Pedagogisia oivalluksia remonttihommissa

Viime viikolla teimme perheeni kanssa mökillä saunaremonttia. Tein työmaalla muutamia havaintoja, joita voi soveltaa suoraan opettajan työhön. Ne saattavat kuulostaa itsestäänselvyyksiltä eivätkä toki tulleet minullekaan uusina asioina, mutta oppijan ja tehtävien suorittajan roolissa toimiessani nämä seikat kirkastuivat minulle uudesta näkökulmasta.

 

Nämä kolme opettajan työssä oleellista asiaa oivalsin saunaremontin aikana:

 

  1. Tehtävät täytyy mitoittaa tekijän mukaan siten, että ne on mahdollista suorittaa.

Minulle annettiin tehtäväksi putsata vanhat maalit muurin pinnasta teräsharjalla, jonka tehokas käyttö olisi vaatinut paljon enemmän voimaa kuin mitä minulla on. Hommasta ei tullut mitään. Mieheni tuli näyttämään, kuinka harjaa on tarkoitus käyttää – mutta en millään saanut sillä tehtyä samanlaista jälkeä kuin hän – yksinkertaisesti siitä syystä, että en pystynyt painamaan harjaa muurin pintaa vasten tarpeeksi kovaa. Koin epäonnistuneeni ja olin harmissani.

Opettajana en vaadi oppilailta mahdottomia. Esimerkiksi luettavan kaunokirjallisuuden saa jokainen valita itse. Moni yläkoululainen lukee jo paksuja aikuistenromaaneja, mutta jollekin on suuri saavutus tavata läpi ristoräppääjä vielä ysilläkin. Kirjallisuuskasvatuksen tärkein tavoite on lukuinnon herättäminen; liian vaikea tehtävä tappaa motivaation.

 

  1. Prosessi, sen tavoitteet ja arviointikriteerit on oltava selvillä alusta asti.

Muuria rapsuttaessani minulla ei ollut ihan tarkkaa käsitystä siitä, minkälaista jälkeä minun olisi pitänyt saada aikaan. Epäsopivasta työvälineestä johtuen en aluksi saanut oikein mitään irti. Kun vaihdoin teräsharjan hiomakoneeseen, työ alkoi sujua paremmin. Vanha maali oli paikoin silti tiukassa, ja hammasta purren hinkkasin yhden tiilen kerrallaan puhtaaksi. Hiki ja kyyneleet vain valuivat. Aherrukseni päätteeksi sain kuulla, että olin tehnyt liiankin puhdasta jälkeä. Ärsytti, koska olin turhaan ponnistellut – vähempikin olisi riittänyt.

Tästä olen puhunut jo aiemmassa blogikirjoituksessani, joka käsitteli arvioinnin objektiivisuutta. Nyt sain itse konkreettisesti kokea, kuinka valtavasti prosessin ja sen arvioinnin etukäteen ymmärtäminen auttaa varsinaisen tehtävän suorittamista. Myös se, miksi jotakin tehdään, on tärkeää motivaation kannalta. Minun oli puhdistettava muurista vanha maali ja noki, jotta sen voisi maalata uudelleen. Mutta mihin tarvitaan lauseenjäsennystä?

 

  1. Tylsien töiden tuunaaminen toimii luokassa ja raksalla.

Jynssätessäni muurista nokia pois maalin rapsuttamisen jälkeen kuuntelin äänikirjasovelluksesta Olli Jalosen mukaansatempaavaa uutuusromaania Taivaanpallo, ja työ sujui leppoisasti. Vaikka tehtävä oli hitaasti etenevä ja vähän hankalakin, nautin niin paljon matkasta 1600-luvun Saint Helenalle, että tilanne tasoittui siedettäväksi.

Kun koulussa opetellaan vaikkapa tunnistamaan suomen eri murteiden piirteitä, harjoittelu voi olla tylsää tai se voi olla mielekästä. Jokaisen aiheen ja asian pystyy tuunaamaan niin, ettei oppiminen tunnu puuduttavalta. On opettajasta kiinni, kuinka paljon vaivaa hän haluaa nähdä sen eteen. Jos opettaja ei aina jaksa keksiä hauskaa tapaa opiskella tylsiä asioita, voi edes oppimistilannetta tuunata sen verran, että jokainen tuntisi olonsa luokassa mukavaksi. Koulussa ei tarvitse olla aina hauskaa, mutta en näe mitään syytä olla muokkaamatta olosuhteita mahdollisimman miellyttäviksi.

hankaussieni

Kuvassa alapuolella on hankaussieni, jota käytin muurin putsaamiseen ennen sen maalaamista. Yllä on sama tuote uutena. Voit keksiä itse, mitä kuva mahdollisesti symboloi.

