Mitä yhteistä on työuupumuksella ja saunaremontilla?

Muistatteko kuvan lumikinoksen alle hautautuneesta saunasta, jonka postasin viime pääsiäisen jälkeen? Kuvaan liittyvässä kirjoituksessa kerroin työuupumuksestani. Kevättalvella koin tilanteeni todella ahdistavana ja olin epäileväinen sen suhteen, mahtaako ratkaisua löytyä kovin helposti. Olin vaihtamassa ainakin työpaikkaa ja jopa kokonaan alaa. Mutta jo ensimmäisen psykologikäynnin jälkeen aloin uskoa siihen, että toivoa vielä on.

Tapasin työpsykologin lopulta vain kahdesti, ja oikeastaan toisella kerralla menin vastaanotolle vain saadakseni ulkopuolisen mielipiteen itse keksimääni ratkaisumalliin. Toukokuussa anoin ja sain ensi lukuvuodeksi opintovapaata; ostin itselleni aikaa rauhoittua ja miettiä.

Aurinko sulatti lumet saunan katolta. Meneekö symboliikka jo överiksi, jos kerron, että tällä viikolla olen ollut perheeni kanssa mökillä tekemässä saunaremonttia? Ensin purimme kaiken – vain ulkokuori jätettiin pystyyn. Sen jälkeen vanha ulko-ovi tukittiin ja pukuhuoneen ikkunasta rakennuksen toiselta puolelta tehtiin uusi sisäänkäynti. Pari lahonnutta seinähirttä piti vaihtaa. Löylyhuoneeseen rakennettiin uudet lauteet vastakkaiselle seinälle kuin missä ne ennen olivat. Myös kaikki pinnat uusittiin.

Kesän aikana olen pistänyt myös omaa elämääni jossain määrin uusiksi, vanhat raamit kuitenkin säilyttäen. Loman alussa minulle tarjottiin ensi lukuvuodeksi osa-aikaista sijaisuutta lukion puolella entuudestaan tutusta koulusta. Lupasin mennä. Aion siis sekä opiskella että tehdä puolipäiväisesti töitä. Ehkä ensi vuoden aikana saan selville, mikä tökkii: yläkoulun opettajan työ, opettajan työ yleensä vai työ nykyisessä koulussani.

Kirjoitin opintovapaa-aikeita käsittelevässä blogipostauksessani, että tavoitteeni on ensi vuoden aikana saada muut työt tuottamaan sen verran, että voisin irtisanoutua opettajan virasta. Se on edelleen aikomukseni – mutta vain siinä tapauksessa, että tajuan, etten enää halua opettaa. Onhan ihan mahdollista, että vuoden tauon ja muutaman lukiokurssin jälkeen vanha duuni alkaa taas maistua!

sauna.jpgEi kaikkea vanhaa viety saunalta kaatopaikalle. Säästimme esimerkiksi tämän mummoni kirjoman taulun.

 

Kuka oikeasti olet?

Reetta Räty kysyy kolumnissaan kiinnostavan kysymyksen: ”Miten esittelet itsesi, jos sääntö kuuluu näin: älä mainitse ammattia tai työtehtävää, vaan kerro, kuka olet?” Määrittelemme ihmisiä usein heidän koulutustaustansa ja ammattinsa kautta. Toisaalta se on ihan normaalia, sillä kuten Rätykin toteaa, työ on osa identiteettiä. Onhan siihen syy, miksi olen opiskellut johonkin tiettyyn ammattiin: Olen kiinnostunut siihen liittyvistä asioista. Työni kertoo jotain myös omasta arvomaailmastani.

Mutta ammatteihin liittyy monenlaisia stereotypioita. Opettajaa pidetään yleensä kaikkitietävänä sadistina, joka ei osaa kuunnella muita. Siksi en mielelläni esittele itseäni opettajaksi. Toinen syy jättää ammatti mainitsematta on se, että kaikilla on kokemusta koulusta, ja ihmiset haluavat keskustella opettajan kanssa siitä. Se on joskus rasittavaa; aina ei jaksaisi puhua töistä.

