Lyhytkin Långweekend tekee hyvää

* Kaupallinen yhteistyö: Långvik Congress Wellness Hotel *

Rakastan aamuja ilman herätyskellon pirinää. Lauantaiaamuna saa onneksi nukkua pitkään. Pitkitän ylös nousemista vain, koska voin. Lopulta avaan verhot ja päästän auringonvalon huoneeseen. Jään ihailemaan ikkunasta avautuvaa merimaisemaa.

Tassuttelen aamutossuissa ja kylpytakissa hissiin, joka vie minut pohjakerrokseen. Uima-altaassa ei ole ketään, ja veden pinta kimaltaa kutsuvasti. Tuntuu suorastaan synniltä sukeltaa veteen ja rikkoa allasosaston hiljaisuus, mutta teen sen silti. Kohta miesten puolen ovi käy ja puolisoni pulahtaa altaaseen kanssani. Uimme vähän aikaa yhdessä ja siirrymme sitten porealtaaseen.

Olemme tulleet Långvikin kokous- ja kylpylähotelliin rentoutumaan. Pakko myöntää, että perjantai-iltapäivänä tuntui hieman työläältä pakata ja matkustaa Kirkkonummelle, mutta perille saavuttuamme toteamme yksimielisesti vaivan olleen sen arvoista. Lomafiilis tulee heti, kun on saatu auto parkkiin.

Miljöö on hieno: iso tontti meren rannalla. Hotelli ei ulkoapäin näytä erityisen houkuttelevalta. Se on alun perin rakennettu KOPin koulutuskeskukseksi 1970-luvulla ja siltä se myös näyttää. Ulkonäkö kuitenkin hämää, sillä sisällä kaikki on uutta ja tyylikästä.

Kirjaudumme sisään ja viemme tavarat huoneeseen. Koska aurinko paistaa ihanasti, päätämme lähteä heti ulos pelaamaan frisbeegolfia. Koreja on vain viisi, joten rata on nopeasti kierretty. Seuraavaksi on aika tutustua kylpyläosastoon.

Tilaamme allasbaarista juomat ja siirrymme porealtaaseen niitä siemailemaan. Långvikin kylpylässä on yksi allas kuntouintia varten, yksi kylmävesi- ja kaksi poreallasta. Lisäksi osastolla on kylmä- ja kuumakahluualtaat. Saunoja on kolme erilaista: tavallinen, höyry- ja televisiolla varustettu infrapunasauna. Liukumäkiä tai lastenallasta ei ole – mikä tarkoittaa sitä, ettei ole lapsiakaan.

Kylpemisen jälkeen jatkamme perjantai-illan rauhallisesta tunnelmasta nautiskelua hotellin ravintolassa, jossa pöytämme on takan vieressä. Elävä tuli on kaunis katsella, ja se myös lämmittää mukavasti. Ruoka, viini ja palvelu on erinomaista, kuten seurakin. Vasta muutama tunti sitten päättynyt työviikko tuntuu kovin kaukaiselta.

Illallisen jälkeen käymme katsastamassa vielä pelihuoneen ja elokuvateatterin. Pelaamme pari erää pöytäfutista, mutta elokuviin emme jaksa enää mennä. Puoli yhdeltätoista alkava näytös on meille liian myöhäinen, vaikka ajatuksena hauska. Ulkoilu, uiminen, ruoka ja juoma työviikon päälle tekevät tehtävänsä ja uni tulee heti, kun pään painaa tyynyyn.

Aamulla virkistävän pulahduksen jälkeen nautimme maittavan ja runsaan aamiaisen edelleen täydellisen rauhan ympäröiminä. Aamiaishuoneessa soi hiljainen jazz, eikä missään näy ympäriinsä juoksevia ja kiljuvia lapsia eikä lasten perässä juoksevia ja kiljuvia vanhempia. Tämä on suorastaan ylellistä.

Langvik_Spa_Jacuzzi_1.jpg

Vietimme Långvikissä alle vuorokauden, mutta rentoutus oli niin täydellinen, että tuntui kuin olisi lomaillut pitempäänkin.

Kuva: Långvik Congress Wellness Hotel

Lapsilta kielletty tarkoittaa lapsilta kielletty

Kävimme aikamme kuluksi pelaamassa minigolfia. Radalla oli monenlaista rekvisiittaa, ja joka paikassa ohjeet olla koskematta mihinkään. Yhdelle reiälle oli rakennettu linna, jonka läpi pallo piti saada lyötyä reikään. Linnaan oli kiinnitetty espanjaksi ja englanniksi isot kyltit, joissa hyvin selkeästi kiellettiin kiipeilemästä linnan päällä turvallisuusriskin vuoksi. Sitä ei ollut tarkoitettu kiipeilyyn vaan rekvisiitaksi. Silti koko ajan siellä roikkui ja kiipeili joku pikkulapsi. Vanhemmat kenties keskittyivät omaan peliinsä tai istuivat terassilla syömässä ja juomassa.

minigolf.jpg

Fuengirola Adventure Golfin viimeisellä reiällä on kiipeily kielletty.

Tästä tuli mieleeni toinenkin vastaava tapaus: Varasin vuosi sitten ystäväni kanssa pakettimatkan Kanarialle, ja valitsimme hotellin muun muassa sillä perusteella, että allasalueella oli K-18-poreallas. Kuvittelimme itsemme jacuzziin koktailit kädessä nauttimaan lomapäivän rauhasta. Perille saavuttuamme petyimme karvaasti: poreallas oli jatkuvasti täynnä leikkiviä ja sukeltelevia kakaroita, vaikka sielläkin oli selkeät kyltit, joissa lasten meneminen altaaseen oli kielletty. Lapsia varten oli allasalueella kokonaan toinen uima-allas, mutta totta kai poreet kiinnostavat lapsiakin. Ehkä porealtaassa peuhaavien lasten vanhemmat halusivat itse nauttia lomapäivän rauhasta, ja parhaiten se tietysti onnistuu, kun lapset leikkivät jossain keskenään. Kieltäminen on inhottavaa ja siitä voi seurata kiukuttelua, joten on helpompi vain sulkea silmänsä. Silti aika karua jättää pieni lapsi uima-altaaseen ilman valvontaa.

Mediassa keskustellaan tasaisin väliajoin siitä, saako lapset ottaa mukaan ravintolaan. Kysymys aiheuttaa aina someraivon puolesta ja vastaan. Tamperelainen ravintoloitsija Sami Lappalainen kommentoi asiaa mielestäni erittäin hyvin tässä jutussa.  Ympäriinsä tarjoilijoiden jaloissa juoksentelevat pienet ihmiset ovat turvallisuusriski – ja kiljuvat henkilöt kokoon katsomatta häiritsevät muita ruokailijoita.

Olen aina ehdottomasti lasten mukaan ottamisen kannalla, kunhan ympäristö on lapsille sopiva – minigolf, hotellin uima-allasalue ja ruokaravintola ovat tietenkin sellaisia paikkoja, joihin lapset voi ottaa mukaan. Ei lapsia pidä kasvattaa tynnyrissä. Mutta vanhemmat, hei, muistakaa: on teidän vastuullanne huolehtia omien lastenne turvallisuudesta!