Kymmenen vuotta sitten tänä päivänä

Viikonloppuna Facebook muistutti minua tekemästäni päivityksestä tasan kymmenen vuotta sitten: Olin juuri saanut gradulleni kansitusluvan. Sillä aikaa, kun gradu oli painossa, pakkailin tavaroita muuttolaatikoihin ja valmistauduin jättämään yhden elämänvaiheen taakseni.

Opiskeluvuodet olivat ihania ja ikimuistoisia. Jo ensimmäisen viikon aikana tutustuin pariin kivaan tyyppiin, joiden kanssa meillä synkkasi välittömästi. Meistä tuli pian tiivis kolmikko. Valitsimme samoja kursseja ja teimme ryhmätyöt yhdessä. Keväällä hankimme kimppakämpän, jossa asuimme seuraavat viisi vuotta kolmisin kertaakaan riitelemättä. Opiskelimme ja biletimme, jaoimme arjen iloineen ja suruineen. Kasvoimme yhdessä aikuisiksi.

Kun olimme kaikki valmistumisen kynnyksellä, tuli aika irtisanoa asunto ja lähteä eteenpäin. Yksi meistä pääsi heti töihin, toinen lähti suorittamaan toista tutkintoa, ja minä muutin ulkomaille työharjoitteluun.

Vietin viime viikonlopun sattumalta juuri näiden ystävieni, entisten kämppisteni, kanssa. Nykyään asumme kaikki kolme eri puolilla Suomea ja näemme toisiamme harvoin. Kun tapaamme, tuntuu siltä kuin tulisi kotiin. Kämppikset ymmärtävät minua vielä paremmin kuin kukaan muu ystävistäni, koska sen lisäksi että olemme asuneet ja kasvaneet yhdessä, työskentelemme samalla alalla. Kun kerron, minkälaisia haasteita työssäni kohtaan, kämppikset tietävät täsmälleen, mistä puhun.

Muistelimme toukokuuta kymmenen vuotta sitten, kun olimme lähdössä eri teille. ”Mitä kymmenen vuoden takainen sinä odotti elämältä?” kämppikseni kysyivät minulta. Yritin pinnistellä muistiani. Muistan kyllä hyvin ne viimeiset viikot ja päivät opiskelukaupungissa. Asioin yliopistopainossa ja tiedekunnan kansliassa, pakkasin muuttolaatikoita ja vein tavaroita säilöön siskoni luo ja äitini vintille. Hyvästelin ihmisiä ja tutuksi tulleita kotikulmia. Mutta en yhtään muista, minkälaisia tulevaisuuden haavekuvia mielessäni näkyi.

Ehkä ajattelin vain sitä tulevaa kesää ja kesätöitä sekä seuraavaa lukuvuotta työharjoittelussa ulkomailla. En kai osannut ajatella sen pitemmälle. Ainakaan en olisi uskonut, että kymmenen vuoden kuluttua olisin jäämässä opintovapaalle työuupumuksen takia.

20180530_085911.jpg

Se meistä, joka lähti kymmenen vuotta sitten opiskelemaan lisää, on juuri saanut vakituisen työn. Toinen, joka pääsi silloin heti töihin, pelkää jäävänsä syksyllä ensimmäistä kertaa elämässään työttömäksi. Ystävyytemme on onneksi ennallaan; se on tärkeintä. Sommittelimme yhteisen dadarunon.

Sinun lapsesi eivät ole sinun

Vappuna tekee mieli kuunnella taistolaislauluja. Yksi minua koskettavimmista biiseistä on Kristiina Halkolan tulkinta Kahlil Gibranin suomennetusta runosta Sinun lapsesi eivät ole sinun. Runon sanoma on, että vanhemmat eivät voi määrätä lapsiaan kasvamaan tietynlaisiksi. Ihmisellä ei ole velvollisuutta toteuttaa kenenkään muun näkemystä elämästä kuin omaansa.

