Älä anna minkään pysäyttää sinua!

Tällä viikolla Elämyskerhossa jokainen sai keskittyä tunnin ajan itseensä. Pysähdyimme hetkeksi miettimään omia voimavarojamme. Rentouduimme, muistelimme onnistumisen kokemuksia ja askartelimme omat voimavarakortit.

Olen ainakin omasta mielestäni aina ollut hyvä tunnistamaan vahvuuksiani ja voimavarojani. Teen arkenakin asioita, jotka auttavat jaksamaan paremmin. Voimavarakortin askartelu oli silti hauskaa ja hyödyllistä. Tuntui hyvältä loihtia näkyväksi kaikki se, mikä minulle antaa voimaa.

voimavarat.jpg

Omien voimavarojeni top viitonen:

  • koti ja parisuhde, se että kotona minua rakastetaan sellaisena kuin olen
  • kirjoittaminen
  • vapaus
  • luonto, tarkemmin sanottuna aurinko, metsä ja järvi tai meri
  • liikunta, erityisesti uiminen, lenkkeily ja jooga

Vapaus tarkoittaa minulle itsemääräämisoikeutta, omaan tahtiin ja omaan suuntaan kulkemista. Työelämää ja omia uravaihtoehtoja pohtiessani vapaus nousee aina keskeiseksi kysymykseksi. Opettajan työ on hyvin vapaata moneen muuhun työhön verrattuna. Oppitunteja on parikymmentä viikossa, ja muun ajan saan aika vapaasti itse valita, missä ja milloin työtä teen. Opetuspäiviä on vuodessa vain 190 (normityössä 220) plus virkaehtosopimuksen mukaiset kolme koulutuspäivää ja kikyaika. Saan opetussuunnitelman raameissa tehdä oikeastaan mitä haluan omassa luokassani. Mutta silti minusta tuntuu usein siltä, että käteni ovat sidotut ja vielä enemmän siltä, että en pääse toteuttamaan itseäni tarpeeksi koulumaailmassa. Työ vie minulta voimavaroja tällä hetkellä huomattavasti paljon enemmän kuin mitä siitä saan.

Tulimme viettämään pääsiäistä mökille isäni, mieheni ja koiran kanssa. Pääsiäinen on luonnon uudelleen syntymisen juhla, vaikka tänä pääsiäisenä ei siltä näytä. Hanget kimaltavat korkeina ja luonto vielä nukkuu. Joka tapauksessa neljän päivän vapaa, kevätaurinko ja hiljainen metsämökki luovat täydelliset puitteet mietiskelyyn. Miten minä voisin uudistua?

järvi talvella.jpg

”Joskus mökillä, kun katselee järvelle ja sielussa on rauha, se on äärettömän hyvä hetki.”

Tämä päivä lukuina

Koiralla oli mennyt maha jostain sekaisin ja se pyysi aamuyöllä yhteensä neljä kertaa ulos. Päivä oli noin viisi minuuttia yötä pidempi. Join aamulla kaksi kuppia kahvia.

Ajoin töihin 52 kilometriä. Pidin kahdeksan 45 minuutin mittaista oppituntia. Ajoin 52 kilometriä kotiin.

Koulupäiviä on jäljellä 50 ennen kesälomaa.

20180321_192915.jpg

Olen elänyt 34 vuotta ja yhden kvartaalin. Julkaisen 41. blogipostaukseni. 

Kesälomaa odotellessa

Vietettyäni kaksi ja puoli kuukautta Espanjassa virkavapaalla on tullut aika reflektoida: Mitä jäi käteen? Nopeasti listattuna kolmisenkymmentä blogipostausta, kahden romaanin alut, espanjan alkeet ja aurinkoenergialla ladatut henkiset akut.