Mitä yhteistä on työuupumuksella ja saunaremontilla?

Muistatteko kuvan lumikinoksen alle hautautuneesta saunasta, jonka postasin viime pääsiäisen jälkeen? Kuvaan liittyvässä kirjoituksessa kerroin työuupumuksestani. Kevättalvella koin tilanteeni todella ahdistavana ja olin epäileväinen sen suhteen, mahtaako ratkaisua löytyä kovin helposti. Olin vaihtamassa ainakin työpaikkaa ja jopa kokonaan alaa. Mutta jo ensimmäisen psykologikäynnin jälkeen aloin uskoa siihen, että toivoa vielä on.

Tapasin työpsykologin lopulta vain kahdesti, ja oikeastaan toisella kerralla menin vastaanotolle vain saadakseni ulkopuolisen mielipiteen itse keksimääni ratkaisumalliin. Toukokuussa anoin ja sain ensi lukuvuodeksi opintovapaata; ostin itselleni aikaa rauhoittua ja miettiä.

Aurinko sulatti lumet saunan katolta. Meneekö symboliikka jo överiksi, jos kerron, että tällä viikolla olen ollut perheeni kanssa mökillä tekemässä saunaremonttia? Ensin purimme kaiken – vain ulkokuori jätettiin pystyyn. Sen jälkeen vanha ulko-ovi tukittiin ja pukuhuoneen ikkunasta rakennuksen toiselta puolelta tehtiin uusi sisäänkäynti. Pari lahonnutta seinähirttä piti vaihtaa. Löylyhuoneeseen rakennettiin uudet lauteet vastakkaiselle seinälle kuin missä ne ennen olivat. Myös kaikki pinnat uusittiin.

Kesän aikana olen pistänyt myös omaa elämääni jossain määrin uusiksi, vanhat raamit kuitenkin säilyttäen. Loman alussa minulle tarjottiin ensi lukuvuodeksi osa-aikaista sijaisuutta lukion puolella entuudestaan tutusta koulusta. Lupasin mennä. Aion siis sekä opiskella että tehdä puolipäiväisesti töitä. Ehkä ensi vuoden aikana saan selville, mikä tökkii: yläkoulun opettajan työ, opettajan työ yleensä vai työ nykyisessä koulussani.

Kirjoitin opintovapaa-aikeita käsittelevässä blogipostauksessani, että tavoitteeni on ensi vuoden aikana saada muut työt tuottamaan sen verran, että voisin irtisanoutua opettajan virasta. Se on edelleen aikomukseni – mutta vain siinä tapauksessa, että tajuan, etten enää halua opettaa. Onhan ihan mahdollista, että vuoden tauon ja muutaman lukiokurssin jälkeen vanha duuni alkaa taas maistua!

sauna.jpgEi kaikkea vanhaa viety saunalta kaatopaikalle. Säästimme esimerkiksi tämän mummoni kirjoman taulun.

 

Näiden vinkkien avulla saat kesäkukat kukoistamaan

Pidän itseäni hyvänä kasvattajana. Olen innostava, joustava ja johdonmukainen. Olen kuitenkin joutunut nöyrtymään sen asian edessä, etteivät kykyni ylety ihmisistä kasvikunnan puolelle. En pysty pitämään hengissä mitään tekokukkaa kummempaa. Surullisin esimerkki olemattomasta viherpeukalostani on romanttinen yritykseni yhdistää minun ja mieheni kaksi kaktusta samaan ruukkuun – ne molemmat kuolivat operaation vuoksi.

Muutimme muutama vuosi sitten rivitaloon, mutta puutarhakärpänen ei ole vieläkään päässyt puraisemaan minua. Naapurit vain ahertavat puutarhoissaan ja nostelevat ulkoportailleen toinen toistaan hienompia kukka-asetelmia. Meidän pihastamme on usein ruohokin leikkaamatta, koska olemme koko ajan jossain menossa. Minusta tuntuu siltä, että elämässä on tärkeämpääkin tekemistä kuin rikkaruohojen kitkeminen.