Lapsia hankitaan itsekkäistä syistä: halutaan jatkaa omia geenejä ja toteuttaa sisäistä paloa olla äiti tai isä. Moni ajattelee saavansa omilta lapsilta pyyteetöntä rakkautta – mutta eihän toista voi pakottaa rakastamaan. Jos haluaa turvata vanhuudenpäivänsä, kannattaa ehkä mieluummin kerätä omaisuutta kuin tehdä lapsia.

Vaikka lähestymistapani voi kuulostaa kyyniseltä, tulkitsen Gibranin runon puhujan olevan enemmän lempeä kuin syyttävä. Runossa katsotaan tulevaisuuteen ja muistutetaan vanhempia kauniiden metaforien avulla siitä, että elämä menee eteenpäin. Ei kukaan omista toista ihmistä, vaikka kyseessä olisi oma jälkeläinen.

 

Sinun lapsesi eivät ole

sinun lapsiasi,

he ovat itsensä

kaipaavan elämän

tyttäriä ja poikia.

He tulevat sinun kauttasi

ja vaikka he ovat

sinun luonasi,

he eivät kuulu sinulle.

Voit antaa heille rakkautesi,

mutta et ajatuksiasi,

sillä heillä on heidän

omat ajatuksensa.

Voit pitää luonasi heidän

ruumiinsa, mutta et

heidän sielujaan, sillä

heidän sielunsa

asuvat huomisessa,

jonne sinulla ei ole pääsyä,

ei edes uniesi kautta.

Voit pyrkiä olemaan

heidän kaltaisensa,

mutta älä yritä heistä tehdä

itsesi kaltaista,

sillä elämä ei kulje

taaksepäin eikä

takerru eiliseen.

Sinä olet jousi,

josta sinun lapsesi

lähtevät kuin elävät nuolet.

Kun taivut jousimiehen

käden voimasta,

taivu riemulla.

(Kahlil Gibran)

jousimies.jpg

Toki jonkun lastenhankintamotiivina voi olla ulkoinen pakote. Suosittelen Sinun lapsesi eivät ole sinun -runoa myös kaikille muiden painostuksesta lapsia hankkiville.

Kuva: Pixabay

Dolce far niente

Vaikka tunnen oloni todella uupuneeksi töissä ja käyn pitämässä tuntini oikeastaan vain siitä syystä, että on helpompi hoitaa ne itse kuin kirjoittaa sijaiselle ohjeita, osuu väliin onneksi myös aidosti mukavia oppitunteja. Kuluneella viikolla minulla oli hauskaa erään ysiluokan kanssa.

Teetin yseillä valtakunnalliset kokeet. Oppilaat alkoivat tietysti heti kysellä, koska ne saa takaisin. Sen kummempia ajattelematta lupasin, että palautan kokeet vapun jälkeen. Takapulpetista nousi käsi: ”Ope, ethän sä nyt vappuna oikeesti korjaa meidän kokeita?”

Muistin, että totta tosiaan en, sillä minut on kutsuttu bileisiin! Peruin siis sanani ja pahoittelin. Oppilaat joutuisivat ehkä odottamaan sitä seuraavaan viikkoon. Valtakunnallinen koe on nimittäin toistakymmentä sivua pitkä ja minulla on niitä arvioitavana yhteensä 51 kappaletta. Tarvitsen vähintään kaksi kokonaista työpäivää ehtiäkseni käydä ne kaikki läpi.

Oppilaat olivat hyvin ymmärtäväisiä. ”Täytyyhän sun nyt bilettää, kun oot vielä nuori”, he sanoivat. ”Ei niillä kokeilla nyt niin kiire oo!” He eivät tietenkään voineet tietää, kuinka oikeaan aikaan osasivat minulle nuo sanat sanoa. Voi, kun muistaisi itse olla itselleen aina yhtä armollinen.