Moni on kysellyt raha-asioista, joten mainittakoon niistä jotain heti tähän alkuun. Minun ja koiran edestakaiset lennot Helsingistä Malagaan maksoivat yhteensä noin 500 euroa, koska halusin lentää keskellä päivää ja suoraan. Asunnon vuokraan 2,5 kuukaudelta upposi noin 1100 euroa. (Vuokra oli sikahalpa, mutta kämpän taso sen mukainen: parinkymmenen neliön luukku.) Päivittäisiin menoihin hupeni varmaan suunnilleen yhtä paljon kuin kotonakin, ja asuntolainan lyhennykset ja vastikkeet olen joutunut tietysti maksamaan Suomen kodista tällä välinkin. Ansionmenetys kahdelta kuukaudelta on opettajan tuloilla vajaat viisi tonnia nettona. Olen elänyt säästeliäästi ja lisäksi olen tehnyt jatkuvasti ylimääräisiä töitä päivätyöni ohella, mikä mahdollisti tämän irtioton. Toki sekin vaikuttaa, ettei minulla ole lapsia – isomman perheen Espanjaan muutto olisi vaatinut varmaan aika paljon isomman budjetin.

Rahaa on siis mennyt tuhansia euroja, mutta mitä sain vastineeksi? Espanjassa viettämistäni 11 viikosta olin yhteensä vain reilut kolme viikkoa yksin. Aikaa kirjoittamiselle siis oli melko vähän. En pystynyt keskittymään täyspäiväiseen kirjoittamiseen, kun minulla oli seuraa. Ne päivät, jotka olin itsekseni, hyödynsin aamusta iltaan kirjoittaen. Vierailijoiden ei pidä tuntea syyllisyyttä, sillä tuskin olisin kuitenkaan pystynyt 11 viikon ajan joka päivä kirjoittamaan 10 tuntia putkeen. Tauoilla on myös merkitystä. Mieheni, perheen ja ystävien lomaillessa luonani muun muassa tutustuimme ympäristöön laajemmin ja söimme paremmin kuin mitä tein yksin jäätyäni.

Blogin pitäminen on ollut antoisampaa kuin aluksi luulinkaan. Aiheiden miettiminen ja postausten laatiminen ovat vahvistaneet omaa kirjoitusprosessiani. Sen lisäksi, että olen blogatessa oppinut asioita itsestäni, olen oppinut paljon uutta myös ympäröivästä maailmasta ja muista ihmisistä. Kaikkein upeinta on ollut dialogipostausten tekeminen. (Niitä on muuten luvassa lisää!)

Lähdin Aurinkorannikolle kirjoittamaan näytelmäkäsikirjoitusta mutta keksin yhtäkkiä niin hyvän idean romaaniin, että se kiilasi etusijalle. Ja sitten yksi ystäväni ehdotti toisen romaanin kirjoittamista yhdessä, eikä tuollaiseen kutsuun vain voi sanoa ”ei”.

Muutamana päivänä jouduin tekemään myös niitä töitä, joista olin palkattomalla virkavapaalla. Pari päivää meni oppilastöiden arvioimiseen. Sen homman olisin voinut tehdä vasta vapaan päätyttyä, mutta en halunnut turhaan kerätä rästitöitä itselleni, joten olin jo etukäteen tiedottanut oppilaille, että arvioin heidän sähköisesti palauttamansa tehtävät Espanjasta käsin. Lisäksi kollega tarvitsi apuani eräässä poikkeuksellisen vaikeassa oppilasasiassa, ja siihen kulutin muutamia tunteja parina päivänä. Mieluummin niin, kuin että töissä oltaisi oltu pulassa ja kaikki kaatuisi ryminällä niskaani heti loman jälkeen.

Espanjaa puhuin päivittäin mutta aika suppealla skaalalla. En oppinut juuri muuta kuin tilaamaan ravintolassa ja asioimaan kaupassa, ja välillä jouduin silti turvautumaan englantiin. Naapureiden kanssa ei tullut vaihdettua muuta kuin tervehdykset, ja koska vietin aikaa vain omien ystävieni kanssa tai yksin kotona kirjoittaen, en kehittänyt minkäänlaista sosiaalista verkostoa.

Verkostoituminen ei ollut tavoitteeni tällä reissulla. Lähdin lepäämään ja kirjoittamaan. Ne tavoitteet saavutin täydellisesti. Heräsin joka aamu ilman herätyskelloa, lenkkeilin koiran kanssa ja nautin auringosta. Pilvisinä päivinä iloitsin siitä, ettei tarvitse kärvistellä sentään pakkasessa. Tunsin oloni ihanan kiireettömäksi; otin päivän kerrallaan ja elin ilman aikatauluja.

