Kesäjatkis: Prinsessa Merja Arkimaailman vankina (osa 13/13)

Hotelli oli viihtyisä ja se sijaitsi aivan turkoosin meren äärellä. Naiset nauttivat kiireettömästä oleilusta, aamiaisista omalla parvekkeella ja löhöilystä rannalla. He vuokrasivat auton ja ajelivat ympäri saarta. He nauttivat pienten kalastajakylien idyllistä ja söivät vatsansa täyteen kreikkalaista salaattia tavernoissa, joiden pöytiä peittivät siniruudulliset liinat. Knossoksen raunioilla Merja muisti luennon, jota oli käynyt kuuntelemassa Jukan kanssa kirjastossa ja kertoi siitä Lauralle. ”Tunnetko sä vielä olevas yksinäinen?” Laura kysyi.

Sinä iltana nukkumaan mennessään Prinsessa Merja otti esiin muistilehtiönsä ja avasi sivun, johon oli listannut asioita elämänmuutosta varten. Kohta kohdalta hän yliviivasi ne. Hän oli tehnyt matkan maailman ympäri mielikuvituksissaan, novellia kirjoittaessaan. Hän ei oikeastaan tarvinnut juuri Finlandia-palkintoa. Kirjoituskilpailun voitto oli toki tuntunut makealta, mutta tärkeintä oli kirjoittaminen omaksi iloksi. Työ oli nykyään mielekästä. Laurasta Merja oli löytänyt oikean sydänystävän, eikä hän tuntenut oloaan enää yksinäiseksi. Listan kohdassa ”hyvä kroppa” prinsessa epäröi hetken. Ei hän vieläkään ollut tyytyväinen vartaloonsa. Mutta päivittäisen pyöräilyn ansiosta hän oli hoikistunut hieman ja mikä tärkeintä, hän tunsi olonsa entistä vetreämmäksi. Ei Merjaa hävettänyt kulkea rannalla bikinit päällä. Ehkä hänellä siis oli ihan tarpeeksi hyvä kroppakin.

”Että saisi päättää omasta elämästään” ja ”onnellisuus” – prinsessa melkein liikuttui ajatellessaan muutaman kuukauden takaista itseään. Mikä ihme oli saanut hänet kuvittelemaan, ettei hänellä ollut päätösvaltaa omista asioistaan? Pahan noidan taika oli tuntunut epäoikeudenmukaiselta, mutta ainakin se oli saanut Merjan miettimään sitä, mikä elämässä oli tärkeää. Prinsessa tunsi itsensä äärettömän onnelliseksi.

Yöllä kultasiipinen hyvä haltija ilmestyi unessa ja puhalsi kevyesti prinsessan kasvoihin. Samalla hetkellä Merja heräsi Pilvilinnan puutarhasta. Laura istui siinä häntä vastapäätä hymyillen. Pöydällä oli vadillinen hehkuvan punaisia mansikoita, kermavaahtoa ja muhkea suklaakakku. Käsissään naisilla oli kuohuviinilasit. ”Onnistuneelle lomamatkalle ja sille, että huomenna pääsee taas töihin!” Aurinko lämmitti ihanasti silmäripsiä myöten.

Niin prinsessa Merja eli omassa Pilvilinnassaan onnellisena elämänsä loppuun asti. Eikä häneltä ikinä puuttunut aiheita tai inspiraatiota, sillä hän ammensi niitä loputtomasti ehtymättömästä suihkulähteestään. Sen pituinen se.

jatkis osa 13.jpg

Kuva: Pixabay

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s