Dolce far niente.JPG

Sitten puhuimme lyriikan modernismista ja luimme Tulenkantajien runoja. Tämä Aaro Hellaakosken runo vuodelta 1928 puhutteli minua erityisesti.

Violetti kissa Lissabonissa

Maailman paras harrastus on Elämyskerho. Se on tiistai-illan taivas, kuten tänään luovan kirjoittamisen elämyksessä eräs meistä runoonsa kirjoitti. Elämyskerhon perustivat vuosikymmenen alussa kaksi ystävystä, jotka kaipasivat muutakin tekemistä kuin baarissa istumisen tai tavalliset tylsät harrastukset. He kutsuivat kerhoon kumpikin pari kaveriaan, jotka kutsuivat vielä pari kaveria lisää. Ensimmäisellä kerralla luotiin kerhon säännöt ja opeteltiin soittamaan kitaraa.

Siitä alkaen Elämyskerho on kokoontunut joka toinen viikko aina toinen toistaan ihmeellisempien ja virkistävämpien elämysten merkeissä. Jokainen kerholainen järjestää muille elämyksen omalla vuorollaan. Haasteena on kympin hintakatto, eli laskuvarjohyppy tai kuumailmapallolento eivät tule kysymykseen. Usein elämykset ovat ilmaisia tai parin euron hintaisia, kuten pulkkailu, ruisleivän leipominen, roskien kerääminen, lettikoulu, meditointi, askartelu tai vierailu citykanalaan.

Juju on siinä, ettei kukaan muu kuin elämyksen järjestäjä tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Vuorosta vastuussa oleva kerholainen ilmoittaa muille muutamaa päivää ennen kokoontumispaikan, tarkan kellonajan sekä tarvittavan varustuksen. Elämys paljastuu aina vasta paikan päällä.

Monesti kysytään, mikä on ollut paras tai pahin elämys. Parasta on mahdoton sanoa. Elämyskerhossa on aina niin hauskaa, että sinne lähteminen kannattaa, vaikka olisi miten hirveä räntäsade ja työpäivän jälkeinen väsymys. Elämys piristää joka kerta. Niin hurjaa elämystä ei ole vielä tullut vastaan, että olisi pitänyt jättää kokonaan väliin, vaikka akupunktio ehkä vähän arvelutti ja parkour kaupungin keskustassa aluksi nolotti.

Parasta Elämyskerhossa on oikeastaan juuri se, että siellä pääsee tekemään uusia asioita, sellaisiakin, joita ei ikinä tulisi muuten kokeiltua. Olen oppinut harrastuksen kautta valtavasti uutta.

Ryhmämme on vuosien varrella elänyt. Minä taidan olla ainoa ihan alkuperäinen jäsen. On aina harmi, kun joku lopettaa muualle muuton tai muun syyn takia, mutta toisaalta pieni vaihtuvuus porukassa takaa myös luonnollista vaihtelua elämysten sisältöön. Lisäksi on mahtavaa tutustua uusiin kivoihin tyyppeihin (kuten Illusiaan, jonka kanssa kirjoitin dialogin lapsettomuudesta). Elämyskerhoon ei nimittäin kukaan tylsimys liity.

Eilen meillä tosiaan oli luovan kirjoittamisen elämys, jossa kirjoitimme runoja. Yhdessä harjoituksessa tehtävänä oli listata vasemmalla puolella istuvasta henkilöstä erilaisia mielleyhtymiä, kuten väri, eläin, paikka, mauste ja tuoksu. Sitten sanat järjestettiin uudestaan tietyn kaavan mukaan, ja lopputuloksena oli toinen toistaan upeampia teoksia. Tämä runo on kirjoitettu minusta.

Olet violetti kissa Lissabonissa,
auringonlaskun aikaan.
Olet chili tuoreessa taatelissa,
tarjoiltuna minttuteen kera.
Anis
puumajassa.

kissa.jpg

Kuva: Pixabay