En ole moneen viikkoon nähnyt työpainajaisia. Kun ajattelen töihin paluuta (huomenna), en ahdistu niin voimakkaasti kuin vielä pari kuukautta sitten. Minulla on tunne, että selviän kesäloman alkuun asti. Kolme kuukautta enää.

virkavapaa.jpg

Herääminen ilman kelloa, aamulenkki auringonpaisteessa rannalla, kiireetön päivärytmi ja hetkessä eläminen ovat asioita, joita ei voi mitata rahassa.

 

 

Karvainen kasvattaja – koulukoira opettajan työparina

Pari vuotta sitten jouduin olosuhteiden pakosta ottamaan koiran mukaani kouluun. Mies oli matkoilla ja minulla opetustuntien jälkeen sovittuna draamaryhmän näytelmäharjoitukset. Otin koiran mukaan töihin, koska sille olisi tullut liian pitkä päivä olla yksin kotona. Koulumme tontilla on tyhjillään olevaa sisätilaa, johon olin saanut rehtorilta luvan viedä koiran päivän ajaksi. Se vain ei halunnutkaan jäädä yksin vieraaseen paikkaan vaan alkoi ulvoa perääni. Raukka kuulosti niin säälittävältä, että juoksin kysymään reksiltä ja seuraavalta opetusryhmältäni lupaa tuoda koiran luokkaan. Kaikille se sopi. Hain siis karvaisen ystäväni mukaan oppitunnille.

Silloin ensi kertaa huomasin eläimen läsnäolon rauhoittavan vaikutuksen luokkahuoneessa. Onnistuin saamaan koiran avulla kontaktin muutamaan sellaiseen oppilaaseen, joita en ollut aikaisemmin osannut motivoida oikealla tavalla. Aloin hakea eläinavusteisuudesta tietoa internetistä ja löysin Sosped säätiön kurssin. Ajatus jäi hautumaan kesäloman ajaksi. Elokuussa 2016 kävimme koirani kanssa Helsingissä soveltuvuuskokeessa, jonka läpäisimme, ja syksyllä aloitimme koulutuksen.

Sosiaalipedagogiikassa yhdistyvät kasvatus- ja yhteiskuntatiede. Sosiaalipedagogisen toiminnan tavoitteita ovat esimerkiksi ihmisenä kasvaminen sekä vuorovaikutus- ja tunnetaitojen vahvistaminen. Työtavoissa korostuu luovuus ja toiminnallisuus. Sosiaalipedagogisessa koiratoiminnassa ohjaajan tukena on koira. Koiralla on monta roolia: se on jäänrikkoja, turvallinen kaveri ja ihmisen peili. Koira pystyy aistimaan sellaisiakin asioita, jotka meiltä ihmisiltä jää monesti huomaamatta. Siksi koira usein automaattisesti hakeutuu niiden luo, jotka tarvitsevat eniten tukea ja huomiota. Vuorovaikutus- ja tunnetaitojen harjoittelu voi olla aluksi helpompaa koiran kuin toisen ihmisen kanssa.

Työssäni olen huomannut, että koiran läsnäolo rauhoittaa luokkatilannetta ja auttaa nuoria keskittymään. Yleensä levottomatkin oppilaat pystyvät säätelemään omaa toimintaansa siten, että ottavat koiran huomioon. Ja kun koiralla on luokassa mukava olla, se luonnollisesti tarkoittaa sitä, että kaikilla muillakin on työrauha.

Hauskaa tässä on ollut huomata, miten samanlaisia olemme koiran kanssa, kuten jo edellisessä postauksessani totesin. Väsymme molemmat meteliin ja jatkuvaan sataprosenttisen läsnäolon vaatimukseen. Niinä päivinä, kun koira on kanssani töissä, käyn tauoilla sen kanssa ulkona kävelemässä ja hengittämässä raitista ilmaa. Silti koira on ihan kuitti muutaman tunnin jälkeen, kuten omistajansakin.

