Älä anna minkään pysäyttää sinua!

Tällä viikolla Elämyskerhossa jokainen sai keskittyä tunnin ajan itseensä. Pysähdyimme hetkeksi miettimään omia voimavarojamme. Rentouduimme, muistelimme onnistumisen kokemuksia ja askartelimme omat voimavarakortit.

Olen ainakin omasta mielestäni aina ollut hyvä tunnistamaan vahvuuksiani ja voimavarojani. Teen arkenakin asioita, jotka auttavat jaksamaan paremmin. Voimavarakortin askartelu oli silti hauskaa ja hyödyllistä. Tuntui hyvältä loihtia näkyväksi kaikki se, mikä minulle antaa voimaa.

voimavarat.jpg

Omien voimavarojeni top viitonen:

  • koti ja parisuhde, se että kotona minua rakastetaan sellaisena kuin olen
  • kirjoittaminen
  • vapaus
  • luonto, tarkemmin sanottuna aurinko, metsä ja järvi tai meri
  • liikunta, erityisesti uiminen, lenkkeily ja jooga

Vapaus tarkoittaa minulle itsemääräämisoikeutta, omaan tahtiin ja omaan suuntaan kulkemista. Työelämää ja omia uravaihtoehtoja pohtiessani vapaus nousee aina keskeiseksi kysymykseksi. Opettajan työ on hyvin vapaata moneen muuhun työhön verrattuna. Oppitunteja on parikymmentä viikossa, ja muun ajan saan aika vapaasti itse valita, missä ja milloin työtä teen. Opetuspäiviä on vuodessa vain 190 (normityössä 220) plus virkaehtosopimuksen mukaiset kolme koulutuspäivää ja kikyaika. Saan opetussuunnitelman raameissa tehdä oikeastaan mitä haluan omassa luokassani. Mutta silti minusta tuntuu usein siltä, että käteni ovat sidotut ja vielä enemmän siltä, että en pääse toteuttamaan itseäni tarpeeksi koulumaailmassa. Työ vie minulta voimavaroja tällä hetkellä huomattavasti paljon enemmän kuin mitä siitä saan.

Tulimme viettämään pääsiäistä mökille isäni, mieheni ja koiran kanssa. Pääsiäinen on luonnon uudelleen syntymisen juhla, vaikka tänä pääsiäisenä ei siltä näytä. Hanget kimaltavat korkeina ja luonto vielä nukkuu. Joka tapauksessa neljän päivän vapaa, kevätaurinko ja hiljainen metsämökki luovat täydelliset puitteet mietiskelyyn. Miten minä voisin uudistua?

järvi talvella.jpg

”Joskus mökillä, kun katselee järvelle ja sielussa on rauha, se on äärettömän hyvä hetki.”

Violetti kissa Lissabonissa

Maailman paras harrastus on Elämyskerho. Se on tiistai-illan taivas, kuten tänään luovan kirjoittamisen elämyksessä eräs meistä runoonsa kirjoitti. Elämyskerhon perustivat vuosikymmenen alussa kaksi ystävystä, jotka kaipasivat muutakin tekemistä kuin baarissa istumisen tai tavalliset tylsät harrastukset. He kutsuivat kerhoon kumpikin pari kaveriaan, jotka kutsuivat vielä pari kaveria lisää. Ensimmäisellä kerralla luotiin kerhon säännöt ja opeteltiin soittamaan kitaraa.

Siitä alkaen Elämyskerho on kokoontunut joka toinen viikko aina toinen toistaan ihmeellisempien ja virkistävämpien elämysten merkeissä. Jokainen kerholainen järjestää muille elämyksen omalla vuorollaan. Haasteena on kympin hintakatto, eli laskuvarjohyppy tai kuumailmapallolento eivät tule kysymykseen. Usein elämykset ovat ilmaisia tai parin euron hintaisia, kuten pulkkailu, ruisleivän leipominen, roskien kerääminen, lettikoulu, meditointi, askartelu tai vierailu citykanalaan.

