Kolme syytä olla opettaja

Kun Elinkeinoministeriö esittää koulujen kesäloma-ajan siirtoa sillä perusteella, että muuten ”matkailuelinkeino menettää yli 200 miljoonaa euroa joka kesä”, on aika pysähtyä hetkeksi ja miettiä: Mitä täällä oikein tapahtuu? Uutisissa ei ole tarkemmin avattu, mihin laskelmat perustuvat. Mietin, miten se vaikuttaa työllisyyteen, lomailevatko lapset kesäkuun alussa vai elokuun lopussa. Työikäisten työttömien luulisi pääsevän yhtä hyvin sesonkitöihin kesä- tai elokuussa.

Aihe oli esillä jo alkuvuodesta, jolloin uutisoitiin ruotsinkielisten koulujen rehtoreiden vaativan kesäloman siirtoa. Silloin perusteena oli lähinnä sää. ”Suomen alkukesä on usein kylmä ja sateinen, kun taas loppukesän sää on usein lämmin ja aurinkoinen” rehtoreiden tekemässä kansalaisaloitteessa todetaan. Ilmatieteenlaitoksen mukaan kuitenkin kesäkuun alussa on keskimäärin parempi sää kuin elokuun lopussa. Olisiko kannattanut tarkistaa faktat ensin?

Koulun perimmäinen tarkoitus ei ole palvella matkailualan tarpeita eikä säilöä lapsia sateensuojaan siksi aikaa, kun vanhemmat ovat töissä. ”Jos jostain löytyy ongelma, ratkaisu tuntuu olevan se että koulussa pitäisi puuttua asiaan. Oikeasti koulussa pitäisi opettaa lapsille kouluaineita”, kirjoittaa Tommi Kinnunen Ylen kolumnissa. Hän on oikeassa. Opettajien vastuulle on sysätty jo vaikka mitä mutta resursseja vain vähennetty. Ennen sanottiin, että on kolme syytä olla opettaja: kesä, heinä, elo. Nykyään on vaikea keksiä yhtäkään.

7BB02043-7CE5-48FC-8958-10BCA9A2F235.png

Jos koulujen kesälomia siirretään, perustelun täytyy olla pedagoginen. Syyksi eivät riitä elinkeinoelämän tarpeet tai sää.

 

 

 

 

Miksei Jumalasta voi puhua neutraalisti?

Silmiini sattui Ylen uutinen oululaiskoulun saamasta huomautuksesta koskien uskonnollisia aamunavauksia. Lain mukaan uskonnollisen aamunavauksen ajaksi koulun on järjestettävä mielekästä muuta toimintaa niille oppilaille, jotka eivät osallistu evankelisluterilaiseen uskonnonopetukseen. Uutisessa mainittu koulu sai huomautuksen siitä, ettei tällaista vaihtoehtoa ollut tarjolla, vaan uskonnollista sisältöä pakkosyötettiin kaikille.

Oman kokemukseni mukaan monessa koulussa on erikseen seurakunnan aamunavaus ja et-aamunavaus. Sekin on kyseenalainen toimintamalli, sillä opetuksenjärjestäjän pitäisi huolehtia siitä, että aamunavaukseen voi osallistua ilman leimautumisen pelkoa. Jos koulussa järjestetään yksi aamunavaus kirkkoon kuuluville ja toinen niille, jotka eivät kuulu kirkkoon, oppilaan vakaumus tulee väistämättä ilmi.

Monessa koulussa et-oppilaat saavat odottaa uskonnollisen aamunavauksen ajan käytävässä, mikä on vielä kyseenalaisempaa, sillä käytävässä istuminen ei ole mielekästä korvaavaa toimintaa. Lain mukaan koulupäivän täytyy alkaa aina aamunavauksella. Myös kirkkoon kuulumattomilla oppilailla pitää olla siihen oikeus joka aamu.

Koulun uskonnonopetus on tunnustuksetonta. Myös seurakunnan pitämien aamunavauksien pitäisi olla tunnustuksettomia. En käsitä, miksi papin tai nuoriso-ohjaajan on pakko siunata ja rukoilla koulun aamunavauksessa. Miksei Jumalasta voi puhua neutraalimpaan sävyyn, niin että kaikki voisivat osallistua lakisääteiseen aamunavaukseen ilman ylimääräistä säätöä ja ongelmia?

kirkkoOpettajalla ei ole oikeutta uskonnonvapauteen. Virkavelvollisuus menee kansalaisoikeuksien edelle. Opettajan on siis pakko osallistua uskonnolliseen aamunavaukseen virkansa puolesta, vaikka se olisi hänen vakaumuksensa vastaista. Kesälomareissulla kirkkoon kuulumaton opettaja saattaa nauttia kylmän huurteisen kirkon terassilla. Kuvassa Kööpenhaminassa sijaitseva Restaurant Maven.

Älä anna minkään pysäyttää sinua!

Tällä viikolla Elämyskerhossa jokainen sai keskittyä tunnin ajan itseensä. Pysähdyimme hetkeksi miettimään omia voimavarojamme. Rentouduimme, muistelimme onnistumisen kokemuksia ja askartelimme omat voimavarakortit.

