Sinun lapsesi eivät ole sinun

Vappuna tekee mieli kuunnella taistolaislauluja. Yksi minua koskettavimmista biiseistä on Kristiina Halkolan tulkinta Kahlil Gibranin suomennetusta runosta Sinun lapsesi eivät ole sinun. Runon sanoma on, että vanhemmat eivät voi määrätä lapsiaan kasvamaan tietynlaisiksi. Ihmisellä ei ole velvollisuutta toteuttaa kenenkään muun näkemystä elämästä kuin omaansa.

Lapsia hankitaan itsekkäistä syistä: halutaan jatkaa omia geenejä ja toteuttaa sisäistä paloa olla äiti tai isä. Moni ajattelee saavansa omilta lapsilta pyyteetöntä rakkautta – mutta eihän toista voi pakottaa rakastamaan. Jos haluaa turvata vanhuudenpäivänsä, kannattaa ehkä mieluummin kerätä omaisuutta kuin tehdä lapsia.

Vaikka lähestymistapani voi kuulostaa kyyniseltä, tulkitsen Gibranin runon puhujan olevan enemmän lempeä kuin syyttävä. Runossa katsotaan tulevaisuuteen ja muistutetaan vanhempia kauniiden metaforien avulla siitä, että elämä menee eteenpäin. Ei kukaan omista toista ihmistä, vaikka kyseessä olisi oma jälkeläinen.

 

Sinun lapsesi eivät ole

sinun lapsiasi,

he ovat itsensä

kaipaavan elämän

tyttäriä ja poikia.

He tulevat sinun kauttasi

ja vaikka he ovat

sinun luonasi,

he eivät kuulu sinulle.

Voit antaa heille rakkautesi,

mutta et ajatuksiasi,

sillä heillä on heidän

omat ajatuksensa.

Voit pitää luonasi heidän

ruumiinsa, mutta et

heidän sielujaan, sillä

heidän sielunsa

asuvat huomisessa,

jonne sinulla ei ole pääsyä,

ei edes uniesi kautta.

Voit pyrkiä olemaan

heidän kaltaisensa,

mutta älä yritä heistä tehdä

itsesi kaltaista,

sillä elämä ei kulje

taaksepäin eikä

takerru eiliseen.

Sinä olet jousi,

josta sinun lapsesi

lähtevät kuin elävät nuolet.

Kun taivut jousimiehen

käden voimasta,

taivu riemulla.

(Kahlil Gibran)

jousimies.jpg

Toki jonkun lastenhankintamotiivina voi olla ulkoinen pakote. Suosittelen Sinun lapsesi eivät ole sinun -runoa myös kaikille muiden painostuksesta lapsia hankkiville.

Kuva: Pixabay

Vastaus ”tähän kysymykseen” sai minut tajuamaan jotain merkittävää

Aamulehdessäkin on menty klikkiotsikointiin.  ”Nämä kaksi kysymystä saavat sinut ymmärtämään, miksi teet työtäsi – Edes toimitusjohtaja ei yleensä osaa vastata” herättää huomion. Minun on saatava tietää, mitkä kaksi kysymystä ovat niin vaikeita, ettei edes toimitusjohtaja osaa vastata.

”Mikä on se ongelma, jota sinun työsi ratkaisee? Kenen ongelma se on?” No, eivät ne nyt niin vaikeita kysymyksiä olleetkaan. Vai oliko opettajan vain erityisen helppo vastata? Kukaanhan ei opiskele opettajaksi rahan tai vaikutusvallan takia vaan nimenomaan auttaakseen muita.

Uutisessa siteeratun aivotutkija Katri Saarikiven mukaan vain sellainen työ on merkityksellistä, jossa keskitytään ratkomaan jonkun toisen ihmisen ongelmia. Jos tekee työtään jostakin toisesta motiivista, ei ole tajunnut oman työntekonsa juurisyytä – tai työ ei ehkä ole arvokasta. Tunteakseen itsensä hyväksi ja tarpeelliseksi on ymmärrettävä, miksi tekee työtään. Jos tehtaan johtaja istuu pöytänsä takana vain rahan takia, hänen työnsä ei tuota arvoa kenellekään. Jos hän ymmärtäisi johtavansa tehdasta siksi, että tuotantolinjalla valmistuvat tuotteet ovat tarpeellisia muille ihmisille, hänen työllään olisi tarkoitus.

Minä teen työtäni, koska haluan opettaa nuorille elämän kannalta tärkeitä taitoja: luku- ja kirjoitustaitoa, viestintä- ja ilmaisutaitoja, vuorovaikutus- ja ryhmätyötaitoja sekä taiteen kokemisen ja tuottamisen taitoja. Kun esitin itselleni uutisen otsikossa mainitut ”kaksi kysymystä”, tajusin ajautuneeni sivuraiteille työssäni ja tuntevani varmaan siksi niin suurta ahdistusta.

Oppilailla on niin paljon ongelmia perustaitojen hallinnassa, että en pysty kunnolla tekemään työtäni, johon minut on koulutettu. Jos oppilas ei osaa seiskalle tullessaan lukea ja kirjoittaa, olen aika voimaton. Oikeastaan – jos lapsi ei ole alakoulun aikana oppinut lukemaan ja kirjoittamaan, siihen on syynä jokin muu kuin huono luokanopettaja.

Aineenopettajan koulutus ei riitä vaikeimpien sosiaalipuolen ongelmien ratkaisemiseen. Jotta pystyisin opettamaan yläkoululaisille oppiaineeni opetussuunnitelman mukaisia asioita, pitäisi ensin ratkoa isommat ongelmat: tunne-elämän kehityksen häiriöt, mielenterveysongelmat ja käytöshäiriöt, jotka estävät uusien asioiden oppimisen. Totta kai osaan ja haluan auttaa nuoria muissakin kuin omaan oppiaineeseeni liittyvissä asioissa; minulla on aineenhallinnan lisäksi pedagoginen pätevyys. Kuunteleminen ja kasvattaminen ovatkin tietysti ensisijaisia tehtäviäni opettajana. Minusta vain tuntuu, että työnkuvaani ei enää muuta kuulukaan kuin alkeellisten käyttäytymis- ja vuorovaikutustaitojen jankkaaminen.

meerkats-2169908_1280.jpg

Katri Saarikivi nostaa vuorovaikutus- ja empatiataidot työntekijän tärkeimmiksi ominaisuuksiksi. Työpaikassa, jossa ihmisten välinen vuorovaikutus toimii, pystytään ratkomaan ongelmia tehokkaasti. Kun ongelmia ratkotaan tehokkaasti, syntyy myös tulosta. Hyvä työilmapiiri voidaan siis laskea rahassa. Lasten kasvatukseen kannattaisikin panostaa jo ennen kouluikää, sillä vuorovaikutuksen ja empatian perustaidot opitaan jo varhaislapsuudessa.

Kuva: Pixabay