Stereotyyppinen opettaja on tylsimys, joka rakastaa kurinpitoa, vuosilukujen ulkoa opettelua ja viime vuosituhannelta peräisin olevia piirtoheitinkalvojaan. Opettajalle tärkeintä ovat rutiinit. Minusta tuntuu epäreilulta ja ikävältä leimautua sellaiseksi. Oikeastihan opettajat ovat luovia, uuden oppimista rakastavia tyyppejä, joiden tunneäly ja vuorovaikutustaidot ovat huippuluokkaa. Tai sellaisena opettajana minä ainakin itseni näen.

Jos esittelisin itseni ammattia tai työtä mainitsematta, voisin kertoa olevani tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia kannattava ihminen. Oikeudenmukaisuus ja sovussa eläminen ovat minulle tärkeitä asioita, ja eriarvoisuus ja sodat sekä kaikki niiden lieveilmiöt ahdistavat. Olen rakastava täti ja puoliso, lähiössä asuva vapaaehtoisesti lapseton koiranomistaja, punavihreässä kuplassa elävä intohimoinen reissaaja, kriittinen teatterinkatsoja ja kirjallisuuden suurkuluttaja sekä bloggari, joka haaveilee kirjoittavansa romaanin ennen kuin täyttää neljäkymmentä.

jäätelö.jpg

Törmäsin oivaltavaan blogikirjoitukseen, jossa myös sivutaan mainitsemaani Reetta Rädyn kolumnia. Kirjoittaja nostaa esiin havaintonsa siitä, että lasten kanssa kohdatessa harvoin tulee kertoneeksi omaa ammattiaan tai asemaansa. Lapsia kiinnostaa yleensä aivan muut seikat – ne oikeasti merkitykselliset asiat, kuten että rakastan aurinkoa, uimista ja suklaajäätelöä. Kuka sinä oikeasti olet?

Kuva: Pixabay

Kesäjatkis: Prinsessa Merja Arkimaailman vankina (osa 11/13)

Sinä aamuna, kun prinsessa Merja lähti ensimmäistä kertaa koulutukseen, hän käytti erityisen paljon aikaa vaatteiden valitsemiseen. Hänestä tuntui jotenkin aivan erilaiselta kuin tavallisena työaamuna. Napittaessaan sinisiä pillifarkkujaan hän huomasi yllätyksekseen tarvitsevansa niihin vyön. Eivätkö nämä olleet ne housut, jotka hän oli haudannut vaatekaapin perukoille, koska ne kiristivät vyötäröltä?

Kurssipäivät olivat todella intensiivisiä ja tehtävät haastavia, mutta silti opiskelu ei tuntunut lainkaan rasittavalta. Päinvastoin, Merja koki saavansa koulutuspäivistä energiaa. Hän tapasi kurssilla uusia, samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa vietetyt lounastauot voittivat eväiden syömisen toimiston kalseassa taukotilassa mennen tullen. Prinsessa ei ollut osannut edes kuvitella, että työstä puhuminen saati työn tekeminen voisi olla niin mielenkiintoista, kuin miltä se nyt tuntui.

Koulutuspäivät osuivat usein perjantaille, ja silloin porukka saattoi jatkaa juttua jossakin keskustan baarissa kuohuviinin äärellä. Eräänä perjantaina kotiin tullessaan aurinko paistoi vielä niin lämpimästi, että Merja päätti mennä takapihalle viimeistelemään novellinsa. Kirjoituskilpailun deadline lähestyi. Oli enää tämä viikonloppu aikaa saada teksti valmiiksi. Prinsessa kurkkasi toiveikkaana jääkaappiin. Mikä ihana näky: hyllyllä oli kulhollinen tuoreita mansikoita. Merja kirjoitti niiden voimalla yöhön asti, kunnes novelli oli viimeistelyä vaille valmis.

Sunnuntaina Merja sai työn päätökseen ja lähetti novellinsa kilpailuun. Hän tunsi olonsa niin juhlalliseksi, että pyysi opiskelukaveriaan Lauraa luokseen kylään. Lauralla ei ollut mitään erityistä tekemistä sinä päivänä, joten hän tuli mielellään. Prinsessa Merja keitti kahvit ja tarjosi Lauralle itse leipomaansa suklaakakkua. Naiset puhuivat töistä, kirjoittamisesta ja kaikesta muustakin samalla kun nautiskelivat täyteläisestä kahvista ja mehevästä kakusta.

(jatkuu)jatkis osa 11.jpg

Kuva: Pixabay