Olen ainakin omasta mielestäni aina ollut hyvä tunnistamaan vahvuuksiani ja voimavarojani. Teen arkenakin asioita, jotka auttavat jaksamaan paremmin. Voimavarakortin askartelu oli silti hauskaa ja hyödyllistä. Tuntui hyvältä loihtia näkyväksi kaikki se, mikä minulle antaa voimaa.

voimavarat.jpg

Omien voimavarojeni top viitonen:

  • koti ja parisuhde, se että kotona minua rakastetaan sellaisena kuin olen
  • kirjoittaminen
  • vapaus
  • luonto, tarkemmin sanottuna aurinko, metsä ja järvi tai meri
  • liikunta, erityisesti uiminen, lenkkeily ja jooga

Vapaus tarkoittaa minulle itsemääräämisoikeutta, omaan tahtiin ja omaan suuntaan kulkemista. Työelämää ja omia uravaihtoehtoja pohtiessani vapaus nousee aina keskeiseksi kysymykseksi. Opettajan työ on hyvin vapaata moneen muuhun työhön verrattuna. Oppitunteja on parikymmentä viikossa, ja muun ajan saan aika vapaasti itse valita, missä ja milloin työtä teen. Opetuspäiviä on vuodessa vain 190 (normityössä 220) plus virkaehtosopimuksen mukaiset kolme koulutuspäivää ja kikyaika. Saan opetussuunnitelman raameissa tehdä oikeastaan mitä haluan omassa luokassani. Mutta silti minusta tuntuu usein siltä, että käteni ovat sidotut ja vielä enemmän siltä, että en pääse toteuttamaan itseäni tarpeeksi koulumaailmassa. Työ vie minulta voimavaroja tällä hetkellä huomattavasti paljon enemmän kuin mitä siitä saan.

Tulimme viettämään pääsiäistä mökille isäni, mieheni ja koiran kanssa. Pääsiäinen on luonnon uudelleen syntymisen juhla, vaikka tänä pääsiäisenä ei siltä näytä. Hanget kimaltavat korkeina ja luonto vielä nukkuu. Joka tapauksessa neljän päivän vapaa, kevätaurinko ja hiljainen metsämökki luovat täydelliset puitteet mietiskelyyn. Miten minä voisin uudistua?

järvi talvella.jpg

”Joskus mökillä, kun katselee järvelle ja sielussa on rauha, se on äärettömän hyvä hetki.”

Tämä päivä lukuina

Koiralla oli mennyt maha jostain sekaisin ja se pyysi aamuyöllä yhteensä neljä kertaa ulos. Päivä oli noin viisi minuuttia yötä pidempi. Join aamulla kaksi kuppia kahvia.

Ajoin töihin 52 kilometriä. Pidin kahdeksan 45 minuutin mittaista oppituntia. Ajoin 52 kilometriä kotiin.

Koulupäiviä on jäljellä 50 ennen kesälomaa.

20180321_192915.jpg

Olen elänyt 34 vuotta ja yhden kvartaalin. Julkaisen 41. blogipostaukseni. 

Töihin paluun hyvät ja huonot uutiset

Palasin eilen töihin kahden kuukauden virkavapaalta, jota edelsi joululoma. Ai että miten meni? No, kerron ensin vaikka hyvät uutiset:

  • Oppilaat olivat aidon iloisia siitä, että tulin takaisin.
  • Sijainen oli tehnyt moitteetonta työtä poissa ollessani. Tästä on helppo jatkaa.
  • Ainakin ne kollegat, joita ehdin nähdä työpäivän tohinassa, toivottivat minut tervetulleeksi takaisin.

Sitten huonot:

  • Työmatkani ei ole tällä välin lyhentynyt ollenkaan, vaan se on edelleen yli 50 kilometriä yhteen suuntaan. Vihaan ajamista ja kaikkea, mikä liittyy autoiluun ja auton omistamiseen. (Tätä vähän, mutta vain vähän, lieventää sentään se, että tie on kuiva ja molempiin suuntiin mennessä on valoisaa.)
  • Työilmapiiri ei ole parantunut poissa ollessani vaan ehkä jopa tulehtunut entisestään, mikäli ymmärsin oikein.
  • Jakso vaihtuu parin viikon päästä eikä seuraavan jakson lukujärjestyksiä vielä ole tehty. En pysty tekemään suunnitelmia, mikä ärsyttää.
  • Tälle päivälle jo tammikuussa varaamani työterveyspsykologiaika peruuntui, enkä ole saanut vielä uutta aikaa. Ahdistaa.

soutuvene.jpg

Loppuun vielä yksi hyvä uutinen: Kesäloman alkuun on enää alle kolme kuukautta.

Kesälomaa odotellessa

Vietettyäni kaksi ja puoli kuukautta Espanjassa virkavapaalla on tullut aika reflektoida: Mitä jäi käteen? Nopeasti listattuna kolmisenkymmentä blogipostausta, kahden romaanin alut, espanjan alkeet ja aurinkoenergialla ladatut henkiset akut.