Arvostan kyllä kaikkia kauniita pensaita ja kukkia, jotka joku edellinen asukas on pihaamme istuttanut, ja poden syyllisyyttä siitä, etten ole kiinnostunut kukkapenkin tai kasvimaan kuopsuttamisesta. Naapureiden istutukset todella ilahduttavat minua, joten haluaisin koristaa myös omaa pihaamme. Tänä kesänä päätin kerrankin panostaa ja ostin kesäkukkia.

Lähdin kauppaan aikeenani ostaa tekokukkia. Puutarhamyymälässä jokin aivoissani kuitenkin naksahti väärään asentoon ja päädyin raahaamaan kotiin useita ihka eläviä kasveja. Olihan minulla koko kesä aikaa vain lomailla. Kai sitä nyt lomalla ehtisi sentään kerran päivässä antaa kukille vettä.

petunia.jpg

Eikö jättiamppelissa rönsyävä petuniani olekin upea?

No, voin kertoa, että ei ehdi. Olen flunssasta toivuttuani viettänyt kotosalla tasan yhden kokonaisen viikon, ja silloinkin kävin joka toinen päivä yhdellä leirillä vetämässä teatterityöpajoja. Muuten olen ollut mökillä tai jossain muualla reissussa. Sillä välin sukulaiset ja naapurit ovat joutuneet hoitamaan kukkiani. Kokemuksesta viisastuneena haluankin nyt jakaa teille kolme parasta kukkienhoitovinkkiäni.

 

Kolme vinkkiä, joiden avulla saat kesäkukat kukoistamaan:

  1. Osta tekokukkia. Jos on pakko ostaa oikeita kukkia, osta helppohoitoisia, älä esim. atsaleaa.
  2. Helppohoitoisetkin kukat, kuten petunia, vaativat jatkuvaa hoitoa. Niitä on kasteltava päivittäin ja nypittävä kuihtuneet kukinnot pois. Jos et ole itse koko ajan kotona, varmista etukäteen, että ystävällinen naapuri tai joku muu läheinen on valmis hoivaamaan kasvejasi.
  3. Kesän kaunein kukka olet sinä itse. Tärkeintä on huolehtia siitä, että pysyt itse virkeänä ja jaksat kukoistaa täydessä loistossasi koko ihanan kesän! Älä siis murehdi liikaa, jos varoituksista huolimatta ostettu atsalea kuihtuu helteellä. Yritä varautua ensi vuotta varten paremmin ja paina mieleesi kohdat 1. ja 2.

atsalea ennen.jpg atsalea-jc3a4lkeen.jpg

Valtavan kaunis (ja kallis) atsaleani ennen ja jälkeen.

Sano suoraan!

Pelasin hiljattain hauskaa seurapeliä nimeltään Sano suoraan. Siinä kysytään vuorotellen kysymyksiä, joihin muut pelaajat yrittävät keksiä vastauksen kysyjän näkökulmasta. Peli on mielenkiintoinen, koska toiset saattavat antaa vastauksia, joita ei itse tulisi heti ajatelleeksi mutta jotka ovat silti osuvia.

Kysymyskorteissa oli valtavasti hyviä kysymyksiä. Sain esimerkiksi tietää, mitä muut arvelivat siitä, miten minun mielestäni kuuluisi toimia, jos avaruusalus laskeutuisi Maan pinnalle. Suurin osa kysymyksistä kuitenkin jäi pelin aikana käsittelemättä. En ehtinyt kysyä, mitä muut luulevat minun pitävän elämässä tärkeimpänä, joten esitin kysymyksen jälkikäteen Facebookissa.

Someraadin ehdotuksista kolme tärkeintä asiaa elämässäni ovat: ’aurinko’, ’vapaus’ ja ’eläminen’. Aurinko on ehdoton, sillä saan elinvoimaa valosta ja lämmöstä. Auringolla on merkitystä myös koko planeetan elämää ylläpitävänä voimana, jota ilman emme olisi ollenkaan olemassa.

Vapaus merkitsee minulle mahdollisuutta valita itselleni sopivan tavan elää: Saan päättää esimerkiksi, mitä työtä teen ja minkälaisessa perheessä elän. Isommassa mittakaavassa vapaus on tärkeä arvo, ja ideaalimaailmassani kaikki ihmiset ja eläimet olisivat vapaita.

