Kesäjatkis: Prinsessa Merja Arkimaailman vankina (osa 11/13)

Sinä aamuna, kun prinsessa Merja lähti ensimmäistä kertaa koulutukseen, hän käytti erityisen paljon aikaa vaatteiden valitsemiseen. Hänestä tuntui jotenkin aivan erilaiselta kuin tavallisena työaamuna. Napittaessaan sinisiä pillifarkkujaan hän huomasi yllätyksekseen tarvitsevansa niihin vyön. Eivätkö nämä olleet ne housut, jotka hän oli haudannut vaatekaapin perukoille, koska ne kiristivät vyötäröltä?

Kurssipäivät olivat todella intensiivisiä ja tehtävät haastavia, mutta silti opiskelu ei tuntunut lainkaan rasittavalta. Päinvastoin, Merja koki saavansa koulutuspäivistä energiaa. Hän tapasi kurssilla uusia, samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa vietetyt lounastauot voittivat eväiden syömisen toimiston kalseassa taukotilassa mennen tullen. Prinsessa ei ollut osannut edes kuvitella, että työstä puhuminen saati työn tekeminen voisi olla niin mielenkiintoista, kuin miltä se nyt tuntui.

Koulutuspäivät osuivat usein perjantaille, ja silloin porukka saattoi jatkaa juttua jossakin keskustan baarissa kuohuviinin äärellä. Eräänä perjantaina kotiin tullessaan aurinko paistoi vielä niin lämpimästi, että Merja päätti mennä takapihalle viimeistelemään novellinsa. Kirjoituskilpailun deadline lähestyi. Oli enää tämä viikonloppu aikaa saada teksti valmiiksi. Prinsessa kurkkasi toiveikkaana jääkaappiin. Mikä ihana näky: hyllyllä oli kulhollinen tuoreita mansikoita. Merja kirjoitti niiden voimalla yöhön asti, kunnes novelli oli viimeistelyä vaille valmis.

Sunnuntaina Merja sai työn päätökseen ja lähetti novellinsa kilpailuun. Hän tunsi olonsa niin juhlalliseksi, että pyysi opiskelukaveriaan Lauraa luokseen kylään. Lauralla ei ollut mitään erityistä tekemistä sinä päivänä, joten hän tuli mielellään. Prinsessa Merja keitti kahvit ja tarjosi Lauralle itse leipomaansa suklaakakkua. Naiset puhuivat töistä, kirjoittamisesta ja kaikesta muustakin samalla kun nautiskelivat täyteläisestä kahvista ja mehevästä kakusta.

(jatkuu)jatkis osa 11.jpg

Kuva: Pixabay

Vastaus ”tähän kysymykseen” sai minut tajuamaan jotain merkittävää

Aamulehdessäkin on menty klikkiotsikointiin.  ”Nämä kaksi kysymystä saavat sinut ymmärtämään, miksi teet työtäsi – Edes toimitusjohtaja ei yleensä osaa vastata” herättää huomion. Minun on saatava tietää, mitkä kaksi kysymystä ovat niin vaikeita, ettei edes toimitusjohtaja osaa vastata.

”Mikä on se ongelma, jota sinun työsi ratkaisee? Kenen ongelma se on?” No, eivät ne nyt niin vaikeita kysymyksiä olleetkaan. Vai oliko opettajan vain erityisen helppo vastata? Kukaanhan ei opiskele opettajaksi rahan tai vaikutusvallan takia vaan nimenomaan auttaakseen muita.

Uutisessa siteeratun aivotutkija Katri Saarikiven mukaan vain sellainen työ on merkityksellistä, jossa keskitytään ratkomaan jonkun toisen ihmisen ongelmia. Jos tekee työtään jostakin toisesta motiivista, ei ole tajunnut oman työntekonsa juurisyytä – tai työ ei ehkä ole arvokasta. Tunteakseen itsensä hyväksi ja tarpeelliseksi on ymmärrettävä, miksi tekee työtään. Jos tehtaan johtaja istuu pöytänsä takana vain rahan takia, hänen työnsä ei tuota arvoa kenellekään. Jos hän ymmärtäisi johtavansa tehdasta siksi, että tuotantolinjalla valmistuvat tuotteet ovat tarpeellisia muille ihmisille, hänen työllään olisi tarkoitus.

Minä teen työtäni, koska haluan opettaa nuorille elämän kannalta tärkeitä taitoja: luku- ja kirjoitustaitoa, viestintä- ja ilmaisutaitoja, vuorovaikutus- ja ryhmätyötaitoja sekä taiteen kokemisen ja tuottamisen taitoja. Kun esitin itselleni uutisen otsikossa mainitut ”kaksi kysymystä”, tajusin ajautuneeni sivuraiteille työssäni ja tuntevani varmaan siksi niin suurta ahdistusta.