Juju on siinä, ettei kukaan muu kuin elämyksen järjestäjä tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Vuorosta vastuussa oleva kerholainen ilmoittaa muille muutamaa päivää ennen kokoontumispaikan, tarkan kellonajan sekä tarvittavan varustuksen. Elämys paljastuu aina vasta paikan päällä.

Monesti kysytään, mikä on ollut paras tai pahin elämys. Parasta on mahdoton sanoa. Elämyskerhossa on aina niin hauskaa, että sinne lähteminen kannattaa, vaikka olisi miten hirveä räntäsade ja työpäivän jälkeinen väsymys. Elämys piristää joka kerta. Niin hurjaa elämystä ei ole vielä tullut vastaan, että olisi pitänyt jättää kokonaan väliin, vaikka akupunktio ehkä vähän arvelutti ja parkour kaupungin keskustassa aluksi nolotti.

Parasta Elämyskerhossa on oikeastaan juuri se, että siellä pääsee tekemään uusia asioita, sellaisiakin, joita ei ikinä tulisi muuten kokeiltua. Olen oppinut harrastuksen kautta valtavasti uutta.

Ryhmämme on vuosien varrella elänyt. Minä taidan olla ainoa ihan alkuperäinen jäsen. On aina harmi, kun joku lopettaa muualle muuton tai muun syyn takia, mutta toisaalta pieni vaihtuvuus porukassa takaa myös luonnollista vaihtelua elämysten sisältöön. Lisäksi on mahtavaa tutustua uusiin kivoihin tyyppeihin (kuten Illusiaan, jonka kanssa kirjoitin dialogin lapsettomuudesta). Elämyskerhoon ei nimittäin kukaan tylsimys liity.

Eilen meillä tosiaan oli luovan kirjoittamisen elämys, jossa kirjoitimme runoja. Yhdessä harjoituksessa tehtävänä oli listata vasemmalla puolella istuvasta henkilöstä erilaisia mielleyhtymiä, kuten väri, eläin, paikka, mauste ja tuoksu. Sitten sanat järjestettiin uudestaan tietyn kaavan mukaan, ja lopputuloksena oli toinen toistaan upeampia teoksia. Tämä runo on kirjoitettu minusta.

Olet violetti kissa Lissabonissa,
auringonlaskun aikaan.
Olet chili tuoreessa taatelissa,
tarjoiltuna minttuteen kera.
Anis
puumajassa.

kissa.jpg

Kuva: Pixabay

Kesälomaa odotellessa

Vietettyäni kaksi ja puoli kuukautta Espanjassa virkavapaalla on tullut aika reflektoida: Mitä jäi käteen? Nopeasti listattuna kolmisenkymmentä blogipostausta, kahden romaanin alut, espanjan alkeet ja aurinkoenergialla ladatut henkiset akut.

Moni on kysellyt raha-asioista, joten mainittakoon niistä jotain heti tähän alkuun. Minun ja koiran edestakaiset lennot Helsingistä Malagaan maksoivat yhteensä noin 500 euroa, koska halusin lentää keskellä päivää ja suoraan. Asunnon vuokraan 2,5 kuukaudelta upposi noin 1100 euroa. (Vuokra oli sikahalpa, mutta kämpän taso sen mukainen: parinkymmenen neliön luukku.) Päivittäisiin menoihin hupeni varmaan suunnilleen yhtä paljon kuin kotonakin, ja asuntolainan lyhennykset ja vastikkeet olen joutunut tietysti maksamaan Suomen kodista tällä välinkin. Ansionmenetys kahdelta kuukaudelta on opettajan tuloilla vajaat viisi tonnia nettona. Olen elänyt säästeliäästi ja lisäksi olen tehnyt jatkuvasti ylimääräisiä töitä päivätyöni ohella, mikä mahdollisti tämän irtioton. Toki sekin vaikuttaa, ettei minulla ole lapsia – isomman perheen Espanjaan muutto olisi vaatinut varmaan aika paljon isomman budjetin.