Tärkeimmäksi listalla nousee ’eläminen’, joka ei tarkoita samaa kuin olemassaolo vaan jotain paljon enemmän. Elämän tarkoitus on tehdä oman näköinen matka maailmassa. Vain minä itse voin tietää, mitä kaikkea siihen sisältyy – mutta joskus tekee hyvää kuulla myös ulkopuolisten näkökulma asiaan.

Sain somessa muitakin osuvia vastauksia: ’sanat’, ’kirjoittaminen’ ja ’oma aika’. Ne ovat todellakin tärkeitä asioita minulle. Elääkseni täyttä elämää tarvitsen omaa aikaa, koska olen introvertti ja pystyn lataamaan akkujani kunnolla vain yksin ollessani. Silloin nautin erityisesti lukemisesta ja kirjoittamisesta, sillä sanat ovat minulle luonteva tapa jäsentää ympäröivää maailmaa.

Haastan teidät lukijani kysymään samaa omalta tuttavapiiriltänne: Mitä muut luulevat sinun pitävän elämässä tärkeimpänä? Miltä vastaukset sinusta tuntuvat?

ufo.jpg

Jos joutuisin tekemisiin ufojen kanssa, yrittäisin selvittää, miksi he ovat tulleet planeetallemme ja voisinko olla heille jollain tavalla avuksi.

Kuva: Pixabay

Kuka oikeasti olet?

Reetta Räty kysyy kolumnissaan kiinnostavan kysymyksen: ”Miten esittelet itsesi, jos sääntö kuuluu näin: älä mainitse ammattia tai työtehtävää, vaan kerro, kuka olet?” Määrittelemme ihmisiä usein heidän koulutustaustansa ja ammattinsa kautta. Toisaalta se on ihan normaalia, sillä kuten Rätykin toteaa, työ on osa identiteettiä. Onhan siihen syy, miksi olen opiskellut johonkin tiettyyn ammattiin: Olen kiinnostunut siihen liittyvistä asioista. Työni kertoo jotain myös omasta arvomaailmastani.

Mutta ammatteihin liittyy monenlaisia stereotypioita. Opettajaa pidetään yleensä kaikkitietävänä sadistina, joka ei osaa kuunnella muita. Siksi en mielelläni esittele itseäni opettajaksi. Toinen syy jättää ammatti mainitsematta on se, että kaikilla on kokemusta koulusta, ja ihmiset haluavat keskustella opettajan kanssa siitä. Se on joskus rasittavaa; aina ei jaksaisi puhua töistä.

Stereotyyppinen opettaja on tylsimys, joka rakastaa kurinpitoa, vuosilukujen ulkoa opettelua ja viime vuosituhannelta peräisin olevia piirtoheitinkalvojaan. Opettajalle tärkeintä ovat rutiinit. Minusta tuntuu epäreilulta ja ikävältä leimautua sellaiseksi. Oikeastihan opettajat ovat luovia, uuden oppimista rakastavia tyyppejä, joiden tunneäly ja vuorovaikutustaidot ovat huippuluokkaa. Tai sellaisena opettajana minä ainakin itseni näen.

Jos esittelisin itseni ammattia tai työtä mainitsematta, voisin kertoa olevani tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia kannattava ihminen. Oikeudenmukaisuus ja sovussa eläminen ovat minulle tärkeitä asioita, ja eriarvoisuus ja sodat sekä kaikki niiden lieveilmiöt ahdistavat. Olen rakastava täti ja puoliso, lähiössä asuva vapaaehtoisesti lapseton koiranomistaja, punavihreässä kuplassa elävä intohimoinen reissaaja, kriittinen teatterinkatsoja ja kirjallisuuden suurkuluttaja sekä bloggari, joka haaveilee kirjoittavansa romaanin ennen kuin täyttää neljäkymmentä.

jäätelö.jpg

Törmäsin oivaltavaan blogikirjoitukseen, jossa myös sivutaan mainitsemaani Reetta Rädyn kolumnia. Kirjoittaja nostaa esiin havaintonsa siitä, että lasten kanssa kohdatessa harvoin tulee kertoneeksi omaa ammattiaan tai asemaansa. Lapsia kiinnostaa yleensä aivan muut seikat – ne oikeasti merkitykselliset asiat, kuten että rakastan aurinkoa, uimista ja suklaajäätelöä. Kuka sinä oikeasti olet?

