Nimimerkki Lapseton Kasvattaja

Vaikka en halua omia lapsia, siedän melko hyvin muiden ihmisten jälkikasvua. Ystävieni ja sukulaisteni lapset ovat mukavia, ja tulen heidän kanssaan yleensä hyvin toimeen. Lisäksi olen ammatiltani opettaja, eli kasvatan muiden mukuloita työkseni.

Siskollani on kolme lasta, joiden kanssa vietän paljon aikaa. Rakastan siskoni lapsia yli kaiken, ja olen mielestäni hyvä täti. Koen usein onnistumisen tunteita myös töissä; olen mielestäni hyvä siinä, mitä teen. Olen tehnyt opettajan hommia kymmenisen vuotta, toki koko ajan itseäni kehittäen ja kouluttaen.

Viime aikoina kuitenkin on alkanut tuntua siltä, että en jaksaisi enää joka päivä huolehtia muiden pennuista. Kasvatustyö on alkanut tuntua kuormittavalta. Joka luokassa on useampi erityisoppilas: on oppimisvaikeuksia, käytöshäiriöitä ja monenlaisia muita henkisiä ja fyysisiä esteitä oppimiselle. Lisäksi joka luokalla on muutama “normaali” laiska ja motivoitunut oppilas. Kaikilla on murrosikä. Jokaiselle on löydettävä hänelle itselleen sopivin tapa oppia ja onnistuttava toteuttamaan nämä yksilölliset tarpeet opetustilassa, jossa on 25 yksilöä.

Yhteistyö huoltajien kanssa on useimmiten rakentavaa. Osa oppilaiden vanhemmista on kuitenkin täysin välinpitämättömiä. Sitten on myös huoltajia, joiden elämäntehtävänä tuntuu olevan koulun ja opettajien vastustaminen. He eivät näe yhteiskunnan tarjoaman ilmaisen ja laadukkaan koulutuksen arvoa vaan yrittävät kaikin tavoin saada opettajia kiinni virheistä.

Toki on myös huonoja opettajia, jotka tekevätkin virheitä. Ammattitaitoisten ja sydämellisten pedagogien lisäksi alalla on myös todella omituisia, äärikonservatiivisia, ymmärtämättömiä, epäreiluja ja omaa auktoriteettiasemaansa väärällä tavalla rakastavia kollegoja. Pakko myöntää: eivät kaikki opettajat ole täydellisiä.

Kaikki tämä – oppilaat, joiden ongelmia en pysty yksin ratkaisemaan, hankalat huoltajat, yhteistyökyvyttömät kollegat ja joskus ihan mahdoton byrokratia – ovat onnistuneet lannistamaan minut, ainakin toistaiseksi. Noin vuoden ajan olen tuntenut oloni riittämättömäksi työssäni. Onnistumisia ei tule tarpeeksi siihen verrattuna, miten paljon paskaa opettajana joudun ottamaan vastaan. Olen noin vuoden ajan aktiivisesti miettinyt, miten saisin edes pienen tauon työstä. Opinto- tai vuorotteluvapaa ei onnistu, sillä minulla ei ole vielä tarpeeksi työvuosia takana – ensimmäiset viisi vuotta valmistumisen jälkeen meni pätkätöissä ja välillä työttömänä.

Moni minun tilanteessani oleva tekee vauvan. Pakko myöntää: minäkin olen ihan tosissani miettinyt, pitäisikö sittenkin jättää ehkäisy pois, jotta ongelma ratkeaisi. Yleensä vanhempainvapaan jälkeen palataan töihin tosi motivoituneena, koska vauvan kanssa kotona oleminen on niin raskasta. Mutta siinä kai se vastaus jo tulikin: ei lapsen saaminen auttaisi mitään vaan vain pahentaisi asiaa; sen jälkeen olisi oltava koulun kanssa tekemisissä myös huoltajan roolissa.

Niinpä aloin säästää rahaa ja täytin virkavapaa-anomuksen. Luin Satu Rämön ja Hanne Valtarin kirjan Unelmahommissa ja kuuntelin Unelmaduunarit-podcastin jokaisen jakson. Kävin työväenopiston espanjan alkeet. Viime viikolla tein jouluarvioinnit, ohjeistin sijaisen ja hyvästelin oppilaat. Lensin miehen ja koiran kanssa Malagaan eilen. Tavoitteeni on seuraavien parin kuukauden aikana tehdä vain asioita, joista pidän. Esimerkiksi kirjoittaa.