Oppilailla on niin paljon ongelmia perustaitojen hallinnassa, että en pysty kunnolla tekemään työtäni, johon minut on koulutettu. Jos oppilas ei osaa seiskalle tullessaan lukea ja kirjoittaa, olen aika voimaton. Oikeastaan – jos lapsi ei ole alakoulun aikana oppinut lukemaan ja kirjoittamaan, siihen on syynä jokin muu kuin huono luokanopettaja.

Aineenopettajan koulutus ei riitä vaikeimpien sosiaalipuolen ongelmien ratkaisemiseen. Jotta pystyisin opettamaan yläkoululaisille oppiaineeni opetussuunnitelman mukaisia asioita, pitäisi ensin ratkoa isommat ongelmat: tunne-elämän kehityksen häiriöt, mielenterveysongelmat ja käytöshäiriöt, jotka estävät uusien asioiden oppimisen. Totta kai osaan ja haluan auttaa nuoria muissakin kuin omaan oppiaineeseeni liittyvissä asioissa; minulla on aineenhallinnan lisäksi pedagoginen pätevyys. Kuunteleminen ja kasvattaminen ovatkin tietysti ensisijaisia tehtäviäni opettajana. Minusta vain tuntuu, että työnkuvaani ei enää muuta kuulukaan kuin alkeellisten käyttäytymis- ja vuorovaikutustaitojen jankkaaminen.

meerkats-2169908_1280.jpg

Katri Saarikivi nostaa vuorovaikutus- ja empatiataidot työntekijän tärkeimmiksi ominaisuuksiksi. Työpaikassa, jossa ihmisten välinen vuorovaikutus toimii, pystytään ratkomaan ongelmia tehokkaasti. Kun ongelmia ratkotaan tehokkaasti, syntyy myös tulosta. Hyvä työilmapiiri voidaan siis laskea rahassa. Lasten kasvatukseen kannattaisikin panostaa jo ennen kouluikää, sillä vuorovaikutuksen ja empatian perustaidot opitaan jo varhaislapsuudessa.

Kuva: Pixabay

 

Menisit ope töihin!

Minua usein neuvotaan hakemaan töitä jostain vähän lähempää, kun valitan pitkää työmatkaani. Minulta on myös kysytty, miksi en mene oman asuinalueeni kouluun töihin. Tai miksen muuta vakituisesti Espanjaan ja mene siellä olevaan suomalaiseen kouluun opettamaan, jos kerran Suomen talvi ahdistaa.

Hei, kiitos vinkeistä! Kunpa se olisikin niin helppoa. Viitisen vuotta sitten vietin yhden lukuvuoden työttömänä. Miksi en voinut vain mennä lähimpään kouluun opettamaan? No, varmaan siksi, että jokaisen aineen opettajaa tarvitaan joka koulussa yksi tai kaksi, ja on aika harvinaista, että viran saanut siitä luopuu ennen eläkkeelle jäämistään. Avoimia työpaikkoja ei vain ole.

Koko lukuvuoden ajan hain monesta eri kaupungista lyhyitäkin sijaisuuksia, mutta saldo jäi laihaksi: Syksyllä minua heti onnisti ja sain kahden viikon pätkän. Tammikuussa tein viikon ja maaliskuussa toisen viikon. Siinä ne. Loput viikot kyttäsin Mollia, lähettelin hakemuksia ristiin rastiin ja vajosin aina yhä syvemmälle masennuksen suohon hylkäyskirjeitä lukiessani. Muistan esimerkiksi, kuinka maaseudulla, tunnin ajomatkan päässä kaupungista, oli kahden viikon sijaisuus auki keskellä kevättä. Laitoin välittömästi hakemuksen rehtorille ja soitin vielä perään. Täytin jokaisen työpaikkailmoituksessa mainitun vaatimuksen ja olin motivoituneempi kuin koskaan. Mutta silloin minulla ei ollut kuin vasta viisi vuotta työkokemusta, ja varmasti joku kokeneempi ajoi ohitseni, sillä minua ei valittu tehtävään.

Nyt olen kartuttanut jo melkein kymmenen vuoden kokemuksen eri kouluasteilta. Olen kouluttautunut työn ohessa jatkuvasti ja hankkinut lisäpätevyyksiä. Minulla on hyvät suositukset; olen aina tehnyt työni kiitettävästi. Pari viikkoa sitten hain taas yhtä paikkaa. Tänään oli viimeinen päivä, jolloin haastattelukutsu olisi voinut tulla. Näköjään jäin ilman. Vaikka tiedän, kuinka toivoton työtilanne on, se silti kirpaisee.

