Pedagogisia oivalluksia remonttihommissa

Viime viikolla teimme perheeni kanssa mökillä saunaremonttia. Tein työmaalla muutamia havaintoja, joita voi soveltaa suoraan opettajan työhön. Ne saattavat kuulostaa itsestäänselvyyksiltä eivätkä toki tulleet minullekaan uusina asioina, mutta oppijan ja tehtävien suorittajan roolissa toimiessani nämä seikat kirkastuivat minulle uudesta näkökulmasta.

 

Nämä kolme opettajan työssä oleellista asiaa oivalsin saunaremontin aikana:

 

  1. Tehtävät täytyy mitoittaa tekijän mukaan siten, että ne on mahdollista suorittaa.

Minulle annettiin tehtäväksi putsata vanhat maalit muurin pinnasta teräsharjalla, jonka tehokas käyttö olisi vaatinut paljon enemmän voimaa kuin mitä minulla on. Hommasta ei tullut mitään. Mieheni tuli näyttämään, kuinka harjaa on tarkoitus käyttää – mutta en millään saanut sillä tehtyä samanlaista jälkeä kuin hän – yksinkertaisesti siitä syystä, että en pystynyt painamaan harjaa muurin pintaa vasten tarpeeksi kovaa. Koin epäonnistuneeni ja olin harmissani.

Opettajana en vaadi oppilailta mahdottomia. Esimerkiksi luettavan kaunokirjallisuuden saa jokainen valita itse. Moni yläkoululainen lukee jo paksuja aikuistenromaaneja, mutta jollekin on suuri saavutus tavata läpi ristoräppääjä vielä ysilläkin. Kirjallisuuskasvatuksen tärkein tavoite on lukuinnon herättäminen; liian vaikea tehtävä tappaa motivaation.

 

  1. Prosessi, sen tavoitteet ja arviointikriteerit on oltava selvillä alusta asti.

Muuria rapsuttaessani minulla ei ollut ihan tarkkaa käsitystä siitä, minkälaista jälkeä minun olisi pitänyt saada aikaan. Epäsopivasta työvälineestä johtuen en aluksi saanut oikein mitään irti. Kun vaihdoin teräsharjan hiomakoneeseen, työ alkoi sujua paremmin. Vanha maali oli paikoin silti tiukassa, ja hammasta purren hinkkasin yhden tiilen kerrallaan puhtaaksi. Hiki ja kyyneleet vain valuivat. Aherrukseni päätteeksi sain kuulla, että olin tehnyt liiankin puhdasta jälkeä. Ärsytti, koska olin turhaan ponnistellut – vähempikin olisi riittänyt.

Tästä olen puhunut jo aiemmassa blogikirjoituksessani, joka käsitteli arvioinnin objektiivisuutta. Nyt sain itse konkreettisesti kokea, kuinka valtavasti prosessin ja sen arvioinnin etukäteen ymmärtäminen auttaa varsinaisen tehtävän suorittamista. Myös se, miksi jotakin tehdään, on tärkeää motivaation kannalta. Minun oli puhdistettava muurista vanha maali ja noki, jotta sen voisi maalata uudelleen. Mutta mihin tarvitaan lauseenjäsennystä?

 

  1. Tylsien töiden tuunaaminen toimii luokassa ja raksalla.

Jynssätessäni muurista nokia pois maalin rapsuttamisen jälkeen kuuntelin äänikirjasovelluksesta Olli Jalosen mukaansatempaavaa uutuusromaania Taivaanpallo, ja työ sujui leppoisasti. Vaikka tehtävä oli hitaasti etenevä ja vähän hankalakin, nautin niin paljon matkasta 1600-luvun Saint Helenalle, että tilanne tasoittui siedettäväksi.

