Tämä kesä lukuina

Kesälomani kesti yhdeksän viikkoa, joista neljä vietin mökillä. Tein töitä kahdella eri leirillä yhteensä kahdeksan päivää. Auto temppuili, ja sitä piti käyttää huollossa kolmesti.

Kävin kahdessa maauimalassa. Järvessä uin lukuisia kertoja, jopa kahdessa eri järvessä saman päivän aikana. Ensimmäistä kertaa elämässäni pääsin kastautumaan Mustaanmereen.

Olin mukana juhlimassa yksiä polttareita, rippijuhlia ja syntymäpäiviä. Tupaantuliaisiin menon jouduin perumaan, koska tulin kipeäksi. Kävin huvipuistossa kahdesti ja kerran kesäteatterissa.

auringonkukkapelto.jpgOstin kotiin neljä kesäkukkaa, joista onnistuin pitämään hengissä kaksi. Tämän upean auringonkukkapellon näin Bulgariassa.

 

 

Pedagogisia oivalluksia remonttihommissa

Viime viikolla teimme perheeni kanssa mökillä saunaremonttia. Tein työmaalla muutamia havaintoja, joita voi soveltaa suoraan opettajan työhön. Ne saattavat kuulostaa itsestäänselvyyksiltä eivätkä toki tulleet minullekaan uusina asioina, mutta oppijan ja tehtävien suorittajan roolissa toimiessani nämä seikat kirkastuivat minulle uudesta näkökulmasta.

 

Nämä kolme opettajan työssä oleellista asiaa oivalsin saunaremontin aikana:

 

  1. Tehtävät täytyy mitoittaa tekijän mukaan siten, että ne on mahdollista suorittaa.

Minulle annettiin tehtäväksi putsata vanhat maalit muurin pinnasta teräsharjalla, jonka tehokas käyttö olisi vaatinut paljon enemmän voimaa kuin mitä minulla on. Hommasta ei tullut mitään. Mieheni tuli näyttämään, kuinka harjaa on tarkoitus käyttää – mutta en millään saanut sillä tehtyä samanlaista jälkeä kuin hän – yksinkertaisesti siitä syystä, että en pystynyt painamaan harjaa muurin pintaa vasten tarpeeksi kovaa. Koin epäonnistuneeni ja olin harmissani.

Opettajana en vaadi oppilailta mahdottomia. Esimerkiksi luettavan kaunokirjallisuuden saa jokainen valita itse. Moni yläkoululainen lukee jo paksuja aikuistenromaaneja, mutta jollekin on suuri saavutus tavata läpi ristoräppääjä vielä ysilläkin. Kirjallisuuskasvatuksen tärkein tavoite on lukuinnon herättäminen; liian vaikea tehtävä tappaa motivaation.

 

  1. Prosessi, sen tavoitteet ja arviointikriteerit on oltava selvillä alusta asti.

Muuria rapsuttaessani minulla ei ollut ihan tarkkaa käsitystä siitä, minkälaista jälkeä minun olisi pitänyt saada aikaan. Epäsopivasta työvälineestä johtuen en aluksi saanut oikein mitään irti. Kun vaihdoin teräsharjan hiomakoneeseen, työ alkoi sujua paremmin. Vanha maali oli paikoin silti tiukassa, ja hammasta purren hinkkasin yhden tiilen kerrallaan puhtaaksi. Hiki ja kyyneleet vain valuivat. Aherrukseni päätteeksi sain kuulla, että olin tehnyt liiankin puhdasta jälkeä. Ärsytti, koska olin turhaan ponnistellut – vähempikin olisi riittänyt.

Tästä olen puhunut jo aiemmassa blogikirjoituksessani, joka käsitteli arvioinnin objektiivisuutta. Nyt sain itse konkreettisesti kokea, kuinka valtavasti prosessin ja sen arvioinnin etukäteen ymmärtäminen auttaa varsinaisen tehtävän suorittamista. Myös se, miksi jotakin tehdään, on tärkeää motivaation kannalta. Minun oli puhdistettava muurista vanha maali ja noki, jotta sen voisi maalata uudelleen. Mutta mihin tarvitaan lauseenjäsennystä?

