Lapsilta kielletty tarkoittaa lapsilta kielletty

Kävimme aikamme kuluksi pelaamassa minigolfia. Radalla oli monenlaista rekvisiittaa, ja joka paikassa ohjeet olla koskematta mihinkään. Yhdelle reiälle oli rakennettu linna, jonka läpi pallo piti saada lyötyä reikään. Linnaan oli kiinnitetty espanjaksi ja englanniksi isot kyltit, joissa hyvin selkeästi kiellettiin kiipeilemästä linnan päällä turvallisuusriskin vuoksi. Sitä ei ollut tarkoitettu kiipeilyyn vaan rekvisiitaksi. Silti koko ajan siellä roikkui ja kiipeili joku pikkulapsi. Vanhemmat kenties keskittyivät omaan peliinsä tai istuivat terassilla syömässä ja juomassa.

minigolf.jpg

Fuengirola Adventure Golfin viimeisellä reiällä on kiipeily kielletty.

Tästä tuli mieleeni toinenkin vastaava tapaus: Varasin vuosi sitten ystäväni kanssa pakettimatkan Kanarialle, ja valitsimme hotellin muun muassa sillä perusteella, että allasalueella oli K-18-poreallas. Kuvittelimme itsemme jacuzziin koktailit kädessä nauttimaan lomapäivän rauhasta. Perille saavuttuamme petyimme karvaasti: poreallas oli jatkuvasti täynnä leikkiviä ja sukeltelevia kakaroita, vaikka sielläkin oli selkeät kyltit, joissa lasten meneminen altaaseen oli kielletty. Lapsia varten oli allasalueella kokonaan toinen uima-allas, mutta totta kai poreet kiinnostavat lapsiakin. Ehkä porealtaassa peuhaavien lasten vanhemmat halusivat itse nauttia lomapäivän rauhasta, ja parhaiten se tietysti onnistuu, kun lapset leikkivät jossain keskenään. Kieltäminen on inhottavaa ja siitä voi seurata kiukuttelua, joten on helpompi vain sulkea silmänsä. Silti aika karua jättää pieni lapsi uima-altaaseen ilman valvontaa.

Mediassa keskustellaan tasaisin väliajoin siitä, saako lapset ottaa mukaan ravintolaan. Kysymys aiheuttaa aina someraivon puolesta ja vastaan. Tamperelainen ravintoloitsija Sami Lappalainen kommentoi asiaa mielestäni erittäin hyvin tässä jutussa.  Ympäriinsä tarjoilijoiden jaloissa juoksentelevat pienet ihmiset ovat turvallisuusriski – ja kiljuvat henkilöt kokoon katsomatta häiritsevät muita ruokailijoita.

Olen aina ehdottomasti lasten mukaan ottamisen kannalla, kunhan ympäristö on lapsille sopiva – minigolf, hotellin uima-allasalue ja ruokaravintola ovat tietenkin sellaisia paikkoja, joihin lapset voi ottaa mukaan. Ei lapsia pidä kasvattaa tynnyrissä. Mutta vanhemmat, hei, muistakaa: on teidän vastuullanne huolehtia omien lastenne turvallisuudesta!

2 kommenttia artikkeliin ”Lapsilta kielletty tarkoittaa lapsilta kielletty

  1. Vaikka minulla on kolme lasta, niin olen sitä mieltä, että on ihan ok jos jotkut paikat ovat lapsilta kielletty. Ymmärrän paremmin kuin hyvin, jos joku lomallaan haluaa olla rauhassa ilman että lapset hyppivät päälle uima-altaassa. Ja minusta meidän vanhempien pitäisi ehdottomasti kunnioittaa kieltoja. Etenkin, kun ne kiellot usein ovat turvallisuuden vuoksi, eikä kiusaksi.

    Ja kuinka moni vanhempi ihan oikeasti ei rasittuisi muiden lasten käytöksestä silloin kun omat eivät ole mukana ja on vihdoin ja viimein saanut ihan vain omaa aikaa/parisuhdeaikaa.

    Tykkää

  2. Paluuviite: Lyhytkin Långweekend tekee hyvää | En halua lapsia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s