IMG-20171218-WA0012

Olisi kiva kuulla, miten ja miksi olette päätyneet lukemaan tätä blogiani, joten kommentoikaa ihmeessä,

toivoo nimimerkki Lapseton Kasvattaja

 

4 kommenttia artikkeliin ”Nimimerkki Lapseton Kasvattaja

  1. Olen vapaaehtoisesti lapseton ja siten löysin tämän bloginkin. En ole koskaan halunnut lapsia. Nuorempana asia oli helppo pyyhkäistä sivuun koska elämäntilanne ei edes mahdollistanut lapsen hankkimista. Nyt kun olen kolmekymmentä ja parisuhteessa, joudun käsittelemään asiaa harva se päivä. Olen varma päätöksestäni ja minulle se riittäisi, mutta kun muut ovat asiasta liiankin kiinnostuneita. Asiasta kysellään (liian moni kysymys alkaa sanalla ”milloin”), päätöstäni ihmetellään ja pahimmassa tapauksessa sitä arvostellaan ja se tuomitaan. Minuun myös kohdistetaan odotuksia joita en aio täyttää. Koen asian ajoittain hyvin ahdistavaksi ja siksi kaipaankin muiden saman päätöksen tehneiden näkemyksiä ja kokemuksia. Kiitos kun kirjoitat tätä blogia.

    Tykkää

  2. Kiitos kannustavasta palautteesta! Perustin blogin, koska olisin itse halunnut lukea mammablogien sijaan jonkun velan ajatuksia mutten löytänyt kuin yksittäisiä kirjoituksia aiheesta. Mahtavaa kuulla, että tämä palvelee tarkoitustaan!

    Tykkää

  3. Luin tänään Iltasanomien verkkolehteä ja sattumalta hoksasin sivustolla otsikon ”Opettaja Meri ei halua omia lapsia – puoliso joutui piinaavaan grilliin miesten saunaillassa”. Otsikko kiinnitti huomioni heti, koska olen itsekin opettaja (suurin osa opetustöistä ollut juuri yläasteella), suunnilleen samanikäinen (pari vuotta vanhempi), naimisissa sekä vapaaehtoisesti lapseton. Luin lehtijutun ja sen kautta eksyin myös tänne sinun blogiisi. 🙂

    Kivaa, että kirjoitat aiheesta ja omista kokemuksistasi – niitä tällaisena minoriteettiryhmän edustajana kaipaa kovasti, kun muu iso osa yhteiskuntaa/maailmaa toitottaa jatkuvasti lisääntymisjuttuja ja ihannoi sitä… Mahtavaa saada lukea myös samaa työtä tekevän ja samalla lailla lisääntymisestä ajattevan huomioista ja ajatuksista. Vertaistukea tässä työssä tarvitseekin. Vielä enemmän joskus kaipaa löytävänsä vertais”tukea” ja samalla lailla ajattelevia tässä vela-jutussa – varsinkin näin pienellä paikkakunnalla asuvana on hankalaa löytää kaltaisiaan. Onneksi kukaan tuttu tai sukulainen ei ole minulle tai miehelleni suoraan sanonut tästä vela-päätöksestä mitään töksäyttäen tai painostanut, mutta olen mutkan kautta kuullut, että osa miehen puolen sukulaisista syyttää minua asiasta selän takana… 😦

    Jaan monen tekemäsi huomion opettajana työskentelystä nykylasten kanssa – työ ottaa huomattavasti enemmän kuin antaa. Työtä hankaloittaa entisestään se, että niin monella huoltajalla on vanhemmuus täysin hukassa. Tuleekin useasti mieleen, että miksi ihmiset sitten hankkivat lapsia… Lapset eivät itsessään tuo autuutta ja onnea, vaan vaativat paljon ja juuri vanhemman on oltava se, joka pistää rajat lapselleen, vaikka lapselle tulisikin paha mieli. Vanhemman tehtävä on tuottaa lapselle (terveessä mielessä) pettymyksiä. Itsellä onkin ammatinvaihto pyörinyt mielessä jo useamman vuoden.

    Mutta kiitokset, kun olet jaksanut alkaa aiheesta blogia kirjoittaa. 🙂 Pari ensimmäistä postausta juuri luin ja nyt jatkan innolla muiden postausten lukemista!

    Tykkää

    • Kiitos kannustavasta palautteestasi! Tuntuu hienolta kuulla, että blogistani on iloa sinulle. Vertaistuen tarpeessa blogin perustinkin, joten ihanaa, että tänne löytää samanhenkistä porukkaa. Kurja kuulla, että miehen sukulaiset puhuvat syyllistävästi selän takana. Ei varmasti ole helppoa jättää puheita omaan arvoonsa, vaikka tietäisikin, että niin pitäisi tehdä. Saanko ihan mielenkiinnosta kysyä, mihin työhön vaihtaisit, jos alanvaihtoon joskus päädyt?

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s