Pakko vielä verrata koiraa ja ihmislasta myös tästä näkökulmasta: Harva opettaja voi ottaa vauvaa töihin mukaan ja perustella sen läsnäoloa pedagogisesti. Koirien käyttö työpaikoilla, ainakin opetus- ja sosiaalialalla, sen sijaan on nykyään jo yleisesti tunnustettua. Katsokaa vaikka tämä ihana video New Yorkin koulukoirista!

12. kuva.jpeg

Yläkoululaiset eivät nuku päiväunia kesken koulupäivän, mutta koulukoira voi nukkua. Sen turvapaikka on opettajanpöydän alla. Oppilaat tietävät, että kun koira lepää, sitä ei saa häiritä.

 

 

Karvainen lapsi

Kun nuoripari hankkii koiran, sitä pidetään harjoitusvauvana. Meillekin naureskeltiin, että kohta varmaan alkaa vatsa pyöristyä, kun parin vuoden seurustelun jälkeen haimme yhteiseen kotiimme koiranpennun. Kyllä varmaan joillain pariskunnalla käykin niin. Mutta ei kaikilla. Eivät kaikki halua lapsia.

Voiko ihmislasta ja koiraa verrata toisiinsa? Monen mielestä ei voi. Minusta ihmislasta voi verrata vaikka kultakalaan ja koiraa kastematoon, jos huvittaa. Moni ärsyyntyy ajatuksesta, että koiranomistajat pitävät eläintä samanarvoisena kuin ihmistä. Kyse ei kuitenkaan ole siitä.

Jos vertaan koiraa ihmislapseen, mietin asiaa lähinnä niiden hoitamisen näkökulmasta. En yritä inhimillistää koiraa. Eräs tuttu kerran sanoi, että elämä ihmislapsen kanssa on paljon helpompaa kuin koiran kanssa, vauvan kun voi ottaa mukaan vaikka ravintolaan. No, koiran voi toisaalta jättää yksin kotiin ja nauttia ravintolaillasta ihan rauhassa. (Täällä Espanjassa koiran voi halutessaan myös ottaa mukaan ravintolaan.)

9.kuva.jpg

Voiko koiranomistaja sanoa itseään lattemammaksi? Ja voiko olla lattemamma, jos juo kahvin sijaan olutta? 

Totta kai koirasta huolehtimiseen liittyy ongelmia ja vaivaakin, mutta uskoisin, että koiran hoito vaatii vähemmän kuin ihmislapsen: koira syö ja kävelee alusta asti itse, oppii sisäsiistiksi parissa kuukaudessa, menee nukkumaan silloin kun nukuttaa ja vaatii huomattavasti vähemmän tavaroita, tarvikkeita ja tilaa kuin ihmislapsi.

Minulle yksi tärkeä syy olla hankkimatta lapsia on se, että tarvitsen päivittäin yksinoloa ja hiljaisuutta voidakseni hyvin. Työpäivän jälkeen harvoin kaipaan ympärilleni lisää hälinää. Ympärivuorokautinen vuorovaikutus lasten kanssa tuntuu uuvuttavalta ajatukselta. Sen sijaan koira sopii perheeseeni paremmin. Se pakottaa minut säännöllisesti ulos kävelylle ja lenkkeilee kanssani turhia höpöttelemättä eikä koskaan kiukuttele vaan rakastaa minua aina ja ehdoitta. Koira antaa minulle hellyyttä ja läheisyyttä silloin, kun sitä kaipaan, mutta laillani viihtyy myös hiljaa omissa oloissaan.

Loppujen lopuksi taidankin verrata itseäni koiraan enkä koiraa lapseen. Olemme yllättävän samanlaisia; koira vain on aika paljon karvaisempi ja kävelee neljällä jalalla. Koirani on itse asiassa myös työparini koulussa.  Rosa Meriläinen kirjoitti tänään kolumnissaan koiran ja kaikenikäisten ihmisten vuorovaikutuksesta. Opettajana voin kyllä vahvistaa sen, että eläin pystyy usein äitiä tai opettajaa helpommin rikkomaan teinin kovan kuoren. Voisinkin seuraavassa postauksessani kertoa lisää koulukoiratoiminnasta!