 

  1. Tylsien töiden tuunaaminen toimii luokassa ja raksalla.

Jynssätessäni muurista nokia pois maalin rapsuttamisen jälkeen kuuntelin äänikirjasovelluksesta Olli Jalosen mukaansatempaavaa uutuusromaania Taivaanpallo, ja työ sujui leppoisasti. Vaikka tehtävä oli hitaasti etenevä ja vähän hankalakin, nautin niin paljon matkasta 1600-luvun Saint Helenalle, että tilanne tasoittui siedettäväksi.

Kun koulussa opetellaan vaikkapa tunnistamaan suomen eri murteiden piirteitä, harjoittelu voi olla tylsää tai se voi olla mielekästä. Jokaisen aiheen ja asian pystyy tuunaamaan niin, ettei oppiminen tunnu puuduttavalta. On opettajasta kiinni, kuinka paljon vaivaa hän haluaa nähdä sen eteen. Jos opettaja ei aina jaksa keksiä hauskaa tapaa opiskella tylsiä asioita, voi edes oppimistilannetta tuunata sen verran, että jokainen tuntisi olonsa luokassa mukavaksi. Koulussa ei tarvitse olla aina hauskaa, mutta en näe mitään syytä olla muokkaamatta olosuhteita mahdollisimman miellyttäviksi.

hankaussieni

Kuvassa alapuolella on hankaussieni, jota käytin muurin putsaamiseen ennen sen maalaamista. Yllä on sama tuote uutena. Voit keksiä itse, mitä kuva mahdollisesti symboloi.

Aki Kaurismäen kanssa flunssassa

Kirjoitin viime viikolla siitä, kuinka minulla on tapana täyttää kalenteriani hullun tavalla enkä ehdi tarpeeksi olla vain. Haluan kuitenkin vielä korostaa sitä, että täyteen ammutussa kalenterissani lähes kaikki merkinnät tarkoittavat itse valitsemiani, kivoja ja mielenkiintoisia menoja, joihin haluan osallistua.

Vaikka tykkään enemmän olla menossa ja tehdä asioita kuin maata kotona sohvalla, aina ei jaksaisi sauhuta. Juuri kun olin ajatellut kesäloman alkajaisiksi olla muutaman päivän ihan vain kotona tekemättä mitään, mieheni alkoi tehdä mieli lähteä mökille. ”Mä en jaksa lähteä! Mä haluan kerrankin olla rauhassa!” julistin. Mökillä on ihanaa, mutta siellä on aina kaikkea pientä puuhaa; siellä ei voi hyvällä omallatunnolla vain levätä.

Olinkohan alitajuisesti ennakoinut hiipivää flunssaa? Samana iltana nimittäin kurkkukipu yltyi, ja seuraavana aamuna herätessäni olo oli jo todella kurja. Tilannetta hetken mietittyään mieheni pakkasi auton ja lähti koiran kanssa mökille jättäen minut yksin kotiin sairastamaan. Minullahan oli vain ihan normaali flunssa, kaappi täynnä ruokaa ja toimiva nettiyhteys – ei siis akuuttia hätää. Sain viettää kolme vuorokautta yksin kotona ilman houkutusta keksiä mitään ylimääräisiä menoja tai tekemistä, koska olin kipeä. Nukuin, luin, katselin elokuvia ja tein käsitöitä.

Aluksi miehen ratkaisu häipyä mökille tuntui vähän tylyltä. Mutta sitten tajusin hänen tehneen juuri niin kuin olin toivonut. Minä sain kerrankin olla rauhassa kotona. Mikä parasta, myös mies ja koira saivat, mitä halusivat: He pääsivät mökille tekemään omia juttujaan.

sinitiainen.jpgSamalla kun join teetä ja niiskutin sohvalla, tein ristipistoja ja katselin Aki Kaurismäen elokuvia Yle Areenasta. Jos et vielä ole nähnyt elokuvaa Toivon tuolla puolen, suosittelen sitä lämpimästi!

