Halusiko Anna Liisa lapsia?

Anna Liisa on 15-vuotias maalaistyttö, joka tykkää Mikosta. Mikkokin tykkää Anna Liisasta. Nuoret joutuvat tapailemaan toisiaan salaa, koska Anna Liisan perhe on rikas ja Mikko on heidän renkinsä. Anna Liisan vanhemmat eivät hyväksyisi seurustelua.

Sitten Anna Liisa tajuaa kauhukseen olevansa raskaana. Hän kertoo asiasta Mikolle, joka ottaa lopputilin ja muuttaa muualle. Anna Liisan onnistuu peitellä raskautensa, mutta lopulta tulee synnytyksen aika. Anna Liisa lähtee kauhuissaan juoksemaan metsäpolkua pitkin Mikon äidin luo apua saadakseen.

Vauva kuitenkin syntyy ennen kuin Anna Liisa ehtii perille. Vastasyntynyt sätkii maassa ja huutaa. Paniikissa Anna Liisa yrittää tukahduttaa sen huudon ja painaa käden suuta vasten. Kun vauvan huuto vaimenee ja pieni ruumis nytkähtää Anna Liisan käden alla, maailma mustenee.

”Yöt olivat vielä hirveämmät. Lapsi oli aina edessäni ja minä pidin kättäni hänen suullaan aivan niinkuin silloinkin. Jos unenhortoon menin, kaikui hänen huutonsa korviini ja minä vavahdin samaa päätä ylös. Välistä se huuto kuului niin selvään, että luulin hänen olevan vieressäni. Haroin kädelläni ympäri vuodetta, enkä uskonut että se oli tyhjä, ennenkuin sieppasin tulen ja katsoin. Voi, mitä olisinkaan antanut, jos olisin saanut hänet henkiin jälleen!” 

Mikon äiti auttaa hautaamaan lapsen ruumiin, ja naiset vannovat, ettei tapahtuneesta hiiskuta kenellekään. Kuluu vuosia. Anna Liisa valmistelee täyttä päätä häitään Johannes-nimisen nuorenmiehen kanssa, kun Mikko tulee takaisin ja alkaa kiristää entistä tyttöystäväänsä. Hän uhkaa kertoa kaikille, mitä metsässä silloin tapahtui, jos ei Anna Liisa suostu purkamaan kihlaustaan Johanneksen kanssa ja naimaan Mikkoa.

Anna Liisa on mahdottoman valinnan edessä. Jos hän tottelee Mikkoa ja peruu häät Johanneksen kanssa, hän joutuu joka tapauksessa selittämään, miksi haluaakin yhtäkkiä mennä naimisiin entisen rengin kanssa. Mikon uhkausta ei toisaalta voi sivuuttaa, sillä jos aviottoman lapsen synnyttäminen ja surmaaminen tulisi julki, Anna Liisa saisi unohtaa liiton Johanneksen kanssa, koska joutuisi varmaan vankilaan.

Kun olen käsitellyt Anna Liisan tarinaa omien ysiluokkalaisteni kanssa, he ihmettelevät poikkeuksetta, miksi Anna Liisa joutui jäämään ei-toivotun raskautensa kanssa niin yksin. Miksei hän kertonut äidille? Miksei Mikko joutunut tilanteesta millään tavalla vastuuseen? Miksi Anna Liisaa syytetään yksin kaikesta?

1800-luvulta tähän päivään on kuljettu pitkä taival ja moni asia on nykyään paremmin kuin Anna Liisan aikaan. Yhteiskuntaluokkien ja sukupuolten väliset erot ovat kaventuneet. Sekä tytöt ja pojat saavat seksivalistusta peruskoulussa, ja joissain kunnissa nuorille on tarjolla jopa ehkäisyneuvontaa sekä maksutonta ehkäisyä. Tänään vietetään Minna Canthin ja tasa-arvon päivää. Se fakta, että Canth on toistaiseksi ainoana naisena saanut kalenteriimme oman liputuspäivän, asettaa suomalaisen tasa-arvon tietysti hieman kyseenalaiseksi.

Minna_Canth.jpg

Jos haluat tietää, miten Anna Liisan käy, voit lukea Minna Canthin näytelmän täältä.

Sitaatti Minna Canthin näytelmästä Anna Liisa (1895).

Kuva Minna Canthista: Wikimedia Commons

 

 

Äiti pakotti tyttären aborttiin ja sulki silmänsä insestiltä – Tyttöjen teatteriretket Espoossa

Meillä on tapana lukioaikaisen tyttöporukkamme kanssa järjestää pari–kolme kertaa vuodessa yhteinen tapaaminen teatterin ja ravintolaillallisen merkeissä jossain päin Suomea. Kutsumme tapaamisia Tyttöjen teatteriretkiksi. Niiden pääasiallinen tarkoitus on viettää laatuaikaa rakkaiden ystävien kanssa, mutta retkissä yhdistyy monta nautinnollista elementtiä: ystävien seura, ruoka ja viini, teatteri, uudet elämykset ja pako arjesta.

