Karvainen kasvattaja – koulukoira opettajan työparina

Pari vuotta sitten jouduin olosuhteiden pakosta ottamaan koiran mukaani kouluun. Mies oli matkoilla ja minulla opetustuntien jälkeen sovittuna draamaryhmän näytelmäharjoitukset. Otin koiran mukaan töihin, koska sille olisi tullut liian pitkä päivä olla yksin kotona. Koulumme tontilla on tyhjillään olevaa sisätilaa, johon olin saanut rehtorilta luvan viedä koiran päivän ajaksi. Se vain ei halunnutkaan jäädä yksin vieraaseen paikkaan vaan alkoi ulvoa perääni. Raukka kuulosti niin säälittävältä, että juoksin kysymään reksiltä ja seuraavalta opetusryhmältäni lupaa tuoda koiran luokkaan. Kaikille se sopi. Hain siis karvaisen ystäväni mukaan oppitunnille.

Silloin ensi kertaa huomasin eläimen läsnäolon rauhoittavan vaikutuksen luokkahuoneessa. Onnistuin saamaan koiran avulla kontaktin muutamaan sellaiseen oppilaaseen, joita en ollut aikaisemmin osannut motivoida oikealla tavalla. Aloin hakea eläinavusteisuudesta tietoa internetistä ja löysin Sosped säätiön kurssin. Ajatus jäi hautumaan kesäloman ajaksi. Elokuussa 2016 kävimme koirani kanssa Helsingissä soveltuvuuskokeessa, jonka läpäisimme, ja syksyllä aloitimme koulutuksen.

Sosiaalipedagogiikassa yhdistyvät kasvatus- ja yhteiskuntatiede. Sosiaalipedagogisen toiminnan tavoitteita ovat esimerkiksi ihmisenä kasvaminen sekä vuorovaikutus- ja tunnetaitojen vahvistaminen. Työtavoissa korostuu luovuus ja toiminnallisuus. Sosiaalipedagogisessa koiratoiminnassa ohjaajan tukena on koira. Koiralla on monta roolia: se on jäänrikkoja, turvallinen kaveri ja ihmisen peili. Koira pystyy aistimaan sellaisiakin asioita, jotka meiltä ihmisiltä jää monesti huomaamatta. Siksi koira usein automaattisesti hakeutuu niiden luo, jotka tarvitsevat eniten tukea ja huomiota. Vuorovaikutus- ja tunnetaitojen harjoittelu voi olla aluksi helpompaa koiran kuin toisen ihmisen kanssa.

Työssäni olen huomannut, että koiran läsnäolo rauhoittaa luokkatilannetta ja auttaa nuoria keskittymään. Yleensä levottomatkin oppilaat pystyvät säätelemään omaa toimintaansa siten, että ottavat koiran huomioon. Ja kun koiralla on luokassa mukava olla, se luonnollisesti tarkoittaa sitä, että kaikilla muillakin on työrauha.

Hauskaa tässä on ollut huomata, miten samanlaisia olemme koiran kanssa, kuten jo edellisessä postauksessani totesin. Väsymme molemmat meteliin ja jatkuvaan sataprosenttisen läsnäolon vaatimukseen. Niinä päivinä, kun koira on kanssani töissä, käyn tauoilla sen kanssa ulkona kävelemässä ja hengittämässä raitista ilmaa. Silti koira on ihan kuitti muutaman tunnin jälkeen, kuten omistajansakin.

Pakko vielä verrata koiraa ja ihmislasta myös tästä näkökulmasta: Harva opettaja voi ottaa vauvaa töihin mukaan ja perustella sen läsnäoloa pedagogisesti. Koirien käyttö työpaikoilla, ainakin opetus- ja sosiaalialalla, sen sijaan on nykyään jo yleisesti tunnustettua. Katsokaa vaikka tämä ihana video New Yorkin koulukoirista!

12. kuva.jpeg

Yläkoululaiset eivät nuku päiväunia kesken koulupäivän, mutta koulukoira voi nukkua. Sen turvapaikka on opettajanpöydän alla. Oppilaat tietävät, että kun koira lepää, sitä ei saa häiritä.

 

 

Karvainen lapsi

Kun nuoripari hankkii koiran, sitä pidetään harjoitusvauvana. Meillekin naureskeltiin, että kohta varmaan alkaa vatsa pyöristyä, kun parin vuoden seurustelun jälkeen haimme yhteiseen kotiimme koiranpennun. Kyllä varmaan joillain pariskunnalla käykin niin. Mutta ei kaikilla. Eivät kaikki halua lapsia.

Voiko ihmislasta ja koiraa verrata toisiinsa? Monen mielestä ei voi. Minusta ihmislasta voi verrata vaikka kultakalaan ja koiraa kastematoon, jos huvittaa. Moni ärsyyntyy ajatuksesta, että koiranomistajat pitävät eläintä samanarvoisena kuin ihmistä. Kyse ei kuitenkaan ole siitä.

Jos vertaan koiraa ihmislapseen, mietin asiaa lähinnä niiden hoitamisen näkökulmasta. En yritä inhimillistää koiraa. Eräs tuttu kerran sanoi, että elämä ihmislapsen kanssa on paljon helpompaa kuin koiran kanssa, vauvan kun voi ottaa mukaan vaikka ravintolaan. No, koiran voi toisaalta jättää yksin kotiin ja nauttia ravintolaillasta ihan rauhassa. (Täällä Espanjassa koiran voi halutessaan myös ottaa mukaan ravintolaan.)

9.kuva.jpg

Voiko koiranomistaja sanoa itseään lattemammaksi? Ja voiko olla lattemamma, jos juo kahvin sijaan olutta? 

Totta kai koirasta huolehtimiseen liittyy ongelmia ja vaivaakin, mutta uskoisin, että koiran hoito vaatii vähemmän kuin ihmislapsen: koira syö ja kävelee alusta asti itse, oppii sisäsiistiksi parissa kuukaudessa, menee nukkumaan silloin kun nukuttaa ja vaatii huomattavasti vähemmän tavaroita, tarvikkeita ja tilaa kuin ihmislapsi.

Minulle yksi tärkeä syy olla hankkimatta lapsia on se, että tarvitsen päivittäin yksinoloa ja hiljaisuutta voidakseni hyvin. Työpäivän jälkeen harvoin kaipaan ympärilleni lisää hälinää. Ympärivuorokautinen vuorovaikutus lasten kanssa tuntuu uuvuttavalta ajatukselta. Sen sijaan koira sopii perheeseeni paremmin. Se pakottaa minut säännöllisesti ulos kävelylle ja lenkkeilee kanssani turhia höpöttelemättä eikä koskaan kiukuttele vaan rakastaa minua aina ja ehdoitta. Koira antaa minulle hellyyttä ja läheisyyttä silloin, kun sitä kaipaan, mutta laillani viihtyy myös hiljaa omissa oloissaan.

Loppujen lopuksi taidankin verrata itseäni koiraan enkä koiraa lapseen. Olemme yllättävän samanlaisia; koira vain on aika paljon karvaisempi ja kävelee neljällä jalalla. Koirani on itse asiassa myös työparini koulussa.  Rosa Meriläinen kirjoitti tänään kolumnissaan koiran ja kaikenikäisten ihmisten vuorovaikutuksesta. Opettajana voin kyllä vahvistaa sen, että eläin pystyy usein äitiä tai opettajaa helpommin rikkomaan teinin kovan kuoren. Voisinkin seuraavassa postauksessani kertoa lisää koulukoiratoiminnasta!