Hän on oikeassa. Opettajien vastuulle on sysätty jo vaikka mitä mutta resursseja vain vähennetty. Ennen sanottiin, että on kolme syytä olla opettaja: kesä, heinä, elo. Nykyään on vaikea keksiä yhtäkään.

7BB02043-7CE5-48FC-8958-10BCA9A2F235.png

Jos koulujen kesälomia siirretään, perustelun täytyy olla pedagoginen. Syyksi eivät riitä elinkeinoelämän tarpeet tai sää.