Koirat haukkuu, karavaani kulkee

Ylen juttusarja vapaaehtoisesta lapsettomuudesta on herättänyt kiivastakin keskustelua. Ensin ilmestyi juttu naisista, jotka perustelevat lapsettomuuttaan ympäristösyillä. (Sivusin artikkelia tässä postauksessani.) Sitten toimittaja haastatteli miehiä, jotka eivät syystä tai toisesta halua lapsia. Viime tiistaina aihe oli esillä A-studiossa. Samana iltana Ylen nettisivuilla julkaistiin toimittajan kommentti, jossa kerrotaan juttusarjan saamasta palautteesta. Se oli toimittajan mukaan jopa ”todella raivoavaa”.

Miksi se aiheuttaa niin vahvoja tunteita, että joku toinen haluaa tehdä eri tavalla kuin minä? Kommentit A-studion Facebook-sivuilla edustavat ilmeisesti vielä maltillista linjaa, mutta nekin ovat todiste absurdiuden tasosta, jolla tässä keskustelussa liikutaan. Toisilleen tuntemattomat ihmiset vänkäävät somessa keskenään siitä, onko kaikkien pakko tehdä lapsia, jos ei tahdo. Mikä ihmisiä vaivaa?

Hesarin sivuilta luin kiinnostavan artikkelin, joka käsittelee X-sukupolven hyppyä analogisesta maailmasta digitaaliseen. Jutussa haastateltu tutkija Mikko Salasuo toteaa sukupolvemme joutuneen keskelle radikaalia ja nopeaa yhteiskunnan murrosta. Teknologian kehittyessä ihmisten arvomaailma on muuttunut perinteisestä modernimpaan suuntaan, myös perhearvot. A-studiossa haastateltu Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch toteaa vapaaehtoisen lapsettomuuden olevan nouseva trendi. Uskallamme siis toteuttaa omia näkemyksiämme hyvästä elämästä entistä rohkeammin. Eikös se ole positiivista?

Sananlasku sanoo: Koirat haukkuu, karavaani kulkee. Pitäisi siis olla välittämättä raivoajista. Haukkuminen on vain keino ilmaista omaa epävarmuutta ja pelkoa. Kokevatko ne raivokkaimmat haukkujat kenties eniten epävarmuutta omista elämänvalinnoistaan?

camel-train-163727_1280.jpg

Kuvan karavaanissa jokainen saa edetä omalla tavallaan. Kukaan ei hauku.

Kuva: Pixabay

 

Diginatiivien vanhemmat, olette so last season

Joulu–tammikuun Imagessa (12/2017) kysytään, onko mikään enempää ”last season” kuin käyttää ilmaisua ”so last season”. Ei varmaan ole. Ja ainoat, jotka sitä käyttävät, olemme me varhaiskeski-ikäiset ihmiset, jotka yritämme epätoivoisesti opettaa nykynuorisolle digi-, some- ja mediankäyttötaitoja.

Toinen ilmaus, jota ei pitäisi käyttää, on ”diginatiivi”. Diginatiiveja ei ole olemassakaan. Diginatiiveiksi kutsutaan 2010-luvun lapsia, jotka ovat syntyneet mobiililaite kädessä. Nimitys on harhaanjohtava, sillä kaikesta huolimatta ”diginatiivi” ei osaa oikeasti käyttää sitä kännykkää tai pädiä.

Lapsille pitää elämän varrella opettaa monenlaisia selviytymistaitoja, esim. kuinka pissataan pottaan, käytetään haarukkaa ja veistä, sidotaan kengännauhat, ylitetään autotie turvallisesti – ja kuinka käytetään digilaitteita ja mediaa oikein. Toistan vielä: kukaan ei ole diginatiivi syntyessään. Ongelma on siinä, että me viime vuosituhannella syntyneet emme itsekään välttämättä surfaile aallonharjalla omien digitaitojemme kanssa, ja medialukutaito on monelta aikuiseltakin hukassa. Opeta siinä sitten lapsille.

Yleisradio onneksi pelastaa meidät. Jos sinun mielestäsi on ok postata lapsesi kuvia someen, jos mielestäsi on hauskaa, kun nelivuotias osaa ladata appstoresta pelin kännykkääsi ennen kuin edes huomaatkaan tai jos olet muuten vain epävarma siitä, miten lasta ja nuorta pitäisi ohjata digitaalisuuden ristiaallokossa, lue lisätietoa täältäJos et jaksa lukea, voin tiivistää: Oleellisinta on, että kotona ollaan aidosti kiinnostuneita siitä, mitä lapsi tekee vapaa-ajallaan.

 näköradio.jpg

Suora lainaus yllä linkittämäni sivuston alalaidasta: ”Saateteksti on kirjoitettu yhdessä Mediakasvatuskeskus Metka ry:n kanssa. Se perustettiin 60 vuotta sitten vastaamaan yleiseen huoleen siitä mitä televisio tekee lapsille.” Niin muuttuu maailma, Eskoni.

Kuva: Pixabay