Aki Kaurismäen kanssa flunssassa

Kirjoitin viime viikolla siitä, kuinka minulla on tapana täyttää kalenteriani hullun tavalla enkä ehdi tarpeeksi olla vain. Haluan kuitenkin vielä korostaa sitä, että täyteen ammutussa kalenterissani lähes kaikki merkinnät tarkoittavat itse valitsemiani, kivoja ja mielenkiintoisia menoja, joihin haluan osallistua.

Vaikka tykkään enemmän olla menossa ja tehdä asioita kuin maata kotona sohvalla, aina ei jaksaisi sauhuta. Juuri kun olin ajatellut kesäloman alkajaisiksi olla muutaman päivän ihan vain kotona tekemättä mitään, mieheni alkoi tehdä mieli lähteä mökille. ”Mä en jaksa lähteä! Mä haluan kerrankin olla rauhassa!” julistin. Mökillä on ihanaa, mutta siellä on aina kaikkea pientä puuhaa; siellä ei voi hyvällä omallatunnolla vain levätä.

Olinkohan alitajuisesti ennakoinut hiipivää flunssaa? Samana iltana nimittäin kurkkukipu yltyi, ja seuraavana aamuna herätessäni olo oli jo todella kurja. Tilannetta hetken mietittyään mieheni pakkasi auton ja lähti koiran kanssa mökille jättäen minut yksin kotiin sairastamaan. Minullahan oli vain ihan normaali flunssa, kaappi täynnä ruokaa ja toimiva nettiyhteys – ei siis akuuttia hätää. Sain viettää kolme vuorokautta yksin kotona ilman houkutusta keksiä mitään ylimääräisiä menoja tai tekemistä, koska olin kipeä. Nukuin, luin, katselin elokuvia ja tein käsitöitä.

Aluksi miehen ratkaisu häipyä mökille tuntui vähän tylyltä. Mutta sitten tajusin hänen tehneen juuri niin kuin olin toivonut. Minä sain kerrankin olla rauhassa kotona. Mikä parasta, myös mies ja koira saivat, mitä halusivat: He pääsivät mökille tekemään omia juttujaan.

sinitiainen.jpgSamalla kun join teetä ja niiskutin sohvalla, tein ristipistoja ja katselin Aki Kaurismäen elokuvia Yle Areenasta. Jos et vielä ole nähnyt elokuvaa Toivon tuolla puolen, suosittelen sitä lämpimästi!

Kalenterin orja

Sunnuntaina herätessäni tajusin huikean jutun: Seuraavat neljätoista kuukautta ovat minun omaisuuttani. Saan tehdä ihan mitä huvittaa. Aioin kirjoittaa siitä heti blogiin ja fiilistellä. Sitten heräsi pelko: Osaisinko hyödyntää ajan oikein? Kirjoittamisesta ei tullut yhtäkkiä mitään.

Olen mestari täyttämään kalenterini. Teen merkintöjä lähes maanisesti ja alan suorittaa. Viimeiset pari vuotta olen tietoisesti pyrkinyt tästä tyylistä eroon ja opetellut sanomaan ”ei”. Olen päättänyt ryhtyä vain oikeasti kiinnostaviin projekteihin ja kieltäytynyt kaikista itselleni vähemmän tärkeistä menoista. Pyrin pitämään kiinni siitä, että vuodessa olisi edes muutama viikonloppu, jolloin ei kalenterissa lue mitään. Joskus on myös päästävä työpäivän jälkeen vain kotisohvalle makaamaan.

Vaikka kalenterissa olisi pelkkiä mukavia menoja, saan liioista merkinnöistä aikaiseksi kamalan stressin. Tähän mennessä tänä vuonna kalenteristani löytyy yhteensä kolme kokonaan tyhjää viikonloppua: alkuvuodesta, kun vietin virkavapaata yksin Espanjassa.

Fiilistelevää blogitekstiä ei syntynyt sunnuntaina eikä maanantainakaan. Ensimmäiset kesälomapäiväni olen keskittynyt töihin: Olen luvannut mennä parille kesäleirille pitämään työpajoja. Kun eilen sain niiden suunnittelun hyvälle mallille, päätin ilmoittautua vielä yksille festareille talkoolaiseksi. Opetteluni balanssin löytämiseksi taitaa vielä olla kesken.organizer-791939_1920.jpg

Jos kalenteri näyttää liian tyhjältä, ahdistun siitäkin. Olenko menetetty tapaus, vai löydänkö tasapainon vielä jonakin päivänä?

Kuva: Pixabay

Kuka perii lapsettoman ihmisen?

Emme ole puolisoni kanssa naimisissa mutta meillä on yhteistä omaisuutta. Jos kuolen ennen miestäni, haluan hänen saavan minun osuuteni yhteisestä asunnostamme. Olemme yhdessä ostaneet, remontoineet ja sisustaneet sen yhteiseksi kodiksemme. Koska meillä kummallakaan ei ole rintaperillisiä, ensimmäinen laillisessa perimisjärjestyksessä on oma äiti. Tuntuisi kuitenkin oudolta, jos toinen meistä joutuisi maksamaan toisen äidille puolet asunnon arvosta saadakseen pitää kotinsa toisen kuoltua.