Mikä kana ei muni?

Kun yhdeksän tytön kaveriporukka aikuistuu, mökkiviikonloppua ei mahdu viettämään enää kenenkään mökille. Nykyään melkein kaikilla on puoliso, mikä tuplaa heti henkilömäärän – ja sitten on vielä lapset. Tämän kokoiselle jengille on vuokrattava leirikeskus tai kokonainen mökkikylä.

Ensimmäiset vauvauutiset kuultiin juhannuksena kuusi vuotta sitten, ja siitä lähtien koko ajan joku meistä on ollut raskaana. Lapsia on syntynyt tähän mennessä yhteensä kahdeksan – ja yksi on tulossa. Meistä yhdeksästä on äitejä viisi, eli niukka enemmistö.

Ennen mökkibileisiin pääsi perille yhteensä kahdella autolla. Suunnittelussa tärkeintä oli se, montako viinitonkkaa ja olutlaatikkoa tarvitaan. Nykyään perheet tulevat paikalle kukin omilla tila-autoillaan, ja kaljanmäärää tärkeämpää on, että kohteessa on juokseva vesi, jotta vaipanvaihto onnistuu helposti.

Myös ruokahuolto vaatii entistä enemmän huomiota. Ison porukan ruokkiminen monta kertaa päivässä tarkoittaa sitä, että jonkun on oltava käytännössä koko ajan keittiössä laittamassa ruokaa tai tiskaamassa. Erikoisruokavalioita ja allergioita on monenlaisia, mikä aiheuttaa päänvaivaa ruokalistan suunnittelussa.

Tänä vuonna kokeilimme ensimmäistä kertaa uutta ratkaisua: Majoituimme maatilalla, jossa saimme kävellä valmiiseen pöytään aamiaiselle, lounaalle ja päivälliselle. Kannatti! Aikaa jäi enemmän mukavaan yhdessä oloon. Myös ruokakaupassa käynti oli paljon helpompaa, kun jokainen huolehti vain omista väli- ja iltapaloistaan.

Lasten viihdyttäminen ja vahtiminen helpottuu vuosi vuodelta, kun he kasvavat. Mitä vähemmän on sylivauvoja, sitä enemmän vanhemmillakin on aikaa nauttia mökkeilystä. Taaperot pystyvät jo leikkimään keskenään, puhumattakaan viisivuotiaista, jotka osaavat jo pukea, syödä ja käydä vessassa itse. Sen ikäiset ovat hauskaa seuraa myös meille lapsettomille tädeille, koska heidän kanssaan voi jo käydä ihan oikeita keskusteluja ilman vanhempien jatkuvaa tulkkaamista.

Ja sitä juttua muuten riittää. Tällä kertaa leirin hitti oli vanhat koululaisvitsit ja arvoitukset. Homman juju oli keksiä niihin toinen toistaan päättömämpiä vastauksia. Esimerkiksi: ”Mikä kana ei muni? – Tuoli.” Tai ”Mikä on vihreä ja roikkuu puussa? – Äiti.”

Siihen on syy, miksi olen ystävystynyt ja pitänyt yhteyttä juuri näiden ihmisten kanssa. He ovat minun mielestäni hyviä tyyppejä, joiden kanssa on mukava viettää aikaa. Samoin tunnen heidän lapsiaan kohtaan. Fiksut ystäväni osaavat näköjään kasvattaa lapsistaan myös fiksuja.

Aikamoista hulinaa se leirielämä kuitenkin on. Kun sunnuntaina hyppäsin omaan autooni ja lähdin kotimatkalle, oli olo väsynyt mutta onnellinen. Onnellinen kahdesta syystä: maailman parhaista ystävistä ja siitä, että minun takapenkilläni ei istu ketään turvaistuimessa.

porkkana.jpgViime viikonloppuna vietimme jo perinteeksi muodostunutta ”tyttöjen kesäleiriä”, joka on nimestään huolimatta koko perheen tapahtuma. Oikea vastaus otsikossa esitettyyn arvoitukseen löytyy kuvasta.