Kuva: Pixabay

Kesäjatkis: Prinsessa Merja Arkimaailman vankina (osa 13/13)

Hotelli oli viihtyisä ja se sijaitsi aivan turkoosin meren äärellä. Naiset nauttivat kiireettömästä oleilusta, aamiaisista omalla parvekkeella ja löhöilystä rannalla. He vuokrasivat auton ja ajelivat ympäri saarta. He nauttivat pienten kalastajakylien idyllistä ja söivät vatsansa täyteen kreikkalaista salaattia tavernoissa, joiden pöytiä peittivät siniruudulliset liinat. Knossoksen raunioilla Merja muisti luennon, jota oli käynyt kuuntelemassa Jukan kanssa kirjastossa ja kertoi siitä Lauralle. ”Tunnetko sä vielä olevas yksinäinen?” Laura kysyi.

Sinä iltana nukkumaan mennessään Prinsessa Merja otti esiin muistilehtiönsä ja avasi sivun, johon oli listannut asioita elämänmuutosta varten. Kohta kohdalta hän yliviivasi ne. Hän oli tehnyt matkan maailman ympäri mielikuvituksissaan, novellia kirjoittaessaan. Hän ei oikeastaan tarvinnut juuri Finlandia-palkintoa. Kirjoituskilpailun voitto oli toki tuntunut makealta, mutta tärkeintä oli kirjoittaminen omaksi iloksi. Työ oli nykyään mielekästä. Laurasta Merja oli löytänyt oikean sydänystävän, eikä hän tuntenut oloaan enää yksinäiseksi. Listan kohdassa ”hyvä kroppa” prinsessa epäröi hetken. Ei hän vieläkään ollut tyytyväinen vartaloonsa. Mutta päivittäisen pyöräilyn ansiosta hän oli hoikistunut hieman ja mikä tärkeintä, hän tunsi olonsa entistä vetreämmäksi. Ei Merjaa hävettänyt kulkea rannalla bikinit päällä. Ehkä hänellä siis oli ihan tarpeeksi hyvä kroppakin.

”Että saisi päättää omasta elämästään” ja ”onnellisuus” – prinsessa melkein liikuttui ajatellessaan muutaman kuukauden takaista itseään. Mikä ihme oli saanut hänet kuvittelemaan, ettei hänellä ollut päätösvaltaa omista asioistaan? Pahan noidan taika oli tuntunut epäoikeudenmukaiselta, mutta ainakin se oli saanut Merjan miettimään sitä, mikä elämässä oli tärkeää. Prinsessa tunsi itsensä äärettömän onnelliseksi.

Yöllä kultasiipinen hyvä haltija ilmestyi unessa ja puhalsi kevyesti prinsessan kasvoihin. Samalla hetkellä Merja heräsi Pilvilinnan puutarhasta. Laura istui siinä häntä vastapäätä hymyillen. Pöydällä oli vadillinen hehkuvan punaisia mansikoita, kermavaahtoa ja muhkea suklaakakku. Käsissään naisilla oli kuohuviinilasit. ”Onnistuneelle lomamatkalle ja sille, että huomenna pääsee taas töihin!” Aurinko lämmitti ihanasti silmäripsiä myöten.

Niin prinsessa Merja eli omassa Pilvilinnassaan onnellisena elämänsä loppuun asti. Eikä häneltä ikinä puuttunut aiheita tai inspiraatiota, sillä hän ammensi niitä loputtomasti ehtymättömästä suihkulähteestään. Sen pituinen se.

jatkis osa 13.jpg

Kuva: Pixabay

Kesäjatkis: Prinsessa Merja Arkimaailman vankina (osa 12/13)

Prinsessa Merja oli Lauran kanssa pyöräretkellä, kun hänen puhelimensa soi. Ystävykset olivat juuri lukitsemassa polkupyöriään uimarannan parkkipaikalla. He olivat aikeissa pulahtaa järveen, koska olivat pyöräilleet monta kilometriä. Puhelu kesti noin minuutin, ja sinä aikana Laura näki Merjan kasvojen ilmeen kääntyvän ärtyneestä yllättyneen kautta onnelliseksi. Hänen novellinsa oli voittanut kirjoituskilpailun! Laura iloitsi aidosti Merjan puolesta, sillä hän tiesi, miten paljon prinsessa oli uhrannut aikaa kirjoittamiselle.