Koska elämästä ei koskaan tiedä, päätimme laatia testamentit varmistaaksemme toistemme selustan. Asunnon kohtalo oli selkeä, mutta keskustelimme pitkään siitä, mitä lopulle omaisuudelle sitten tapahtuu, kun kuolemme. Vaihtoehtoja on useita: perisimmekö toisemme kokonaan, antaisimmeko muun omaisuuden mennä lainmukaisen perimisjärjestyksen mukaan seuraavalle, testamenttaisimmeko rahat hyväntekeväisyyteen vai jättäisimmekö perintöä esimerkiksi kummilapsille?

Olin pitkään hyväntekeväisyysjärjestön kannalla, mutta lopulta tein testamentin sisareni lasten hyväksi. Kukin heistä saa yhtä suuren osuuden. Minusta tuntuu mukavalta ajatukselta, että kuoltuani siskonlapset saavat pienen tervehdyksen tädiltä. Mistään suurista summista tässä ei todellakaan ole kyse.

Lähiomaisen kuolema aiheuttaa voimakkaita tunteita, ja varmaan siitä johtuen moni pesänselvitys äityy riitaisaksi. Olen nähnyt omassa lähipiirissäni varoittavia esimerkkejä siitä, kuinka perinnön jakaminen voi aiheuttaa riitaa ja katkeruutta. Testamentin tekemällä pyrin siihen, että minun läheisteni ei tarvitsisi riidellä mistään kuoltuani.

technology-3200401_1920.jpg

Testamentti kannattaa teettää asianajajalla, joka osaa laatia siitä pätevän ja yksiselitteisen. Minun ammattiliittoni tarjoaa jäsenetuna ilmaiseksi lakineuvontaa, johon kuuluu myös testamentin laatiminen. Liiton lakimies laati testamentin ilmaiseksi myös puolisolleni, joka kuuluu eri liittoon, sillä minä olen hänen testamenttinsa edunsaaja.

Kuva: Pixabay

 

Älä anna minkään pysäyttää sinua!

Tällä viikolla Elämyskerhossa jokainen sai keskittyä tunnin ajan itseensä. Pysähdyimme hetkeksi miettimään omia voimavarojamme. Rentouduimme, muistelimme onnistumisen kokemuksia ja askartelimme omat voimavarakortit.

Olen ainakin omasta mielestäni aina ollut hyvä tunnistamaan vahvuuksiani ja voimavarojani. Teen arkenakin asioita, jotka auttavat jaksamaan paremmin. Voimavarakortin askartelu oli silti hauskaa ja hyödyllistä. Tuntui hyvältä loihtia näkyväksi kaikki se, mikä minulle antaa voimaa.

voimavarat.jpg

Omien voimavarojeni top viitonen:

  • koti ja parisuhde, se että kotona minua rakastetaan sellaisena kuin olen
  • kirjoittaminen
  • vapaus
  • luonto, tarkemmin sanottuna aurinko, metsä ja järvi tai meri
  • liikunta, erityisesti uiminen, lenkkeily ja jooga

Vapaus tarkoittaa minulle itsemääräämisoikeutta, omaan tahtiin ja omaan suuntaan kulkemista. Työelämää ja omia uravaihtoehtoja pohtiessani vapaus nousee aina keskeiseksi kysymykseksi. Opettajan työ on hyvin vapaata moneen muuhun työhön verrattuna. Oppitunteja on parikymmentä viikossa, ja muun ajan saan aika vapaasti itse valita, missä ja milloin työtä teen. Opetuspäiviä on vuodessa vain 190 (normityössä 220) plus virkaehtosopimuksen mukaiset kolme koulutuspäivää ja kikyaika. Saan opetussuunnitelman raameissa tehdä oikeastaan mitä haluan omassa luokassani. Mutta silti minusta tuntuu usein siltä, että käteni ovat sidotut ja vielä enemmän siltä, että en pääse toteuttamaan itseäni tarpeeksi koulumaailmassa. Työ vie minulta voimavaroja tällä hetkellä huomattavasti paljon enemmän kuin mitä siitä saan.

Tulimme viettämään pääsiäistä mökille isäni, mieheni ja koiran kanssa. Pääsiäinen on luonnon uudelleen syntymisen juhla, vaikka tänä pääsiäisenä ei siltä näytä. Hanget kimaltavat korkeina ja luonto vielä nukkuu. Joka tapauksessa neljän päivän vapaa, kevätaurinko ja hiljainen metsämökki luovat täydelliset puitteet mietiskelyyn. Miten minä voisin uudistua?

järvi talvella.jpg

”Joskus mökillä, kun katselee järvelle ja sielussa on rauha, se on äärettömän hyvä hetki.”