Kun koulussa opetellaan vaikkapa tunnistamaan suomen eri murteiden piirteitä, harjoittelu voi olla tylsää tai se voi olla mielekästä. Jokaisen aiheen ja asian pystyy tuunaamaan niin, ettei oppiminen tunnu puuduttavalta. On opettajasta kiinni, kuinka paljon vaivaa hän haluaa nähdä sen eteen. Jos opettaja ei aina jaksa keksiä hauskaa tapaa opiskella tylsiä asioita, voi edes oppimistilannetta tuunata sen verran, että jokainen tuntisi olonsa luokassa mukavaksi. Koulussa ei tarvitse olla aina hauskaa, mutta en näe mitään syytä olla muokkaamatta olosuhteita mahdollisimman miellyttäviksi.

hankaussieni

Kuvassa alapuolella on hankaussieni, jota käytin muurin putsaamiseen ennen sen maalaamista. Yllä on sama tuote uutena. Voit keksiä itse, mitä kuva mahdollisesti symboloi.

5 vinkkiä opettajille: Miten arvioida objektiivisesti?

Näiden ohjeiden avulla onnistut kohtelemaan oppilaitasi entistä tasa-arvoisemmin, ja mikä parasta, helpotat samalla omaa arviointiurakkaasi.

Keskustelu arvioinnista käy jälleen kuumana. Hesari julkaisi pari viikkoa sitten jutun, jossa tuodaan ilmi kylmä totuus: Opettajien antamat kouluarvosanat eivät ole keskenään millään tavalla vertailukelpoisia, eivät valtakunnallisesti eivätkä välttämättä edes saman koulun sisällä. Ihmettelen, jos arvioinnin subjektiivisuus tuli jollekin yllätyksenä, mutta olen totta kai samaa mieltä siitä, että tilanne on järkyttävä.

Koska jonkinlaista arviointia tarvitaan ja meitä opettajia siihen velvoitetaan, tietysti pyrimme tekemään parhaamme, jotta oppilaat saisivat aina mahdollisimman yhdenmukaisen kohtelun. Vaatimus vertailukelpoisuudesta on kuitenkin kohtuuton ottaen huomioon sen, että samaan aikaan opettajia velvoitetaan opetuksessa ottamaan huomioon jokaisen oppijan yksilöllinen taso ja erityistarpeet. Tilanne vaikuttaa paradoksaaliselta.

Arvioinnista ei saa objektiivista sillä, että laaditaan valtakunnalliset läpipääsyn vähimmäisvaatimukset. Jokaisesta oppiaineesta on jo olemassa kriteerit päättöarvioinnin arvosanalle 8. Silti samalla osaamisen tasolla voi suomalaisessa peruskoulussa saada seiskan tai ysin. Ongelmana on subjektiivinen kriteerien tulkinta, joka on aina yksittäisen arviointia tekevän opettajan.

Yhtenä ratkaisuna on esitetty peruskoulun valtakunnallisia päättökokeita. Niistä ei kuitenkaan olisi hyötyä kahdesta syystä. Ensinnäkään ei ole mahdollista laatia kokeita, joilla pystyttäisiin mittaamaan kaikki peruskoulun oppimistavoitteet. Toiseksi varsinainen koetilanne asettaa oppilaat aina keskenään eriarvoiseen asetelmaan, mikä vesittää tulokset. Arviointi ei ole reilu esimerkiksi silloin, jos oppilas jännittää koetta, jos hänellä on ADHD tai lukihäiriö, jos hänen äidinkielensä ei ole suomi, jos hän nukkui huonosti edellisenä yönä, unohti syödä aamupalan tai vaikka käydä vessassa ennen koetta.

Miten sitten lopettaa toistuvat oikeusmurhat, joista Suomen nuoriso joutuu kevät toisensa jälkeen kärsimään? Miten arviointi voitaisiin yhdenmukaistaa? Tässä vinkkini opettajille, jotka haluavat tosissaan pyrkiä kohti tasa-arvoista ja opetussuunnitelman mukaista arviointia.