Virkistäydyttyään vedessä he jäivät kuivattelemaan rantahiekalle ilta-aurinkoon. Merja kaivoi vesipullon repustaan ja avasi sen. Pullonsuusta pääsi sihahdus. Mitä ihmettä? Merja nosti juomapullon huulilleen ja joi. Se oli kuohuviiniä! Miten tämä oli mahdollista? Prinsessa Merja nauroi ja antoi Laurankin maistaa. Kuohuviiniä se oli, ja vieläpä ihanan kylmää ja kuivaa.

Merja kysyi Lauralta, haluaisiko tämä lähteä hänen kanssaan palkintomatkalle. Kirjoituskilpailun voitosta ansaittu matkalahjakortti oli arvoltaan niin suuri, että sillä saisi kahden hengen matkan etelään. Laura oli kuitenkin sitä mieltä, että Merjan olisi lähdettävä yksin jonnekin kauemmas, vaikka maailman ympäri. Mietittyään asiaa hetken prinsessa tuli siihen tulokseen, että mieluummin kuin yksin maailmanympärimatkalle hän lähtisi Lauran kanssa pariksi viikoksi rantalomalle. Sitä paitsi ei hän malttaisi olla kahta viikkoa pitempään pois töistä.

Merja ja Laura järjestivät töistä yhtä aikaa vapaata ja varasivat matkan Kreetalle. He pakkasivat mukaan matkalaukullisen värikkäitä kesämekkoja, bikinit sekä aurinkolasit ja -rasvan. Prinsessa Merja otti muistilehtiön ja kynän käsilaukkuunsa, sillä hän oli saanut loistavan idean uutta novellia varten, jota hän aikoi työstää loman aikana.

(jatkuu)

jatkis osa 12.jpg

Kuva: Pixabay

Kesäjatkis: Prinsessa Merja Arkimaailman vankina (osa 11/13)

Sinä aamuna, kun prinsessa Merja lähti ensimmäistä kertaa koulutukseen, hän käytti erityisen paljon aikaa vaatteiden valitsemiseen. Hänestä tuntui jotenkin aivan erilaiselta kuin tavallisena työaamuna. Napittaessaan sinisiä pillifarkkujaan hän huomasi yllätyksekseen tarvitsevansa niihin vyön. Eivätkö nämä olleet ne housut, jotka hän oli haudannut vaatekaapin perukoille, koska ne kiristivät vyötäröltä?

Kurssipäivät olivat todella intensiivisiä ja tehtävät haastavia, mutta silti opiskelu ei tuntunut lainkaan rasittavalta. Päinvastoin, Merja koki saavansa koulutuspäivistä energiaa. Hän tapasi kurssilla uusia, samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa vietetyt lounastauot voittivat eväiden syömisen toimiston kalseassa taukotilassa mennen tullen. Prinsessa ei ollut osannut edes kuvitella, että työstä puhuminen saati työn tekeminen voisi olla niin mielenkiintoista, kuin miltä se nyt tuntui.

Koulutuspäivät osuivat usein perjantaille, ja silloin porukka saattoi jatkaa juttua jossakin keskustan baarissa kuohuviinin äärellä. Eräänä perjantaina kotiin tullessaan aurinko paistoi vielä niin lämpimästi, että Merja päätti mennä takapihalle viimeistelemään novellinsa. Kirjoituskilpailun deadline lähestyi. Oli enää tämä viikonloppu aikaa saada teksti valmiiksi. Prinsessa kurkkasi toiveikkaana jääkaappiin. Mikä ihana näky: hyllyllä oli kulhollinen tuoreita mansikoita. Merja kirjoitti niiden voimalla yöhön asti, kunnes novelli oli viimeistelyä vaille valmis.

Sunnuntaina Merja sai työn päätökseen ja lähetti novellinsa kilpailuun. Hän tunsi olonsa niin juhlalliseksi, että pyysi opiskelukaveriaan Lauraa luokseen kylään. Lauralla ei ollut mitään erityistä tekemistä sinä päivänä, joten hän tuli mielellään. Prinsessa Merja keitti kahvit ja tarjosi Lauralle itse leipomaansa suklaakakkua. Naiset puhuivat töistä, kirjoittamisesta ja kaikesta muustakin samalla kun nautiskelivat täyteläisestä kahvista ja mehevästä kakusta.

