Saako Sielujen saarella kaikki anteeksi?

Soutuveneessä istuva nainen nostaa nukkuvan lapsen syliinsä ja laskee sen jokeen. Ruumis ajelehtii virran mukana, nainen seuraa sitä katseellaan. Sitten hän soutaa kotiin ja menee itse nukkumaan. Hän on niin väsynyt; hänen täytyy saada nukkua kunnolla.

Johanna Holmströmin Sielujen saari (Otava, 2017) alkaa dramaattisesti lapsenmurhalla. Se toimii alkusysäyksenä tarinalle, joka ei kerro pelkästään Kristinasta, väsyneestä äidistä, vaan on oikeastaan kertomus saaresta. Seilin saarella Turun saaristossa on keskiajalta 1960-luvulle asti toiminut sairaala. Aluksi siellä hoidettiin leprapotilaita mutta sittemmin myös mielisairaita. 1800-luvun loppupuolelta eteenpäin potilaina oli vain naisia.

Sielujen saari kertoo Seilin hourulasta naistensairaalan ajalta. Laitoshoitoon suljettiin muun muassa lapsenmurhaajia, irtolaisuudesta syytettyjä ja ”hysteerisiä” naisia. Kristinan lisäksi muita päähenkilöitä kirjassa ovat Elli, joka on joutunut huonoille teille ja joka pakkosteriloidaan, sekä hoitajana työskentelevä Sigrid, jolle syntyy avioton lapsi.

Samaan aikaan kun luin Sielujen saarta, kuuntelin työmatkoilla äänikirjana Laura Mannisen romaania Kaikki anteeksi (WSOY, 2018). Se kertoo perheväkivallasta. Päähenkilö Laura on vapaaehtoisesti lapseton nelikymppinen nainen, joka alkaa seurustella ihanan miehen kanssa. Miehellä on koira ja kolme lasta, jotka ovat myös ihania, ja pian päähenkilö huomaa viettävänsä onnellista uusioperheenäidin arkea. Sitten alkaa väkivalta. Mies uhkailee, vainoaa, lyö, raiskaa, yrittää tappaa ja mikä pahinta, pitää Lauraa henkisesti pihdeissään.

Holmströmin ja Mannisen teokset ovat mielestäni niin sanottuja hyviä lukuromaaneja*. Kerronta on kaunista ja juonet pitivät otteessaan loppuun saakka. Pidin molemmista kirjoista, vaikka kieltämättä aiheet olivat aika rankkoja ja jotkin kohdat myös todella ahdistavia lukea ja kuunnella.

Minulla ei ole kokemusta onneksi kummastakaan, hourulasta eikä perhehelvetistä. Onneksi taas kerran sain kirjallisuuden kautta matkustaa toisiin maailmoihin ja eläytyä uusiin rooleihin. Opin ymmärtämään omastani poikkeavia ihmiskohtaloita. Säälittää ajatella niitä ihmisiä, jotka eivät ikinä lue kirjoja. Miten paljon heiltä jääkään kokematta!

kirjahylly .jpg

*Lukuromaani sijoittuu jonnekin ”kevyen viihdekirjallisuuden” ja ”vaikeaselkoisen taidekirjallisuuden” välimaastoon. Siinä on etenevä juoni mutta myös syvällinen sanoma.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s