Moni on kysellyt raha-asioista, joten mainittakoon niistä jotain heti tähän alkuun. Minun ja koiran edestakaiset lennot Helsingistä Malagaan maksoivat yhteensä noin 500 euroa, koska halusin lentää keskellä päivää ja suoraan. Asunnon vuokraan 2,5 kuukaudelta upposi noin 1100 euroa. (Vuokra oli sikahalpa, mutta kämpän taso sen mukainen: parinkymmenen neliön luukku.) Päivittäisiin menoihin hupeni varmaan suunnilleen yhtä paljon kuin kotonakin, ja asuntolainan lyhennykset ja vastikkeet olen joutunut tietysti maksamaan Suomen kodista tällä välinkin. Ansionmenetys kahdelta kuukaudelta on opettajan tuloilla vajaat viisi tonnia nettona. Olen elänyt säästeliäästi ja lisäksi olen tehnyt jatkuvasti ylimääräisiä töitä päivätyöni ohella, mikä mahdollisti tämän irtioton. Toki sekin vaikuttaa, ettei minulla ole lapsia – isomman perheen Espanjaan muutto olisi vaatinut varmaan aika paljon isomman budjetin.

Rahaa on siis mennyt tuhansia euroja, mutta mitä sain vastineeksi? Espanjassa viettämistäni 11 viikosta olin yhteensä vain reilut kolme viikkoa yksin. Aikaa kirjoittamiselle siis oli melko vähän. En pystynyt keskittymään täyspäiväiseen kirjoittamiseen, kun minulla oli seuraa. Ne päivät, jotka olin itsekseni, hyödynsin aamusta iltaan kirjoittaen. Vierailijoiden ei pidä tuntea syyllisyyttä, sillä tuskin olisin kuitenkaan pystynyt 11 viikon ajan joka päivä kirjoittamaan 10 tuntia putkeen. Tauoilla on myös merkitystä. Mieheni, perheen ja ystävien lomaillessa luonani muun muassa tutustuimme ympäristöön laajemmin ja söimme paremmin kuin mitä tein yksin jäätyäni.

Blogin pitäminen on ollut antoisampaa kuin aluksi luulinkaan. Aiheiden miettiminen ja postausten laatiminen ovat vahvistaneet omaa kirjoitusprosessiani. Sen lisäksi, että olen blogatessa oppinut asioita itsestäni, olen oppinut paljon uutta myös ympäröivästä maailmasta ja muista ihmisistä. Kaikkein upeinta on ollut dialogipostausten tekeminen. (Niitä on muuten luvassa lisää!)

Lähdin Aurinkorannikolle kirjoittamaan näytelmäkäsikirjoitusta mutta keksin yhtäkkiä niin hyvän idean romaaniin, että se kiilasi etusijalle. Ja sitten yksi ystäväni ehdotti toisen romaanin kirjoittamista yhdessä, eikä tuollaiseen kutsuun vain voi sanoa ”ei”.

Muutamana päivänä jouduin tekemään myös niitä töitä, joista olin palkattomalla virkavapaalla. Pari päivää meni oppilastöiden arvioimiseen. Sen homman olisin voinut tehdä vasta vapaan päätyttyä, mutta en halunnut turhaan kerätä rästitöitä itselleni, joten olin jo etukäteen tiedottanut oppilaille, että arvioin heidän sähköisesti palauttamansa tehtävät Espanjasta käsin. Lisäksi kollega tarvitsi apuani eräässä poikkeuksellisen vaikeassa oppilasasiassa, ja siihen kulutin muutamia tunteja parina päivänä. Mieluummin niin, kuin että töissä oltaisi oltu pulassa ja kaikki kaatuisi ryminällä niskaani heti loman jälkeen.

Espanjaa puhuin päivittäin mutta aika suppealla skaalalla. En oppinut juuri muuta kuin tilaamaan ravintolassa ja asioimaan kaupassa, ja välillä jouduin silti turvautumaan englantiin. Naapureiden kanssa ei tullut vaihdettua muuta kuin tervehdykset, ja koska vietin aikaa vain omien ystävieni kanssa tai yksin kotona kirjoittaen, en kehittänyt minkäänlaista sosiaalista verkostoa.

Verkostoituminen ei ollut tavoitteeni tällä reissulla. Lähdin lepäämään ja kirjoittamaan. Ne tavoitteet saavutin täydellisesti. Heräsin joka aamu ilman herätyskelloa, lenkkeilin koiran kanssa ja nautin auringosta. Pilvisinä päivinä iloitsin siitä, ettei tarvitse kärvistellä sentään pakkasessa. Tunsin oloni ihanan kiireettömäksi; otin päivän kerrallaan ja elin ilman aikatauluja.

En ole moneen viikkoon nähnyt työpainajaisia. Kun ajattelen töihin paluuta (huomenna), en ahdistu niin voimakkaasti kuin vielä pari kuukautta sitten. Minulla on tunne, että selviän kesäloman alkuun asti. Kolme kuukautta enää.

virkavapaa.jpg

Herääminen ilman kelloa, aamulenkki auringonpaisteessa rannalla, kiireetön päivärytmi ja hetkessä eläminen ovat asioita, joita ei voi mitata rahassa.