(jatkuu)jatkis osa 11.jpg

Kuva: Pixabay

Kesäjatkis: Prinsessa Merja Arkimaailman vankina (osa 10/13)

Kehityskeskustelun jälkeen prinsessa Merjasta tuntui, kuin hän leijailisi ulos esimiehensä toimistosta. Näin kevyeltä hänestä oli tuntunut viimeksi joskus silloin, kun hän vielä asui oikeassa kodissaan Pilvilinnassa. Merja oli kertonut rehellisesti, kuinka tylsänä hän työtehtäviään piti. Hän oli avoimesti puhunut harmaudesta, joka häntä ympäröi, ja tunnustanut harkinneensa työpaikan vaihdosta. Pomo oli kysynyt Merjalta, mikä häntä yleensä innosti ja inspiroi, ja hän oli kertonut kirjoittamisharrastuksestaan. Sitten oli tapahtunut jotain uskomatonta: esimies oli ehdottanut muutoksia Merjan työnkuvaan.

Johtoryhmässä oli kuulemma juuri pohdittu tapoja uudistaa yrityksen viestintästrategiaa. Kuultuaan nyt Merjan intohimosta kirjoittamiseen ja tyytymättömyydestä nykyistä työtä kohtaan pomo ehdotti, että hän alkaisi päivittää firman blogia. Hän saisi osallistua työajalla digitaalisen markkinoinnin, sisällöntuotannon ja verkkoviestinnän koulutuksiin, joissa oppisi tarvittavia uusia taitoja. Taakseen hän saisi tietysti esimiehen ja koko markkinointiosaston tuen. Kiinnostaisiko tällainen omien taitojen ja firman kehittäminen Merjaa? Hetken prinsessa kuvitteli nähneensä pomon paikalla kultasiipisen hyvän haltijan, niin ihanilta ajatukset kuulostivat.

Kotiin päin pyöräillessään Merja tunsi auringon lämmittävän selkää. Polkiessa tuli ihan hiki. Hän lampsi suoraan keittiöön, laski hanasta lasillisen kylmää vettä ja sammutti janonsa. Jostain kuului outoa pulputusta. Olikohan putkissa jotakin vikaa? Pitäisi muistaa tarkkailla tilannetta ja soittaa kiinteistöhuoltoon, jos omituinen ääni jatkuisi.

(jatkuu)

jatkis osa 10.jpg

Kuva: Pixabay

Kesäjatkis: Prinsessa Merja Arkimaailman vankina (osa 9/13)

Kotiin päästyään Merja luonnosteli novellinsa juonen lehtiöön ja aloitti kirjoittamisen tietokoneella. Ensimmäinen sivu tekstiä syntyi helposti, sitten tahti alkoi hidastua. Kello oli jo niin paljon, että oli mentävä nukkumaan.

Aamulla prinsessa kuitenkin heräsi virkeänä jo ennen kellon soittoa. Hän avasi läppärin, luki illalla tuottamansa tekstin läpi ja teki pieniä korjauksia. Hän kirjoitti kappaleen lisää mutta havahtui sitten herätyskellon ääneen. Onneksi hän ei ollut pistänyt herätystä pois sängystä noustuaan, muuten hän olisi varmasti uppoutunut novellin maailmaan ja unohtanut lähteä ajoissa töihin.

Töiden jälkeen Merja pyöräili ripeästi kotiin. Novellin juoni eteni odotettua jouhevammin, ja prinsessa nautti kirjoittamisesta. Tuntien kuluttua hän havahtui kurnivaan nälkään. Keittiön kaapista löytyi vain näkkileipää ja lasipurkin pohjalle kuivahtaneen pähkinäsuklaavoin jämät. Ei sitä oikein illalliseksi voinut kutsua, mutta Merja tyytyi siihen, mitä oli, ja jatkoi taas tekstin kimpussa.

Eräänä päivänä konttorilla kesken työpäivän Merja sai esimieheltään sähköpostia. Se oli harvinaista. ”Mitä minä olen tehnyt väärin?” oli prinsessan ensimmäinen ajatus viestin ilmestyessä saapuneiden kansioon. Kyse oli onneksi vain kutsusta kehityskeskusteluun. Merja varasi ajan heti seuraavalle päivälle, sillä inhosi tämänkaltaisten ikävien asioiden turhaa pitkittämistä.

(jatkuu)

jatkis osa 9.jpg

Kuva: Pixabay