Rahaa on siis mennyt tuhansia euroja, mutta mitä sain vastineeksi? Espanjassa viettämistäni 11 viikosta olin yhteensä vain reilut kolme viikkoa yksin. Aikaa kirjoittamiselle siis oli melko vähän. En pystynyt keskittymään täyspäiväiseen kirjoittamiseen, kun minulla oli seuraa. Ne päivät, jotka olin itsekseni, hyödynsin aamusta iltaan kirjoittaen. Vierailijoiden ei pidä tuntea syyllisyyttä, sillä tuskin olisin kuitenkaan pystynyt 11 viikon ajan joka päivä kirjoittamaan 10 tuntia putkeen. Tauoilla on myös merkitystä. Mieheni, perheen ja ystävien lomaillessa luonani muun muassa tutustuimme ympäristöön laajemmin ja söimme paremmin kuin mitä tein yksin jäätyäni.

Blogin pitäminen on ollut antoisampaa kuin aluksi luulinkaan. Aiheiden miettiminen ja postausten laatiminen ovat vahvistaneet omaa kirjoitusprosessiani. Sen lisäksi, että olen blogatessa oppinut asioita itsestäni, olen oppinut paljon uutta myös ympäröivästä maailmasta ja muista ihmisistä. Kaikkein upeinta on ollut dialogipostausten tekeminen. (Niitä on muuten luvassa lisää!)

Lähdin Aurinkorannikolle kirjoittamaan näytelmäkäsikirjoitusta mutta keksin yhtäkkiä niin hyvän idean romaaniin, että se kiilasi etusijalle. Ja sitten yksi ystäväni ehdotti toisen romaanin kirjoittamista yhdessä, eikä tuollaiseen kutsuun vain voi sanoa ”ei”.

Muutamana päivänä jouduin tekemään myös niitä töitä, joista olin palkattomalla virkavapaalla. Pari päivää meni oppilastöiden arvioimiseen. Sen homman olisin voinut tehdä vasta vapaan päätyttyä, mutta en halunnut turhaan kerätä rästitöitä itselleni, joten olin jo etukäteen tiedottanut oppilaille, että arvioin heidän sähköisesti palauttamansa tehtävät Espanjasta käsin. Lisäksi kollega tarvitsi apuani eräässä poikkeuksellisen vaikeassa oppilasasiassa, ja siihen kulutin muutamia tunteja parina päivänä. Mieluummin niin, kuin että töissä oltaisi oltu pulassa ja kaikki kaatuisi ryminällä niskaani heti loman jälkeen.

Espanjaa puhuin päivittäin mutta aika suppealla skaalalla. En oppinut juuri muuta kuin tilaamaan ravintolassa ja asioimaan kaupassa, ja välillä jouduin silti turvautumaan englantiin. Naapureiden kanssa ei tullut vaihdettua muuta kuin tervehdykset, ja koska vietin aikaa vain omien ystävieni kanssa tai yksin kotona kirjoittaen, en kehittänyt minkäänlaista sosiaalista verkostoa.

Verkostoituminen ei ollut tavoitteeni tällä reissulla. Lähdin lepäämään ja kirjoittamaan. Ne tavoitteet saavutin täydellisesti. Heräsin joka aamu ilman herätyskelloa, lenkkeilin koiran kanssa ja nautin auringosta. Pilvisinä päivinä iloitsin siitä, ettei tarvitse kärvistellä sentään pakkasessa. Tunsin oloni ihanan kiireettömäksi; otin päivän kerrallaan ja elin ilman aikatauluja.

En ole moneen viikkoon nähnyt työpainajaisia. Kun ajattelen töihin paluuta (huomenna), en ahdistu niin voimakkaasti kuin vielä pari kuukautta sitten. Minulla on tunne, että selviän kesäloman alkuun asti. Kolme kuukautta enää.

virkavapaa.jpg

Herääminen ilman kelloa, aamulenkki auringonpaisteessa rannalla, kiireetön päivärytmi ja hetkessä eläminen ovat asioita, joita ei voi mitata rahassa.