Halusiko Myrskyluodon Maija lapsia?

Luin hiljattain Myrskyluodon Maijasta kertovan romaanisarjan. Anni Blomqvistin kirjoittamat viisi teosta julkaistiin viime vuonna näyttävänä yhteisniteenä, jonka poimin kansikuvan houkuttelemana mukaani kirjakaupasta syksyllä. Kirjasarja kertoo 1800-luvulla Ahvenanmaan saaristossa elävästä Maijasta, joka naitetaan kalastajan vaimoksi. Nuoripari rakentaa talonsa ja asettuu elämään autiolle Myrskyluodolle. Lapsia siunaantuu tasaiseen tahtiin, koska mitään ehkäisykeinoja ei tietenkään ollut.

Blomqvistin kerronta on minun makuuni aika verkkaista, mutta toisaalta kerronnan hitaus heijastaa hyvin Maijan ajatuksia, jonka näkökulmasta tapahtumat kuvataan. Hitaasti etenevä juoni antoi minulle lukijana myös konkreettisen kuvan siitä, miten Maijan ja Jannen on jatkuvasti tehtävä uutterasti töitä sen eteen, että perhe pystyisi elämään luodolla. Joka päivä toistuvat samat askareet, jotka on hoidettava huolella alusta loppuun asti. On kerättävä polttopuita, jotta saadaan mökki pysymään lämpimänä, kalastettava ja säilöttävä kalat sekä hoidettava lehmät ja lampaat, jottei kuolla nälkään.

Elämä meren ja sään armoilla on todella karua ja kovaa. Kaikki tehdään itse; mikään ei tule valmiina. Kun lapset tarvitsevat uusia vaatteita, ensin täytyy keriä lammas ja kehrätystä langasta kutoa kangas. Sen jälkeen kankaasta voi ommella vaatteita – käsin tietysti. Kun Maija ja hänen miehensä Janne lähtevät hankkimaan perheelle ruokaa eli kalastamaan, vauvat ja taaperot jätetään keskenään tupaan. Maija pistää mökin oven ulkopuolelta säppiin ja toivoo, että lapset löytyvät hengissä vielä muutaman tunnin päästä, kun vanhemmat palaavat verkoilta. Yksi lapsista hukkuukin mereen, koska kellään ei ole aikaa jatkuvasti valvoa heidän touhujaan. On keskityttävä isoon kuvaan, jotta edes suurin osa porukasta säilyisi elossa.

Myrskyluotolaisten elämästä lukiessani en voinut välttyä ajatukselta, miten helppoa meillä nykypäivänä onkaan. Asiat, joista vaikkapa oppilaani ja kollegani koulussa valittavat, ovat kuin silakan kakkaa niihin ongelmiin verrattuna, joista Myrskyluodon Maijan oli selviydyttävä. Maija ei valittaisi, jos netti pätkisi, pädistä olisi loppunut akku tai jos pitäisi lauantaina korjata kokeita. Hän ei valita edes silloin, kun talo palaa tai kun Janne ei kerran palaakaan kalareissulta. Ei Maijalla ole aikaa purnata, sillä uusi mökki on rakennettava ennen talventuloa ja leskeksi jäätyään hänen on tehtävä kahden aikuisen työt yksin – tai muuten kaikki kuolevat.

Teos sai minut monesti melkein haukkomaan henkeäni; eläydyin Maijan elämään ja kohtaloon jostain syystä niin vahvasti. Sitäkin totta kai mietin, olisiko Maijalla ja Jannella ollut vähän helpompaa elellä luodolla kahdestaan, ilman lapsia. Vaikka synnyttäminen ja lasten kasvatus Myrskyluodon olosuhteissa asettaa omat haasteensa, Maija kuitenkin haluaa lapsia, koska niistä on hänelle seuraa; elämä saaristossa muista eristyksissä on muuten niin yksinäistä.

Myrskyluodon Maija.jpg

Jos Maija eläisi nykypäivänä, hän voisi huoletta muuttaa Jannen kanssa kahdestaan Myrskyluodolle downshiftaamaan. Satelliittiyhteyksien ansiosta netti toimisi, ja Maija saisi rauhassa snäpätä, blogata ja postata selfieitä Instaan aina kun kalastamiselta ja lampaiden ruokkimiselta ehtisi, eikä koskaan tarvitsisi tuntea olevansa yksin, vaikkei olisikaan lapsia. #myrskyluoto #finnishgirl #enhalualapsia

Kuva: Pixabay

 

 

2 kommenttia artikkeliin ”Halusiko Myrskyluodon Maija lapsia?

  1. Nykyaikana Maija ei ehkä olisi liitossakaan. Jannen sijaan olisi toinen ensirakkaus. Jannen kaltaiselle miehelle olisi kenties ollut tilaa sydämessä vasta ensimmäisen korkeakoulututkinnon, ulkomaankomennuksen ja syämishäiriön jälkeen…

    Kyllä minäkin mieluiten elän nyt. Mutta ne, jotka joutuvat elämään niukoilla eväillä, joutuvat opettelemaan haluamaan sitä, mitä saavat. Me jäämme helposti vaihtuvien halujen heiteltäviksi.

    Södergran taas:

    Smärtan
    Lyckan har inga sånger, lyckan har inga tankar, lyckan har ingenting.
    Stöt till din lycka att hon går sönder, ty lyckan är ond.
    Lyckan kommer sakta med morgonens susning i sovande snår,
    lyckan glider undan i lätta molnbilder över djupblå djup,
    lyckan är fältet som sover i middagens glöd
    eller havets ändlösa vidd under baddet av lodräta strålar,
    lyckan är maktlös, hon sover och andas och vet av ingenting…
    Känner du smärtan? Hon är stark och stor med hemligt knutna nävar.
    Känner du smärtan? Hon är hoppfullt leende med förgråtna ögon.
    Smärtan ger oss allt vad vi behöva –
    hon ger oss nycklarna till dödens rike,
    hon skjuter oss in genom porten, då vi ännu tveka.
    Smärtan döper barnen och vakar med modern
    och smider alla de gyllene bröllopsringarna.
    Smärtan härskar över alla, hon slätar tänkarens panna,
    hon fäster smycket kring den åtrådda kvinnans hals,
    hon står i dörren när mannen kommer ut från sin älskade…
    Vad är det ännu smärtan ger åt sina älsklingar?
    Jag vet ej mer.
    Hon ger pärlor och blommor, hon ger sånger och drömmar,
    hon ger oss tusen kyssar som alla äro tomma,
    hon ger den enda kyssen som är verklig.
    Hon ger oss våra sällsamma själar och besynnerliga tycken,
    hon ger oss alla livets högsta vinster:
    kärlek, ensamhet och dödens ansikte.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s