 

5 vinkkiä opettajille: Miten arvioida objektiivisesti?

  1. Hyväksy se tosiasia, että arviointi ei ikinä voi mitenkään olla objektiivista. Kun olet myöntänyt itsellesi ja muille olevasi inhimillinen olento, joka ei pysty täysin objektiiviseen arviointiin, numeroille asetetut turhat painolastit alkavat pikkuhiljaa karista. Tästä hyötyvät kaikki: opettaja, oppilas ja huoltajat.
  2. Anna oppilaille mahdollisuus näyttää osaamistaan monella tavalla. Kirjalliset kokeet eivät kerro läheskään koko totuutta. Itse asiassa suosittelen unohtamaan perinteisten kokeiden pidon ja varsinkin pistarit kokonaan. Oppilaan osaamista kuvaavan näytön on oltava jatkuvaa, ja koetilanteen pitäisi olla myös oppimistilanne. Suunnittele siis huolellisesti, millä eri tavoin oppilas voi lukuvuoden aikana osoittaa oppineensa hänelle asetetut tavoitteet. Ota suunnittelussa huomioon erilaiset oppimistyylit ja jokaisen oppilaan yksilölliset erityistarpeet. Keskustele arvioinnista oppilaiden ja huoltajien kanssa.
  3. Älä arvioi yksin vaan anna myös oppilaiden arvioida itseään ja toisiaan. Tämä tuntuu olevan vaikeaa monille itseään ylimpänä auktoriteettina pitävälle opettajalle. Yleisin kuulemani vasta-argumentti oppilaiden itsearviointia kohtaan on: ”Eivät ne osaa arvioida itseään realistisesti.” Eivät tietenkään osaa, jos ei kukaan ole koskaan sitä heille opettanut. Suosittelen kokeilemaan. Aloittakaa vaikkapa avoimista arviointikeskusteluista, joissa koko luokka yhdessä pohtii ryhmätöille sopivia arvosanoja.
  4. Tee arviointikriteerit läpinäkyviksi heti alussa. Kun aloitatte uuden jakson tai kokonaisuuden, käy oppilaiden kanssa yhdessä läpi tulevat tavoitteet, prosessi, jonka avulla ajattelit kaikkien saavuttavan tavoitteet, sekä arvioinnin tapa ja perusteet. Sen lisäksi, että arvioinnin suunnitteleminen etukäteen helpottaa opettajan työtä prosessin lopussa, kokonaisuuden hahmottaminen auttaa oppilaita oppimaan. Sehän on se varsinainen tavoite koulussa.
  5. Sanallista arvosanat. Numeroasteikko nelosesta kymppiin on täysin keinotekoinen. Kuten on jo todistettu, oppilas voi saada samalla osaamisen tasolla minkä tahansa numeron. Pelkkä numero ei siis oikeasti kerro yhtään mitään. Sanallisen palautteen idea on eritellä osaamisen osa-alueita ja antaa palautteen saajalle tarkempi käsitys siitä, mitä taitoja hän jo osaa ja mitä hänen pitäisi vielä erityisesti kehittää.

arviointi.jpgObjektiivisuuteen pyrkivä arviointi on monipuolista, läpinäkyvää ja etukäteen mietittyä. Sen parempaan emme pysty. Jos valtakunnallinen vertailu on silti mahdotonta, vika on systeemissä, ei arvioinnissa.

Kuva: Pixabay

 

Kulunut viikko lukuina

Tällä viikolla olen viimeistellyt ja syöttänyt koneelle 122 oppilaan arvioinnit, joista 67 päättöarviointia. Wilma on kaatunut kaksi kertaa.

Olen käynyt kolme kertaa järvessä uimassa ja syönyt neljä jäätelöä.

Työpäiviä on jäljellä enää kuusi. Sen jälkeen minulla on kaksi kuukautta lomaa, ja sitten kaksitoista kuukautta opintovapaata.

touko25.jpg