Tää on mun käsissä nyt

Sain juuri luettua loppuun Marjo Niemen Runeberg-palkitun romaanin Kaikkien menetysten äiti (Teos 2017). Se oli lukukokemuksena ahdistava. Puhekielinen tajunnanvirtamonologi vyöryy päälle yhtä väkivaltaisena kuin minäkertojan lapsuusmuistot. Päähenkilö Mona on jäänyt vaille äidin huomiota, syliä ja kosketusta. Kaiken muun äiti on lapselleen antanut, mutta ei sitä tärkeintä.

Kuin sattumalta samaan aikaan kirjaa lukiessani Yle julkaisi uutisen tekemästään selvityksestä, jossa kyseltiin ihmisten mielipiteitä lasten kurittamisesta. Laki sanoo, että toista ihmistä ei saa pahoinpidellä, ei edes omaa lastaan. (Aikaisempi blogikirjoitukseni samasta aiheesta täällä.) On käsittämätöntä, että silti joidenkin vanhempien mielestä lapsen ruumiillinen kurittaminen on sallittua.

Ruumiillisen kurituksen eli fyysisen väkivallan lisäksi myös henkinen väkivalta on kiellettyä. Henkistä väkivaltaa on esimerkiksi lapselle huutaminen, lapsen huomiotta jättäminen ja vähättely. Tästä juuri on kyse Niemen romaanissa.

Lapsen henkistä kurittamista on todella vaikea todentaa, mutta se jättää yhtä syvät arvet kuin lyöminen. Opitusta mallista voi myös olla vaikea päästä eroon omien lasten kohdalla. Kaikkien menetysten äidissä todetaan: ”Koska aikusilla on aikusten ongelmat joista ne ei pääse irti, niillä on ollu vaikee lapsuus, ku niiden vanhemmilla on ollu vaikee lapsuus, ku niiden vanhemmilla on ollu vaikee lapsuus, ku niiden vanhemmilla on ollu vaikee lapsuus, eikä niitä aikusten ongelmia kukaan lapselle avaa, mut ne kaikki kasvaa lapseen.”

Kävin kiinnostavan ja järkyttävän keskustelun aiheesta pari vuotta sitten oman isäni kanssa. En enää muista, miten koko keskustelu sai alkunsa, mutta lopulta riitelimme siitä, saako väkivaltaan vastata väkivallalla. Isäni mielestä takaisin lyöminen on sallittua, minun mielestäni ei. Tajuan kyllä olevani idealisti, mutta minun on jo työnikin puolesta pakko uskoa, että väkivalta ei lopu väkivallalla. Isäni on toista mieltä.

Kinastelumme ei johtanut mihinkään, kumpikaan ei ollut valmis luopumaan omasta näkökannastaan. Sitten isäni kysyi: ”Miten sinusta on voinut tulla tuollainen?” Hyvä kysymys. Ilmeisesti aiheutin pettymyksen isälleni vastustamalla väkivaltaa. Väitän, että kamalampiakin lapsia on olemassa, mutta ristinsä kullakin.

Minkälainen minusta sitten on tullut? Kasvattaja, joka yrittää koulussa joka päivä selittää oppilaille, että toisia pitää kohdella kauniisti. Jos joku kiusaa tai lyö, asia pitää selvittää muuten kuin nyrkeillä. Oli aika järisyttävää tajuta, että oma isäni kuuluu niihin huoltajiin, jotka vetävät mattoa altani jatkuvasti. Kaikkien menetysten äiti on, kuten sanoin, hengästyttävän ahdistava kirja. Onneksi sentään ihan lopussa tulee pieni lohdun pilkahdus. Päähenkilön viimeiset sanat romaanissa voisivat olla yhtä hyvin omiani: ”Tää on mun käsissä nyt.”

:mun käsissäni.jpg 

Katkaisenko vai annanko kukkia?

 

Ylen jutussa kirjoitetaan myös tilanteista, joissa lasta satutetaan fyysisesti, jotta hän ei satuttaisi itseään tai muita. Siinä yhteydessä sivutaan koulua ja opettajan voimankäyttöoikeuksia. Kirjoitan siitä lisää myöhemmin toisessa postauksessa.

 

 

 

4 kommenttia artikkeliin ”Tää on mun käsissä nyt

  1. Itsepuolustus ei voi olla kiellettyä – jos joku uhkaisi läheistäni puolustaisin tätä. Kosto on sitten toinen juttu.

    Inhorealismia on se, että heikomman ei kannata lyödä takaisin, tulee pahemmin turpiin. Vahvemman odotetaan hillitsevän itsensä, esim. mies ei saisi lyödä takaisin, jos nainen käy päälle. Äärimmäisissä tilanteissa voi kuitenkin käydä mitä vaan.

    Lasten kohdalla kyse on usein oppimisesta. Mutta joskus lapsen on tosi vaikea hillitä itseään. Tiedän ihan leppoisia vanhempia, jotka ovat pitkään olleet lapsensa kanssa kasvatusneuvolan asiakkaana lapsen haastaessa niin henkisesti kuin fyysisesti heitä, sisaruksiaan ja koulukavereita. Onneksi
    ei osunut kohdalle.

    Tykkää

  2. Sitten isäni kysyi: ”Miten sinusta on voinut tulla tuollainen?”

    Ehkä hän ymmärsi, ettei ollut aiemmin kohdannut sinua väittelevänä, omaa maailmankuvaa puolustavana aikuisena. Hänelle ehkä oli olemassa vielä isän ja lapsen symbioosi, pyrkimys yksimielisyyteen.

    Tykkää

  3. Aiheeseen liittyvä fb-päivitys Koutaniemeltä:

    Meeri Matilda Koutaniemi
    15 tuntia sitten.
    Kuukausi jenkeissä päättyi raivoon kadulla. Lenkillä juostessani vastaantuleva mies löi nyrkillä lujaa suoraan rintaan ja henkitorveen. Olin lähdössä perään, kunnes tajusin, että tässä voi käydä paljon pahemmin. Mikä suunnaton turhautuminen ja raivo nousee tunteesta, ettei voi puolustautua. Suosituksia itsepuolustulajeista/kursseista Helsingissä?

    Tykkää

  4. Paluuviite: Väkivalta ei vähene resursseja vähentämällä | En halua lapsia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s