Viime viikonloppuna vierailimme pääkaupunkiseudulla. Kävimme katsomassa Espoon Kaupunginteatterin esityksen Syyssonaatti, jonka juonikuvioon otsikossa viitataan. (Harjoittelen klikkiotsikointia, sillä perjantaina Ilta-Sanomissa julkaistun haastatteluni otsikko on niin paljon vetävämpi kuin miesten saunaillasta kertovan blogipostaukseni otsikko.) Syyssonaatti perustuu Ingmar Bergmanin samannimiseen elokuvaan vuodelta 1978. Kukaan meistä ei ollut nähnyt elokuvaa emmekä oikeastaan tienneet yhtään mitä odottaa.

Lavasteet herättivät mielenkiinnon heti teatterisaliin astuessa. Tilaa rajasi katosta tihkuva vesisade, joka oli upeasti valaistu ja joka vangitsi huomion, vaikka olikin näkökentän reunalla, mutta jonka merkitys kokonaisuudelle jäi ikävä kyllä hämäräksi. Lava oli tilan keskellä ja katsomo sen molemmin puolin. Lavan molemmissa päädyissä oli sängyt ja keskellä flyygeli. Sitä sentään soitettiin esityksen aikana, tosin minun mielestäni pianomusiikkia olisi voinut olla enemmänkin, koska päähenkilön äidin konserttipianistin ura oli koko tarinan punainen lanka. 25370413357_7032762134_zKuvassa flyygeliä soittaa tytär Eva (Leena Pöysti). Soittoa kuuntelevat aviomies Viktor (Carl-Kristian Rundman) ja äiti Charlotte (Satu Silvo).

Tarinan päähenkilö Eva kutsuu vuosien tauon jälkeen äitinsä Charlotten luokseen kylään. Myös Evan sisko, Charlotten toinen tytär Helena, on paikalla. Vierailun aikana revitään auki kaikki perheen traumat: äidin ainainen poissaolo kotoa, hellyyden ja kosketuksen puute lapsuudessa, rakastamisen vaikeus, vanhempien epäonnistunut avioliitto, päähenkilön oman lapsen kuolema ja äidin välinpitämättömyys sitä kohtaan… Äidin ja tyttären suhteessa olisi riittänyt ruodittavaa jo näillä eväillä. Kun lisäksi paljastuu, että Charlotte on pakottanut Evan aikoinaan aborttiin ja sulkenut silmänsä Helenaan kohdistuneelta insestiltä, yltyy meno jo vähän liiankin hurjaksi.

Näytelmän koko jännite nojaa tekstiin. Esityksen alussa toiminta vie tapahtumia sujuvasti eteenpäin, mutta kun keskustelu Evan ja Helenan lapsuudesta alkaa pian äidin paikalle saapumisen jälkeen, toiminta loppuu lähes kokonaan ja fokus siirtyy lausuttuihin repliikkeihin. Onneksi kaikki neljä näyttelijää tekivät loistavaa työtä ja läsnäolollaan ja eläytymisellään onnistuivat pitämään katsojan mielenkiinnon yllä alusta loppuun. Totesimme tyttöjen kanssa tosin, että esitys ei olisi saanut olla yhtään pitempi tai dialogia ei olisi enää jaksanut seurata.25370422537_e363747ee8_zLavastus oli hieno mutta pelkistetty. Pääosassa oli henkilöhahmojen välinen dialogi. Kuvassa Eva (Leena Pöysti) ja Charlotte-äiti (Satu Silvo).

Kuten niin monesti ennenkin, meidän lisäksemme yleisössä ei näkynyt muita alle viisikymppisiä. Illallispöydässä mietimme, mikseivät nuoret (aikuiset) käy teatterissa. Yksi syy on varmasti kalliit liput: Syyssonaatin sisäänpääsy kustansi yli 40 euroa per nenä. Sillä rahalla käy elokuvissa ja hampurilaisella kaksi kertaa. Syytän myös kasvatusta: teatteria vierastavat vanhemmat eivät vie omia lapsiaan vapaa-ajalla katsomaan näytelmiä eikä kouluilla välttämättä ole rahaa tarjota oppilaille teatterielämyksiä. Nuorilla voi myös olla kokemuksen puutteesta johtuvia ennakkoluuloja, jotka estävät heitä käymästä teatterissa omaehtoisesti. Tämän olen huomannut jutellessani oppilaitteni kanssa. Moni nuori luulee teatterin olevan aina jotain liian vaikeaa ja hienoa.

Kun vien oppilasryhmiä teatteriin, panostan erityisen paljon näytelmän valintaan. Monelle yläkoululaiselle koulun järjestämä retki on ensimmäinen kerta teatterissa, ja tavoitteeni tietysti on, ettei se jäisi viimeiseksi. Syyssonaatti oli intensiivisyydessään hieno teos mutta samalla malliesimerkki näytelmästä, jota en suosittelisi ensikertalaiselle. Ehkä siinä syy, miksi olimme ainoat ”tytöt” yleisössä.

Kuvat: Espoon Kaupunginteatteri