Arno Kotro julkaisi Uudessa Suomessa viime viikolla masentavan mutta tilannetta totuuden mukaisesti kuvaavan kolumnin. Meitä huijattiin opiskeluaikana, kuten Kotro kirjoittaa. 2000-luvun alussa meille vakuutettiin, että suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle saamme valita työpaikkamme. Totuus on toinen. Suuret ikäluokat ovat jo jääneet eläkkeelle, mutta samaa tahtia syntyvyys on laskenut ja kouluja ja virkoja lakkautettu.

20180327_224936-e1522238844905.jpg

Koulu on opettajan työpaikka, mutta kaikille niitä hommia ei riitä. Ihmiset, jotka eivät halua tehdä lapsia, ovat syyllisiä opettajien huonoon työtilanteeseen.

Lastentarhanopettajat ylös palkkakuopasta!

Miksi vapaaehtoisesti lapsetonta ihmistä liikuttaa, paljonko lastentarhanopettaja tienaa? Eihän sen luulisi liittyvän minun elämääni millään tavalla. Fakta kuitenkin on, että laadukkaan varhaiskasvatuksen takaaminen kaikille lapsille on jokaisen kansalaisen etu. Siitä eivät hyödy vain lapset ja heidän vanhempansa vaan koko yhteiskunta.

Lastentarhanopettajan työ on varmasti niin sanottu kutsumusammatti. Mutta sanotaanhan niin lääkärin ammatistakin, ja lääkärit voivat silti pyytää työstään kohtuullista palkkaa. Miksei sama koske lastentarhanopettajia? Minua ei riittäisi houkuttelemaan päiväkotiin töihin mikään rahasumma. Korkeakoulutetut lastentarhanopettajat tekevät haastavaa työtä kuitenkin parin tonnin kuukausikorvausta vastaan. Moni ammattiin kouluttautunut onkin päättänyt vaihtaa alaa, sillä palkka ei vastaa työn vaativuustasoa. Helsingissä auki olevista vakansseista viidennes, eli monta sataa vakituista työpaikkaa, on jatkuvasti täyttämättä. Kutsumuksella ei makseta vuokraa eikä osteta ruokaa. Tilanne on hyvin huolestuttava.

Jos lapsia kasvattaa epäpätevä ja usein vaihtuva henkilökunta, jota on kaiken lisäksi liian vähän lasten lukumäärään verrattuna, lasku tulee lopulta kalliiksi. Maksajan paikalle eivät valitettavasti joudu vain ne, jotka lapsia ovat halunneet maailmaan synnyttää, vaan jokainen veronmaksaja, minäkin. Mitä useamman lapsen emotionaaliset, sosiaaliset, fyysiset tai oppimiskykyyn liittyvät ongelmat jäävät huomaamatta ennen kouluikää, sitä suurempi lasku meille kertyy maksettavaksi.

Lastentarhanopettajat on koulutettu havaitsemaan tuen tarpeet. Kun ongelmiin puututaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, ne eivät pääse kasautumaan. Pieniä ja yksittäisiä ongelmia on helpompi ratkaista kuin isoja vyyhtejä. Tämän logiikan luulisi olevan itsestään selvää kaikille. Tässä Ylen artikkelissa todetaan varhaiskasvatukseen satsaamisen olevan kannattava sijoitus. Ongelmana nähdään vain se, etteivät tulokset näy heti vaan vasta vuosien tai jopa kymmenien vuosien kuluttua. En ymmärrä, mikä siinä on ongelma.

Eilen vietettiin valtakunnallista varhaiskasvatuspäivää. Helsingin kaupunginvaltuutetut ovat juhlapuheissaan luvanneet nostaa lastentarhanopettajien palkkoja ensi vuoden alusta ja maksaa uusille työntekijöille kannustimen. Se on hyvä alku. On meidän kaikkien etu, että saamme päiväkoteihin ammattitaitoista ja motivoitunutta työvoimaa.

eileikkirahaa.jpg

Jos et vielä vakuuttunut, lue tästä linkistä tiivistetysti, miksi varhaiskasvatuksen laatuun kannattaa panostaa nyt. 

Kuva: Ei leikkirahaa -kansanliike

Facebook-sivu: https://www.facebook.com/EILEIKKIRAHAA/
Twitter-tili: https://twitter.com/eileikkirahaa